Darwininkettu
Darwininkettu[2] eli chiloensaarenkettu[3] (Lycalopex fulvipes[4]) on Chilessä tavattava eteläamerikankettu. Lajia esiintyy Chiloén saarella ja osassa rannikkoaluetta mantereen puolella. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen erittäin uhanalaiseksi lajiksi.
| Darwininkettu | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Alalahko: | Caniformia |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Eteläamerikanketut Lycalopex |
| Laji: | fulvipes |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Lycalopex fulvipes |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Darwininketun levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Taksonomia muokkaa
Lajin kuvasi ensimmäisenä William Charles Linnaeus Martin vuonna 1837.[1] Darwininkettua pidettiin vuoteen 1996 asti lintuketun (Lycalopex griseus) alalajina, mutta DNA-analyysit osoittivat sen olevan oma lajinsa.[4]
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Darwininkettu on koiraeläimeksi pienikokoinen. Urosten ja naaraiden koolla ei ole kovin suurta eroa. Urokset painavat 1.9-3.9 kg ja naaraat 1.8-3,7 kg. Urosten ruumiinpituus on 48,2-56,1 cm ja naaraiden 48-59,1 cm. Korkeutta on 17-26 cm. Darwininketulla on paksu turkki, jonka väri voi vaihdella harmaasta lähes mustaan. Jaloissa ja korvien ympärillä on ruosteenruskeaa karvoitusta. Vatsa, rinta ja kuonon alaosa ovat valkoiset. Kuono on pieni ja kapea. Naaraiden kuono on hieman uroksia kapeampi. Pää on pyöreä. Lintuketusta darwininketun erottaa esimerkiksi pienemmästä koosta, lyhyemmästä hännästä ja jaloista, sekä jalkojen, päänseudun ja jalkojen syvemmän ruskeasta karvoituksesta.[5]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Darwininkettu on endeeminen laji Chilessä. Chilessä sen levinneisyysalue käsittää vähintään kaksi osapopulaatiota, toinen Chiloén saarella ja toinen mantereen rannikolla Nahuelbutan ja Valdivian vuorilla.[1] Mantereella sen levinneisyysalueella ovat Nahuelbutan kansallispuisto, Alerce Costeron kansallispuisto ja Valdivian rannikon suojelualue. Chiloén saarella darwininkettuja tavataan saaren metsissä lukuun ottamatta tiheimmin asutettuja alueita saaren itä- ja koillisosissa.[5] Joitakin havaintoja on tehty tämän alueen ulkopuolella, kuten Llanquihuen järven pohjoispuolella. Kyseessä saattavat tosin olla edellä mainittujen osapopulaatioiden yksilöt.[1]
Darwininkettuja tavataan etenkin tiheissä araukariaa ja etelänpyökkejä kasvavissa metsissä, harvemmissa etelänpyökkimetsissä ja ajoittain myös avoimilla alueilla. Lajia on tavattu myös hoitamatta jätetyissä eukalyptus-metsissä. Nykytutkimuksen perusteella laji on vähemmän riippuvainen aarniometsistä, kuin mitä aikaisemmin on kuviteltu. Nahuelbutan kansallispuistossa niitä on tavattu aina 1 400 metrin korkeuksissa saakka.[1]
Elintavat muokkaa
Darwininketut elävät yleensä yksin, mutta lisääntyessään ne viettävät ajoittain aikaa pareina. Ketut liikkuvat 1–4,8 km² kokoisilla alueilla. Eri kettujen alueet voivat olla päällekkäisiä.[5]
Darwininketut saalistavat yksin. Huomattava osa niiden ruokavaliosta koostuu hyönteisistä. Muita yleisiä ravinnon lähteitä ovat äyriäiset, jyrsiät, pussieläimet, matelijat ja linnut. Joskus ketut saattavat syödä myös raatoja.[5] Äyriäisiä kettu löytää esimerkiksi rannikon hiekkarannoilta.[1]
Lisääntymisaika ajoittuu heinäkuun ja elokuun välille. Tiineys kestää 56 päivää. naaras ei tuolloin poistu juurikaan pesäkolostaan. Pentuja tulee kerralla 2–3 ja molemmat vanhemmat osallistuvat niiden hoitamiseen. Emo imettää arviolta 60 päivää, jonka jälkeen naaras on huomattavasti vähemmän tekemissä poikastensa kanssa, kun taas uros viettää aikaa niiden kanssa leikkien ja putsaten. Sukukypsiä pennuista tulee arviolta 12-kuukauden ikäisinä. Ne voivat elää 7-vuotiaiksi saakka.[5]
Uhat ja suojelu muokkaa
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt darwininketun erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Laji oli määritelty vuoteen 2008 saakka äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Nykytutkimuksen perusteella sen levinneisyysalue on kuitenkin mantereella aikaisemmin ymmärrettyä suurempi. Varovaisen arvion mukaan Chiloén aikuisten yksilöiden kanta on 412 ja mantereen 227. Aikaisemman käsityksen mukaan kannasta 90 % olisi esiintynyt pelkästään Chiloéssa. Lajilla on kuitenkin edelleen useita uhkia. Koirat tappavat kettuja ja levittävät tauteja. Koirat ovat olleet Chilessä huomattava ongelma myös suojelluilla alueilla. Koirien levittämistä taudeista suurimman uhan muodostaa penikkatauti, jota on todettu myös alueelle levinneellä vieraslaji minkillä. Paikalliset ovat ajoittain tappaneet kettuja niiden turkin takia tai niiden tapettua kotieläimiä ja etenkin siipikarjaa. Ihmisten taholta suoranainen vaino ei ole kuitenkaan kovin yleistä. Myös elinympäristöjen tuhoutuminen metsien katoamisen myötä muodostaa uhan. Muut eteläamerikanketut saattavat pärjätä darwininkettua paremmin avoimeessa maastossa ja näin syrjäyttää lajin hakatuilla alueilla. Chiloén saarelle on kaavailtu siltaa, jonka on pelätty tuovan saarelle vieraslajeja mantereelta.[1]
Darwininkettu kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen II. Lajia tavataan useilla valtion taholta suojelluilla alueilla, sekä muutamilla yksityisillä suojelualueilla. Darwininketun suojelutoiminta on esimerkiksi rokotettu koiria penikkatautia vastaan. Joitakin darwininkettuja on tarhaolosuhteissa Villarricassa, jossa laji on myös onnistuneesti lisääntynyt vankeudessa. Villarrican darwininketut ovat peräisin esimerkiksi koirien haavoittamista tai laittomasti lemmikkeinä pidetyistä yksilöistä.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i Silva-Rodríguez, E, Farias, A., Moreira-Arce, D., Cabello, J., Hidalgo-Hermoso, E., Lucherini, M. & Jiménez, J.: Pseudalopex fulvipes IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Kauhala, Kaarina: Koiran villit sukulaiset, s. 240–241, 243–245. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23728-0.
- ↑ KOMISSION ASETUS (EU) 2019/2117 EUR-Lex. Viitattu 1.2.2021.
- ↑ a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Lycalopex fulvipes Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 46-47. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)