Denny Doherty

kanadalainen laulaja

Dennis Gerrard Stephen "Denny" Doherty (29. marraskuuta 194019. tammikuuta 2007[1]) oli kanadalainen laulaja-lauluntekijä. Hän tuli 1960-luvulla tunnetuksi The Mamas & the Papas -yhtyeen jäsenenä.

Denny Doherty.
Denny Doherty (toinen oikealta) esiintymässä The Mamas & the Papasin kanssa, 1967.

Doherty syntyi Halifaxissa, Nova Scotiassa, ja aloitti uransa teini-ikäisenä rock-yhtyeessä The Hepsters. Sen jälkeen hän lauloi folk-yhtyeessä The Colonials, josta tuli myöhemmin The Halifax Three. Yhtyeestä tuli melko suosittu Kanadassa, ja se julkaisi Yhdysvaltoihin siirtymisensä jälkeen kaksi LP-levyä vuonna 1963. Yhtyeen hajottua Doherty perusti folkrock-yhtyeen The Mugwumps, jossa lauloi myös Cass Elliot. Lyhytikäiseksi jääneen yhtyeen jälkeen Doherty liittyi The Journeymen -yhtyeeseen; Elliot liittyi siihen vähän myöhemmin, minkä jälkeen yhtye muutti nimensä The Mamas & the Papasiksi.[1]

Dohertylla oli vuonna 1965 suhde yhtyetoveri Michelle Phillipsin kanssa, ja tämän paljastuttua Phillipsin miehelle John Phillipsille Michelle erotettiin tilapäisesti vuonna 1966. The Mamas & the Papas hajosi vuoteen 1969 mennessä.[1] Dohertyllä oli vielä The Mamas & the Papasin hajoamisen jälkeen läheiset suhteet entiseen yhtyetoveriinsa Cass Elliotiin. Tämän kuoltua sydänkohtaukseen vuonna 1974 hän osallistui yhtyeen muiden jäsenten ohella laulajattaren hautajaisiin.

Doherty aloitti soolouransa vuonna 1971, mutta pettyi levyjensä myyntiin ja alkoi keskittyä tekemään uraa näyttelijänä. Hän esiintyi John Phillipsin Broadway-musikaalissa, juonsi kanadalaista television musiikkiohjelmaa vuonna 1978, sekä näytteli televisiosarjassa Atlantic Summer.[1]

Vuosina 1982–1986 Doherty esiintyi John Phillipsin kanssa uudelleen muodostetun The Mamas & the Papasin mukana. Sen jälkeen hän palasi näyttelijän uralleen, jolla saavuttikin Kanadassa menestystä.[1]

Doherty kuoli 66-vuotiaana kotonaan Mississaugassa, Ontariossa. Hän oli saanut munuaisvaurion selvittyään vaikeasta vatsa-aortanpullistumaleikkauksesta. Hänellä oli kolme lasta: yksi lyhyestä ensimmäisestä avioliitosta sekä kaksi toisesta avioliitosta Jeannetten kanssa, joka kesti kaksikymmentä vuotta aina vaimon kuolemaan 1998 saakka.

Televisiosarjat muokkaa

Ilmestymisvuosi Sarja Rooli
1984 Windows  Billy Cooper
1992 Hurt Penguins Bilbo Roberts
1992 Oh, What a Night Harold
1993–2001 Teodor, pikku hinaaja Kertoja/Satamamestari
1997 Elvis Meets Nixon Vernon
1997-2000 Pit Pony Charley McGinnis
2001 Prince Charming Jeweller
2004 25 Years of Skinnamarink Denny
2005 This Is Wonderland ?
2007 Roskasakki Ryan Chalkneck

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Deming, Mark: Denny Doherty biography allmusic.com. Viitattu 26.12.2012.