Delara Darabi (pers. ‏دلارا دارابى‎; 29. syyskuuta 19861. toukokuuta 2009) oli Raštista kotoisin oleva iranilainen, joka tuomittiin kuolemaan 17-vuotiaana tehdystä murhasta huolimatta siitä, että Iran on allekirjoittanut Lapsen oikeuksien sopimuksen. Tapaus on herättänyt laajaa kansainvälistä paheksuntaa.

Darabi oli vangittuna vuodesta 2003. Hän oli murtautunut uhrin, isänsä serkun asuntoon 19-vuotiaan poikaystävänsä kanssa. Darabi tunnusti murron yhteydessä tapahtuneen surman ilmeisesti suojatakseen poikaystäväänsä teloitukselta, koska uskoi, ettei voisi itse saada kuolemantuomiota alaikäisenä. Hän otti myöhemmin tunnustuksensa takaisin ja kiisti teon. Hänen kuolemantuomionsa silti pysyi kaikissa oikeusasteissa.[1]

Uhrin sukulaiset eivät suostuneet armahtamaan Darabia. Teloituksen olisi ollut määrä tapahtua 20. huhtikuuta 2009, mutta Darabi sai 19. huhtikuuta kahden kuukauden lykkäyksen.[2] Darabi oli vankilassa epäoikeudenmukaisen kohtelun uhri ja yritti itsemurhaa tammikuussa 2007.[3]

Darabi tuli tunnetuksi myös taidemaalarina. Hänen töitään on ollut kansainvälisissä näyttelyissä.[4]

Darabi hirtettiin kahden kuukauden lykkäyksestä huolimatta Raštissa, Iranissa 1. toukokuuta 2009.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Document - Iran: Fear of imminent execution: Delara Darabi (f) 5.5.2009. Amnesty International. Viitattu 3.8.2009. (englanniksi)
  2. Delara Darabi's execution postponed for two months 20.4.2009. Amnesty International. Viitattu 3.8.2009. (englanniksi)
  3. Delara Darabi Amnesty International. 25.6.2007. Arkistoitu 12.12.2007. Viitattu 5.7.2020. (englanniksi)
  4. Tait, Robert: Dead woman painting The Guardian. 25.10.2006. Viitattu 3.8.2009. (englanniksi)
  5. Delara Darabi executed in Iran Amnesty International. 1.5.2009. Viitattu 5.7.2020. (englanniksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.