Delhin sulttaanikunta

Delhin sulttaanikunta tarkoittaa niitä viittä islaminuskoista dynastiaa, jotka hallitsivat Pohjois-Intiassa yleensä Delhi pääkaupunkinaan vuosina 1206–1526. Niitä olivat mamelukit eli orjadynastia (1206–1290), Khalji-dynastia (1290–1320), Tughluq-dynastia (1320–1413), Sayyid-dynastia (1414–1451), ja Lodi-dynastia (1451–1526).

Delhin sulttaanikunnan vaiheita vuosina 1206–1526

Arabit olivat jo 700-luvun alussa valloittaneet alueita Induksen suulta. Myöhemmin turkinsukuiset muslimit työntyivät syvemmälle Intiaan ja seldzukkipäällikkö Muhammad Ghurin valloitti 1100-luvun lopussa läntisen Pohjois-Intian. Hänen kenraalinsa, orjataustainen mamelukki Qutb-ud-din Aybak julistautui sulttaaniksi ja perusti Delhin sulttaanikunnan 1206. Sen valta keskittyi varuskuntakaupunkeihin ja talous perustui verojenkeruuseen ja ryöstösaaliin kokoamiseen. Sulttaanikunnan hallinto nojautui alempiin yhteiskuntaluokkiin sekä orjiin, joita käytettiin korkeissakin asemissa hallinnossa ja armeijassa. Myös myöhemmät sulttaanikunnat turvautuivat samaan keinoon, jonka avulla pyrittiin lisäämään hallinnon vakautta.

Sulttaanikunnan pohjalta alkoi kehittyä erityinen intialainen islam, mutta hindulaisuus ei kadonnut sen rinnalta. Timur Lenk hävitti sulttaanikuntaa vuonna 1398 aiheuttaen hajaannusta. Vuosina 1350–1550 sulttaanikunta oli vajonnut taantumaan. 1400-luvun lopulla Lodi-dynastia nosti Delhin uudelleen Pohjois-Intian hallitsevaksi voimaksi. Valtakunnan hävitti lopullisesti Mogulivaltakunnan perustaja Babur vuonna 1526.

Intiassa asuu nykyään maailman toiseksi suurin muslimiväestö, 172 miljoonaa vuonna 2016, mutta se on silti vain 15% Intian koko väkiluvusta.

Lähteet

• Kumar, Sunil: Delhi sultanate. Teoksessa; Böwering, Gerhard (toim.) The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 127–128. Princeton University Press, 2013.
• Parpola, Asko, toim.: Intian kulttuuri. Otavan Kirjapaino Oy, 2005. ISBN 951-1-18365-6.