Devanagari

aasialainen kirjoitusjärjestelmä

Devanāgarī (sanskritiksi देवनागरी, 'jumalten kaupunki') on Intiassa ja muualla Aasiassa tavattava kirjoitusjärjestelmä, joka on tyypiltään abugida. Devanagari on alueen klassisen sivistyskielen sanskritin pääasiallinen kirjoitusmerkistö, mutta sillä on kirjoitettu myös paalia. Devanagari on kehittynyt brahmi-kirjoituksesta[1]. Ensimmäiset merkit devanagarista on jäljitetty 600-luvulla ja nykyiseen muotoonsa se kehittyi 1000-luvulla.[2]

Devanagari
Devanagi-merkistö yhtenä taulukkona
Devanagi-merkistö yhtenä taulukkona
Tyyppi abugida
Kielet Lukuisia (mm. hindi, nepali ja sanskrit)
Aikakausi 600–1000-luku
Kirjoitussuunta oikealta vasemmalle
ISO 15924 Deva, 315

Nykyisin devanagaria tai sen johdannaista käyttävät useat pohjoisintialaiset kielet. Se on myös Intian valtakielen hindin omaksuma merkistö. Marathia, kašmiria, biharia, sindhiä, nepalia ja monia muita kirjoitetaan devanagarilla yksinomaisena tai vaihtoehtoisena kirjoitusjärjestelmänä.

Devanagari on Intiassa maan perustuslain mukaan virallinen hindin kielen kirjoitusmuoto.[3]

Devanagari on abugida-kirjaimisto, eli konsonanttimerkki sisältää jo vokaalin; esimerkiksi kirjain प lausutaan pa. Mikäli jonkun toisen vokaalin halutaan seuraavan konsonanttia, käytetään vokaalidiakriittejä, esimerkiksi pu kirjoitetaan पु. Jos kaksi tai useampi konsonantti on peräkkäin ilman välissä olevaa vokaalia, konsonanttikirjaimet yhdistetään ligatuuriksi, joka käyttäytyy kuin yksittäinen konsonanttikirjain; esimerkiksi ska kirjoitetaan स्क, joka on kirjainten स ja क ligatuuri.

Hindulaisuuden pyhä tavu [om] kuuluu myös devanagariin.[2]

Devanagaria vanhassa käsikirjoituksessa (Bhagavata-purana, hindiä) 1800-luvulta.

Merkistö muokkaa

Taulukoiden transkriptio seuraa ISO 15919 -standardia. Ääntämys (merkitty IPA:lla) mukailee klassista sanskritia, mutta nykyintialaisissa kielissä ääntämys voi vaihdella. Konsonanttitaulukoissa mukana oletuksena seuraavaa vokaalia ei ole merkitty. Vokaalin puuttuminen on merkitty muutoin halantilla/viramalla (katso erikoismerkit alempana).

Vokaalit muokkaa

Itsenäisenä Mukana प (p) ISO IPA Itsenäisenä Mukana प (p) ISO IPA
a [ə] पा ā [ɑː]
पि i [i] पी ī [i:]
पु u [u] पू ū [u:]
पृ [ɻ̣] पॄ r̥̄ [ɻ̣:]
पॢ [ɭ̣] पॣ l̥̄ [ɭ̣:]
पे ē [e:] पै ai [əi]
पो ō [o:] पौ au [əu]

Konsonantit muokkaa

Merkki ISO IPA Merkki ISO IPA Merkki ISO IPA Merkki ISO IPA Merkki ISO IPA
k [k] kh [kʰ] g [g] gh [gʱ] [ŋ]
c [c] ch [cʰ] j [ɟ] jh [ɟʱ] ñ [ɲ]
[ʈ] ṭh [ʈʰ] [ɖ] ḍh [ɖʱ] [ɳ]
t [t] th [tʰ] d [d] dh [dʱ] n [n]
p [p] ph [pʰ] b [b] bh [bʱ] m [m]
y [j] r [r] l [l] v [ʋ] [ɭ]
ś [ɕ] [ʂ] s [s] h [ɦ]

Erikoismerkit muokkaa

Mukana प (p) Unicode Tehtävä ISO IPA
प् virama Myös halant; väistyvä vokaalimerkki. p [p]
पँ candrabindu Nasaloi vokaalin pam̐ [pə̃]
पं anusvara Nasaloi vokaalin paṁ [pə̃], [pəŋ]
पः visarga Vokaalia seuraa hönkäys paḥ [pəh], [pəə̥]
प़ nukta Äänne lainattu persiasta (esim. ph + nukta = f)
पऽ avagraha Vokaalin pidennysmerkki. pa' [pə:]

Vain lainasanoissa käytetyt kirjaimet muokkaa

Merkki ISO IPA Kuvaus
क़ q [q] Taka-k, kuten arabian Qur'an.
ख़ ḵẖ [x] Kuten saksan ach-äänne.
ग़ ġ [ɣ] Soinnillinen velaarifrikatiivi.
ज़ z [z] Soinnillinen s-äänne.
य़ [ʒ] Soinnillinen ž-äänne.
ड़ [ɽ] Aspiroimaton retrofleksi.
ढ़ ṛh [ɽʱ] Aspiroitu retrofleksi.
फ़ f [f] F-äänne.

Numerot muokkaa

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9

Translitterointi muokkaa

Devanagarin latinalaistamiseksi on olemassa useita eri systeemejä. Tunnetuin ja monien tutkijoiden käyttämä järjestelmä on IAST (International Alphabet of Sanskrit Transliteration), joka on peräisin vuodelta 1894.[4]

Muita siirtokirjoitusjärjestelmiä ovat ISO 15919 (joka perustuu IAST:aan), ITRANS, Havard-Kyoto, NKL ja hunturialainen systeemi.[5]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Ancient Scripts: Devanagari Viitattu 10.12.2009
  2. a b Devanāgarī | writing system Encyclopedia Britannica. Viitattu 9.6.2020. (englanniksi)
  3. THE CONSTITUTION OF INDIA Ministry of Law and Justice. India Code Legislative Department. Arkistoitu 2.4.2012. Viitattu 15.8.2014.
  4. Monier-Williams, Monier: A Sanskrit-English Dictionary 1899. Clarendon Press. Viitattu 9.6.2020. (englanniksi)
  5. Devanagari (Nagari)Deva (pdf) 2020. markfoster.net. Viitattu 9.6.2020.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Devanagari.