Demo 3

Absoluuttisen Nollapisteen EP

Demo 3 on Absoluuttisen Nollapisteen EP-kasetti, jonka yhtye julkaisi oman Diu Dau Records -levymerkin kautta. Kasetti sisältää yhtyeen ennen levytysuraansa tekemiä kappaleita, joita ei ole aiemmin julkaistu kaupallisesti julkaistuilla levyillä. Nimestään huolimatta kasetti on nauhoitettu studiossa ja tarkoitettu kaupalliseen myyntiin. Kasetti oli myynnissä yhtyeen keikoilla ja sen verkkosivun kaupassa. Yhtye soittaa kasetilla alkuperäisessä kokoonpanossaan, vaikka Janne Hast oli levyn teon ja julkaisun aikaan yhtyeen jäsen. "Mutta toivoa on" on yhtyeen ensimmäinen kappale.

Demo 3
Absoluuttinen Nollapiste
EP-levyn tiedot
 Äänitetty  9. kesäkuuta – 5. joulukuuta 2010, Studio Kuu, Helsinki
 Julkaistu 5. helmikuuta 2011
 Formaatti C-kasetti
 Tyylilaji rock
 Kesto 29.10
 Levy-yhtiö Diu Dau Records
Absoluuttisen Nollapisteen muut julkaisut
Musta hiekka
2009
Demo 3
2011
Pisara ja lammas 1
2012

Demo 3:n julkaisun yhteydessä yhtye soitti alkuperäiskokoonpanossaan Roots-illat-kiertueen, jonka keikoilla kuultiin kappaleita ainoastaan kasetilta sekä yhtyeen kolmelta ensimmäiseltä albumilta.[1]

Kappaleet muokkaa

Sävellykset ja sanoitukset Tommi Liimatta, ellei toisin mainita.

A-puoli muokkaa

  1. Beach Street Treats Bitch Badly – 2.19
  2. Joni palaa karrelle – 2.14
  3. Testivoittaja – 2.19
  4. Warszawa Kashmir – 2.39
  5. Enenerna – 3.31
  6. Nuclear Kite Song – 2.14

B-puoli muokkaa

  1. Galbi – 3.29
  2. Sijaisnauttija – 3.11 (säv. Liimatta-Lääkkölä, san. Liimatta)
  3. Beltrose – 2.14
  4. Haparanda – 2.54
  5. Mutta toivoa on – 2.25

Kokoonpano muokkaa

  • Tommi Liimatta – laulu ja puhaltimet
  • Tomi Krutsin – rummut
  • Aki Lääkkölä – kitara, urut, haitari ja taustalaulu
  • Aake Otsala – basso ja taustalaulu

Tuotanto muokkaa

  • Äänitys: Aake Otsala ja Tuomas Paavola
  • Kasettimixaus: Aake Otsala, Helsinki
  • Kannen kuva: Jari Kähkönen
  • Kansi: Tomi Krutsin ja Japa Mattila
  • Kasettimonistus: JHS-tuotanto Oy
  • Kansipainatus: Kirjaprintti Oy

Arvostelut muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Keikka-arkisto: Nimetyt kiertueet absoluuttinennollapiste.fi. 17.2.2017. Viitattu 12.12.2019.
  2. a b c d Demo 3. Arvosteluita absoluuttinennollapiste.fi. 6.5.2011. Viitattu 12.12.2019.
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.