Dhofar

Omanin kuvernoraatti

Dhofar (arab. ظفار‎, Ẓufār) on yksi Omanin yhdestätoista[2] hallinnollisesta alueesta, maakunnasta. Dhofat sijaitsee maan eteläosassa Arabianmeren rannikolla. Alueen pääkaupunki on Salala. [3] Maakunta rajautuu etelässä Arabianmereen, lännessä Jemeniin, pohjoisessa Saudi-Arabiaan ja idässä al-Wustan maakuntaan.

Dhofar
ظفار, Ẓufār
Dhofarin sijainti Omanin sulttaanikunnassa. (Kuvan aluejaon pohjakarttaa päivitettävä, vuonna 2011 maa jaettiin yhteensä 11 maakuntaan).
Dhofarin sijainti Omanin sulttaanikunnassa.
(Kuvan aluejaon pohjakarttaa päivitettävä, vuonna 2011 maa jaettiin yhteensä 11 maakuntaan).

Koordinaatit: 17.02°N, 54.09°E

Valtio Oman
Wilayat (aluehallinnon 2. taso)[1] 10 wilayaa
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Salala
Pinta-ala 99 061,98 km²
Väkiluku (5/2015) 386 870
Lyhenteet
 – ISO 3166 OM-ZU

Toukokuussa 2015 väkiluvuksi kirjattiin 386 870 henkeä, joista omanilaisia oli 196 042 ja ulkomaalaisia 190 828.[4] 2010-luvun alkupuolella maakunnan väkiluku oli kasvanut yli 100 000:lla, sillä vuoden 2010 väestönlaskennassa asukkaita oli 249 729. Kasvu kohdistui väestöennusteiden mukaan erityisesti Salalaan. Maakunnan pinta-ala on 99 062 km.[5][6]

Dhofar ulottuu rannikolla al-Šarbatat -niemestä Omanin ja Jemenin väliselle rajalle asti. Kuveronoraatin eteläosissa on Arabianmeren äärellä on noin 64 kilometriä pitkä ja 1,5–9,5 kilometriä leveä Salalan rannikkolaakso. Sinne ulottuu kesämonsuuni. Vehreää seutua lauhkeine ilmastoineen ja linnustoineen pidetään yhtenä Arabian niemimaan kauneimmista. Salalan laaksoa reunustavat jopa 3 000–4 000 metrin korkeudelle kohoavat al-Qaran vuoret. [3]

Sisämaassa on laaja kivisen maan ja hiekkadyynien peittämä aavikkoalue, joka eristää asuttua rannikkoseutua ja sitä ympäröivää vuoristoa muusta Omanista. Sen jatkeena on paljolti Saudi-Arabian puolella Rub’ al-Khali -aavikko (tyhjä neljännes), joka on maailman laajimpia yhtenäisiä hiekka-aavikoita, erittäin kuivaa ja käytännössä asumatonta seutua. [3]

Piirikuntatason (wilaya) aluejako muokkaa

Wilayan nimi[1] arabiaksi+ transl.[5] Väkiluku
(VL 7.12.2003)[5]
Väkiluku
(VL 12.12.2010)[5]
Muqshin المزيونة, al-Mazyūnah 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”–”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”–”. &&&&&&&&&&&08039.&&&&008 039
Dhalkut ضلكوت, Ḍalkūt &&&&&&&&&&&02952.&&&&002 952 &&&&&&&&&&&02809.&&&&002 809
Mirbat مرباط, Mirbāṭ &&&&&&&&&&014987.&&&&0014 987 &&&&&&&&&&013919.&&&&0013 919
Muqshin مقشن, Muqshin &&&&&&&&&&&&0529.&&&&00529 &&&&&&&&&&&01069.&&&&001 069
Rakhyut رخيوت, Rakhyūt &&&&&&&&&&&04488.&&&&004 488 &&&&&&&&&&&04501.&&&&004 501
Sadah سدح, Sadaḥ &&&&&&&&&&&05463.&&&&005 463 &&&&&&&&&&&06384.&&&&006 384
Salala صلالة, Ṣalālah &&&&&&&&&0156530.&&&&00156 530 &&&&&&&&&0172570.&&&&00172 570
Shalim ja Hallaniyatsaaret شليم وجزر الحلانيات, Shalīm & Juzur al-Ḥallāniyyāt &&&&&&&&&&&05123.&&&&005 123 &&&&&&&&&&&08697.&&&&008 697
Taqah طاقة, Ṭāqah &&&&&&&&&&017458.&&&&0017 458 &&&&&&&&&&018218.&&&&0018 218
Thumrait ثمريت, Ṭumrayt &&&&&&&&&&&08430.&&&&008 430 &&&&&&&&&&013523.&&&&0013 523

Lähteet muokkaa

  1. a b Statistical Yearbook 2014 (pdf) (s. 33–40 Yleistä ja aluejaon 1. (maakunnat) ja 2. taso (piirikunnat); s. 69-70 väkiluvut ja kansallisuus wilaya-tasolle saakka) 12/2014, vol. 41. National Centre for Statistics and Information, Sultanate of Oman, ncsi.gov.om. Arkistoitu 16.7.2015. Viitattu 23.2.2019. (englanniksi) ja (arabiaksi)
  2. Seven new divisions created in Oman (Uutisessa kerrotaan Omanin aluejaon uudistuksesta, mm. että maakuntien määrää kasvatettiin yhteentoista) 29.10.2011. khaleejtimes.com. Viitattu 15.7.2015. (englanniksi)
  3. a b c Dhofar. Region, Oman Encyclopædia Britannica, britannica.com. Viitattu 15.7.2015. (englanniksi)
  4. Monthly Statistical Bulletin (pdf) (Taulukko 2- Total Population Registered by Governorate and Nationality, by Governorate, sarake May 2015. Tiedot pohjautuvat Kuninkaallisen Omanin poliisin tilastoihin.) June 2015, vol. 26. National Centre for Statistics and Information, Sultanate of Oman, ncsi.gov.om. Viitattu 15.7.2015. (englanniksi) ja (arabiaksi)
  5. a b c d Thomas Brinkhoff: Oman: Dhofar (Aineistolähteeksi ilmoitetaan Omanin kansallinen tilasto- ja tietokeskus.) citypopulation.de. Viitattu 17.5.2015. (englanniksi)
  6. Thomas Brinkhoff: Oman: Administrative Division (Aineistolähteeksi ilmoitetaan Omanin kansallinen tilasto- ja tietokeskus. Pinta-alan saa esille klikkaamalla maakunnan linkkiä) citypopulation.de. Viitattu 17.5.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa