Wikipedia

Dimitrie Cantemir

moldovalainen tieteilijä ja valtiomies

Dimitrie Cantemir (turk. Dimitri Kantemiroğlu, ven. Дмитрий Кантемир, Dmitri Kantemir, kreik. Δημήτριος Καντεμίρης, Dimitrios Kantemiris; 26. lokakuuta 1673 Silişteni, Moldova – 21. elokuuta 1723 Orjol, Venäjä) oli Moldovan ruhtinas maalis–huhtikuussa 1693 sekä vuosina 1710–1711. Hän oli myös oppinut, filosofi, historioitsija, muusikko, musiikkitieteilijä, kielentutkija, kansantutkija ja maantieteilijä.

Dimitrie Cantemir
Moldovan ruhtinas
Valtakausi maalis–huhtikuu 1693
Edeltäjä Constantin Cantemir
Seuraaja Constantin Duca
Valtakausi 1710–1711
Edeltäjä Nicolae Mavrocordat
Seuraaja Lupu Costachi
Syntynyt 26. lokakuuta 1673
Silişteni, Moldova
Kuollut 21. elokuuta 1723 (49 vuotta)
Orjol, Venäjä
Puoliso Kassandra (Casandra) Cantacuzino
Anastasia Trubetskaja
Lapset Matei
Maria
Șerban
Konstantin
Antioh
Smaragda Katarina
Isä Constantin Cantemir
Äiti Ana Cantemir

Cantemir nautti opiskelusta ja hän sai aikanaan hyvin laajan koulutuksen. Hänen hallitsijakautensa olivat suhteellisen lyhyitä ja toisella kaudellaan hän keskittyi yritykseen irrottaa Moldova Osmanien valtakunnan alaisuudesta käyttäen hyväksi osmanien ja Pietari Suuren johtaman Venäjän välille syntynyttä sotaa.

Venäjän–Turkin sota 1710–1711 päättyi kuitenkin Osmanien valtakunnan voittoon ja Cantemir joutui pakenemaan Venäjälle, jossa hän toimi keisari Pietari I:n neuvonantajana sekä jatkoi tutkimustyötä ja kirjoittamista.

Nuoruus muokkaa

 
Cantemirin muotokuva vuonna 1710

Dimitrie Cantemirin syntymäpaikasta ei ole täyttä varmuutta. Siliştenin lisäksi Cantemirin synnyinpaikaksi on esitetty historiallisessa Moldaviassa ja nykyisessa Romaniassa olevia Iașia, Galatia, Orheita ja Fălciuta (nyk. Moldova). Myös Krimin niemimaa on mainittu.[1][2][3][4]

Cantemirin isä Constantin Cantemir (s. 1627) oli maatyöläistaustainen palkkasoturi, joka 17 vuoden palveluksen jälkeen oli ylennyt valakialaisruhtinas Grigore I Ghican ylimmäksi adjutantiksi. Constantin meni naimisiin jalosukuisen Ana Bantăşin kanssa 1670 ja nousi Moldovan voivodiksi, ruhtinaaksi 71-vuotiaana 1685.[5][6] Moldova oli tuolloin Osmanien valtakunnan alainen vasallivaltio. Kouluja käymätön Constantin ei osannut lukea, mutta huolehti molempien poikiensa Antiohin ja Dimitrien koulutuksesta. Molemmista tuli aikanaan moldovalaisruhtinaita. Hänen opettajansa oli kreikkalainen munkki Jeremias Cacavelas, joka opetti hänelle latinaa, kreikkaa, kirjallisuutta ja filosofiaa.[7]

Dimitrie Cantemir lähetettiin 1688 opiskelemaan Konstantinopoliin. Ajan tavan mukaan hän toimi mahdollisesti myös eräänlaisena panttivankina, jonka tarkoitus oli taata Konstantinin lojaalisuus Osmanien valtakunnalle.[8] Cantemir suhtautui opiskelemiseen hyvin intohimoisesti ja opiskeli historiaa, musiikkia sekä useita kieliä fanarioottien ylläpitämässä ortodoksisessa korkeakoulussa. Opiskeluaikanaan hän teeskenteli polveutuvansa budžakkilaisesta kaani Temiristä nimen samankaltaisuuden vuoksi tehdäkseen vaikutuksen paikallisiin.[7][1]

Cantemir siirtyi vuonna 1691 takaisin Moldovaan. Hänen isänsä kuoli vuonna 1693, jolloin Dimitrie valittiin uudeksi ruhtinaaksi, vaikka Antioh oli ensimmäinen perimysjärjestyksessä. Hän ei kuitenkaan hallinnut kuin nimellisesti, ja parin kuukauden jälkeen hänen tilalleen astui Constantin Duca, joka oli valakialaisruhtinas Constantin Brâncoveanun vävypoika. Brâncoveanu oli juonitellut ja käyttänyt suuren summan rahaa saadakseen vävypoikansa Cantemirin tilalle.[7]

Cantemir siirtyi takaisin Konstantinopoliin ja käytti aikansa siellä opintoihin, taiteisiin ja tieteisiin. Hän kirjoitti kymmenen kirjaa, jotka julkaistiin hänen elinaikanaan tai pian sen jälkeen.[8] Hän teki työtä myös turkkilaisen musiikin parissa ja tallensi nuottivihoille satoja perinteisiä lauluja, joita ei oltu aiemmin tallennettu. Niin ikään hän sävelsi turkkilaiseen tyyliin, jota hän piti "eurooppalaista musiikkia täydellisempänä".[1]

Constantin Ducan valtakausi päättyi 1696 taloudellisiin sotkuihin, jotka kulminoituivat Istanbulista lähetetyn tarkastajan tappamiseen. Hänen tilalleen voivodiksi astui nyt Dimitrien veli Antioh. Cantemir toimi veljelleen Istanbulin lähettiläänä ja osallistui hänen alaisuudessaan osmanien joukoissa Sentan taisteluun 1697 Suuressa Turkin sodassa 1683–1699, joka tosin päättyi vastustajan ratkaisevaan voittoon.[7][1]

Ruhtinas Cantemir muokkaa

 
Cantemir nuorena osmaniasussa. Muotokuvan tekijä on tuntematon, joskin se nimetään usein Jean-Baptiste van Mourin työksi ja se kuuluu nykyään Romanian kansallishistoriallisen museon kokoelmiin.[1]

Krimin kaanin Devlet II Girayn neuvosta Cantemirista tehtiin Moldovan voivodi marraskuussa 1710. Aikalaiskronikoitsija hetmanni Ion Neculcen mukaan kaani Devletin kamariherra ja varainhoitaja Davul İsmail oli myös Cantemirin hyvä ystävä ja näytteli merkittävää roolia Cantemirin uudelleennimittämisessä.[7] Cantemir alkoi pitää Osmanien valtakuntaa heikentyvänä mahtina, joka oli saavuttanut viimeiset todelliset voittonsa 1600-luvun lopulla, ja pohtia mahdollisuutta Moldovan irrottamiseksi sen alaisuudesta.[8] Hän näki mahdollisen liittolaisen Venäjässä, jonka keisari Pietari Suuri pyrki turvaamaan omat intressinsä Balkanin ja Mustanmeren alueella. Pietari pyrki ulottamaan Venäjän valtaa syvemmälle etelään Itä-Euroopassa.[9]

Tilaisuus loikkaamiseen tarjoutui pian. Pultavan taistelun 1709 venäläisille hävinnyt Ruotsin kuningas Kaarle XII pakeni Moldovassa olevaan Benderiin. Hän houkutteli Ahmed III:n julistamaan sodan Venäjälle. Ahmed tekikin tämän marraskuussa 1710. Vuoden lopulla Cantemir pyysi osmanihallinnolta luvan neuvotteluun Venäjän keisarin Pietari Suuren kanssa sen varjolla, että hän samalla voisi vakoilla venäläisarmeijan vahvuutta. Luottavainen hallitsija sulttaani Ahmed III ja hänen suurvisiirinsä Baltacı Mehmet pašša suostuivat tähän. Tammikuussa 1711 käydyssä neuvottelussa Cantemir teki Pietarin kanssa salaisen sopimuksen Moldovan loikkaamisesta Venäjän puolelle missä tahansa sotatoimessa Osmaneja vastaan, mikäli Pietari vuorostaan takaisi Moldovan vapautumisen ja itsehallinnon. Suurin osa romanialaisista pajareista tuki Cantemiria hankkeessa.[7][10]

Venäjän–Turkin sota 1710–11 päättyi, kun Baltacı Mehmet paššan johtama kooltaan ylivoimainen armeija kukisti Pietarin ja moldovalaiskapinallisten joukot Prutin taistelussa heinäkuussa 1711. Vaikka osmanit vaativat rauhanneuvotteluissa pettureina pitämiensä Cantemirin ja muiden moldovalaispäälliköiden sekä serbialaisen Sava Vladislavits-Raguzinskin luovuttamista, Pietari piti kuitenkin heidän puoliaan ja Cantemir liittyi takaisin mailleen vetäytyvän venäläisarmeijan mukaan.[11]

Maanpako muokkaa

Cantemir siirtyi maanpakoon Venäjälle, jossa Pietari I luovutti hänelle venäläisen aatelisarvon. Korvauksena menettämilleen alueille keisari antoi hänelle laajoja tiluksia Venäjältä, joihin kuului entinen Golitsynin suvun kartano Tšornaja Grjaz -nimisessä kylässä Moskovan esikaupunkialueella.[12] Cantemir kunnosti aluetta ja rakennutti puukirkon tilalle kivikirkon ja kunnosti kartanon.

Hänen jälkikasvunsa jatkoi työtä ja lisäsi sinne puistoja, lampia ja barokkityylisiä rakennuksia. Kartano pysyi suvun hallussa vuoteen 1775, jolloin Katariina Suuri ihastui alueen kauneuteen. Katariina osti sen ruhtinaallisella rahasummalla itselleen ja rakennutti sinne oman kesäpalatsinsa.[13][14][12]

Dimitrie Cantemir alkoi rakennuttaa itselleen palatsia myös tuolloiseen pääkaupunkiin Pietariin ja palkkasi arkkitehdikseen italialaisen Bartolomeo Rastrellin. Cantemir ehti kuolla kaksi vuotta ennen rakennuksen valmistumista, jolloin se siirtyi hänen perikunnalleen. Myöhemmin palatsi vaihtoi omistajaa useamman kerran, ennen ensimmäistä maailmansotaa sitä asutti Osmanien valtakunnan suurlähetystö.[15]

 
Neuvostoliittolainen Dimitrie Cantemiria esittävä postimerkki vuodelta 1973.

Venäjällä Cantemir toimi keisarin neuvonantajana, mutta omistautui tutkimustyölleen ja kirjoittamiselle. Hänet valittiin vuonna 1714 jäseneksi Berliinin akatemiaan, jossa hänestä lausuttiin ”Cantemir on filosofi kuninkaiden joukossa ja kuningas filosofien joukossa”.[1]

Vuosina 1714-1716 hän kirjoitti tunnetuimman historianteoksensa latinaksi. Historia Incrementorum atque Decrementorum aulae Othomanicae, "Osmanien valtakunnan nousu ja rappio" oli pitkään arvostettu teos, mutta nykyään sitä pidetään osittain epäluotettavana ja yrityksenä selitellä Cantemirin päätöstä loikata Venäjän puolelle. Teosta ei julkaistu hänen elinaikanaan, mutta hänen poikansa Antiohin ansiosta se painettiin Lontoossa 1730-luvulla. Vuonna 1716 Pietari I käännätti koraanin venäjäksi ja pyysi Cantemiria kirjoittamaan tutkimuksen islamista uskonnollisena järjestelmänä. Tämän jälkeen hän kirjoitti tutkimuksen Monachorum Physica Examinatio, joka käsitteli monarkiaa.[1] Hän oli myös mukana perustamassa tieteiden laitosta Pietarin yliopistoon.[16]

Suuri Pohjan sota päättyi vuonna 1721. Seuraavana vuonna Pietari I aloitti itään suunnatun sotaretken, johon myös Cantemir osallistui. Hän kuitenkin sairastui ja joutui jäämään Astrahaniin. Hän kuoli Orjolissa vuonna 1723.[1] Cantemir haudattiin ensimmäisen vaimonsa viereen moskovalaiseen Pyhän Konstantinin ja Helenan kirkkoon. Vuonna 1935 hänen ruumiinsa siirrettiin Iașiin, Moldovaan (nyk. Romania) ja haudattiin uudelleen Iașin Pyhän kolmiyhteyden kirkkoon.[17]

Jo elinaikanaan arvostetun Cantemirin muistoa kunnioitetaan eri puolilla Eurooppaa.[17] Hänen muistokseen suunnitellaan lähes viisi metriä korkean monumentin rakentamista Tsaritsynoon.[18] Hänen mukaansa on nimetty muun muassa yliopistoja, teitä, katuja Romaniassa ja Moldovassa. Hänen syntymäkuntansa Silişteni on nimetty Dimitrie Cantemiriksi.[19][20][17]

Perhe muokkaa

Dimitrie Cantemirin ensimmäinen avioliitto oli Cantacuzinon sukuun kuuluneen Kassandra (Casandra) Cantacuzenen (1682–1713) kanssa. Cantacuzenen kuoltua Venäjällä hän avioitui Trubetskoi-sukuun kuuluneen ruhtinatar Anastasia Trubetskajan (1700–1755) kanssa Pietarissa vuonna 1717.[21] Cantemirin lapsilla oli oma vaikutuksensa Venäjän historiaan.

 
Maria Kantemir (1700-1754), Ivan Nikitišh Nikitin n. 1710-1720

Hänen vanhimman tyttärensä Marian (1700–1754) kerrotaan vuonna 1720 hurmanneen Pietari I:n niin, että tämä harkitsi eroa vaimostaan Katariinasta.[22] Marialla tiedetään olleen poika keisarin kanssa, joka syntyi matkalla Pietarin kanssa Astrahanissa vuonna 1722. Lapsi kuoli huhun mukaan myrkytettynä. Kun Katariina peri vallan vuonna 1725, hän pakotti Maria Cantemirin pois hovista ja vetäytymään luostariin. Maria oli prinsessa Natalian ja keisarinna Annan hovinainen 1727–1731 ja piti myöhemmin kirjallista salonkia Pietarissa.

Poika Antioh Kantemir oli Venäjän lähettiläs Lontoossa ja Pariisissa, aikansa johtava satiirinen runoilija ja muun muassa Voltairen ystävä.[23] Toinen poika Konstantin Dmitrievitš (1703–1747) sotkeutui salaliittoon keisarinna Annaa vastaan ja karkotettiin Siperiaan. Perhessä oli lisäksi pojat Matvei ja Șerban.

Avioliitosta Anastasia Trubetskajan kanssa syntynyt nuorin tytär Smaragda Katarina (1720–1761) oli ruhtinas Dmitri Mihailovitš Golitsynin vaimo ja tunnettiin nimellä Katarina (Jekaterina) Dmitrievna Golitsyna. Smaragda oli keisarinna Elisabetin ystävätär ja maineeltaan aikansa kauneimpia naisia.[24]

 
Nuorin tytär Katarina Dmitrievna Golitsyna (1720–1761), Louis-Michel van Loo 1759.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h Raluca Velicu, Florin Georgescu: The Portrait of Dimitrie Cantemir Viitattu 28.4.2014
  2. ↑ Hurriyet Daily News (Arkistoitu – Internet Archive) Dr. Victor Tvircun: Dimitrie Cantemir in the history and culture of the Ottoman Empire. Viitattu 28.4.2014
  3. ↑ Onassis Cultural Center Viitattu 28.4.2014
  4. ↑ Encyclopaedia Britannica: Dmitry Kantemir Viitattu 28.4.2014
  5. ↑ Genealogy of Cantemir Family Viitattu 15.5.2014
  6. ↑ Genealogia lui Lovendal: Familia Cantemir (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 15.5.2014
  7. ↑ a b c d e f Historians of Ottoman Empire, Mihai Maxim (2006): Dimitrie Cantemir Viitattu 14.5.2014
  8. ↑ a b c Suraiya Faroqhi: Subjects of the Sultan, s. 81-85. I.B. Tauris, 2005. ISBN 1850437602.
  9. ↑ Robert H. Donaldson, Joseph L. Nogee: The Foreign Policy of Russia: Changing Systems, Enduring Interests, s. 19-20. M.E. Sharpe, 2005. ISBN 0765627418.
  10. ↑ Aksan s. 87-98
  11. ↑ Aksan s. 97
  12. ↑ a b Worldwalk.info: Tsaritsyno, Tsaritsyno State Museum-Reserve (Moscow) Viitattu 28.4.2014
  13. ↑ Moscow, Russia Insider's Guide: Tsaritsyno Park and Estate in Moscow (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 28.4.2014
  14. ↑ Brooke, Caroline: Moscow: A Cultural History, s. 244. Oxford University Press, 2006. ISBN 0195309529.
  15. ↑ Baikal Nature, St. Petersburg landmarks: Dimitrie Cantemir's Palace Viitattu 28.4.2014
  16. ↑ Encyclopaedia Britannica: Dmitry Kantemir Viitattu 10.8.2009
  17. ↑ a b c Cantemir University Biography (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 28.4.2014
  18. ↑ IC News, RussiaViitattu 28.4.2014
  19. ↑ "Dimitrie Cantemir" Christian UniversityViitattu 28.4.2014
  20. ↑ comunadimitriecantemir.ro (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. ↑ J. Claye: Gazette des beaux-arts, s. 147. University of Michigan, 1996 (digitoitu 2007, alkup. 1870). ISBN.
  22. ↑ Georges Oudard: Peter the Great, s. 352-353. Kessinger Publishing, 2005. ISBN 1417997710.
  23. ↑ Theodora.com Cantemir Viitattu 4.6.2012
  24. ↑ Painting Russian Royals in the Eighteenth Century Viitattu 28.4.2014

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dimitrie Cantemir.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Dimitrie_Cantemir&oldid=22238587”