Dinner Rush on Bob Giraldin ohjaama, vuonna 2000 kuvattu ja valmistunut independent-elokuva.

Dinner Rush
Ohjaaja Bob Giraldi
Käsikirjoittaja
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Levittäjä Netflix
Ensi-ilta 2000
Kesto 99 min.
Alkuperäiskieli englanti, italia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Elokuva sijoittuu Manhattanille, Aiellon näyttelemän Louis Cropan omistamaan ravintola Gigino Trattoriaan. Louis Cropan poika Udo toimii ravintolan pääkokkina ja on onnistunut saavuttamaan ravintolalle mainetta kokkaustaidoillaan. Louis Cropa ei kuitenkaan ole iloinen aikaisemmin perinteistä kotiruokaa tarjoilleen trattoriansa muuttumisesta yhdeksi New Yorkin trendikkäimmistä ravintoloista. Omistajan elämäntilannetta ei helpota sekään, että hänen liikekumppaninsa on vasta vähän aikaa sitten murhattu, ja hänen suojatikseen ottamansa ravintolan apukokki Duncan kärsii pahasta peliriippuvuudesta. Kostaakseen liikekumppaninsa kuoleman ja auttaakseen Duncania pääsemään velkakierteestä Cropa ottaa asiat omiin käsiinsä ja kutsuu ravintolaan illanviettoon liikekumppanin kuolemasta sekä Duncanin veloista vastuussa olevat kaksi gangsteria sekä tutun poliisin. Lisäksi kylmänä parhaiten maistuvaa kostoa on vauhdittamassa John Corbettin näyttelemä investointipankkiiri.

Aiheesta muualla muokkaa