Danil Burkenja (ven. Данил Сергеевич Буркеня, s. 20. heinäkuuta 1978) on venäläinen yleisurheilija, jonka päälaji on kolmiloikka.

Mitalit
Maa:  Venäjä
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Ateena 2004 kolmiloikka

Burkenja aloitti uransa pituushyppääjänä. Hän kilpaili lajissa Sydneyn olympialaisissa 2000, mutta karsiutui tuloksella 779. Seuraavana vuonna hän karsiutui Edmontonin MM-kisoissa. Münchenin EM-kisoissa 2002 hän hyppäsi viidenneksi tuloksella 790. Seuraavan vuoden Pariisin MM-kisoissa hän karsiutui.

Burkenja vaihtoi päälajikseen vuonna 2004 kolmiloikan. Hän sijoittui samana vuonna seitsemänneksi Budapestin sisäratojen MM-kisoissa tuloksella 16,62, toiseksi Euroopan cupissa loikittuaan 17,28 ja voitti olympiapronssia Ateenan olympialaisissa tuloksella 17,48. Kauden lopussa hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa toinen. Seuraavana vuonna Burkenja loikki Euroopan cupissa toiseksi, mutta karsiutui Helsingin MM-kisoissa. Vuonna 2006 hän sijoittui Göteborgin EM-kisoissa kuudenneksi ja yleisurheilun maailmancupissa viidenneksi. Osakan MM-kilpailuissa 2007 ja Pekingin olympialaisissa 2008 hän karsiutui loppukilpailusta. Valencian MM-hallikilpailuissa 2008 hän sijoittui kahdeksanneksi.

Ulkoratojen Venäjän-mestaruuden Burkenja on voittanut pituushypyssä vuosina 2000–2001 ja kolmiloikassa vuosina 2004, 2006, 2008.[1][2]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Russian Championships gbrathletics.com. gbrathletics.com. Viitattu 20.7.2009. (englanniksi)
  2. Burkenya Danila trackandfield.ru. TrackAndField.ru. Viitattu 20.7.2009. (englanniksi)