Dan Fante

yhdysvaltalainen kirjailija

Dan Fante (19. helmikuuta 1944 Los Angeles, Kalifornia23. marraskuuta 2015 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen prosaisti ja runoilija.[1] Fanten tyyliä on usein verrattu yhdysvaltalaiseen kirjailijaan Charles Bukowskiin. Hänen rankkaa kuvaustapaansa on kutsuttu ”soul fictioniksi”. Fanten romaanit ovat vahvasti omaelämäkerrallisia. Kirjoissa seikkailevat elämän runtelemat hahmot. Rankan kuvauksen vastapainona kirjoissa esiintyy paljon mustaa huumoria.

Dan Fante vuonna 2007

Fante syntyi ja kasvoi Los Angelesissa. Hänen isänsä oli kirjailija John Fante. Dan Fante keskeytti koulunsa parikymppisenä ja lähti tien päälle, päätyen lopulta kahdeksitoista vuodeksi New Yorkiin. Hän kokeili ennen kirjailijanuraansa monia erilaisia pätkätöitä ja työskenteli muun muassa ikkunanpesijänä, puhelinmyyjänä, yksityisetsivänä, huonekalumyyjänä sekä monissa muissa erilaisissa pienipalkkaisissa töissä. Dan Fante asui Los Angelesissa. Hän oli naimisissa ja yhden lapsen isä.

Fanten kirjoja on julkaissut Suomessa kustannusyhtiö Sammakko.

Suomennettuja teoksia muokkaa

  • Aasin vaihteet, 2003
  • Pönttö, 2004
  • Unohda Guggenheim, 2004
  • Pilvien pesijä, 2005
  • Korkinimijä, 2007
  • Moottorisahasäkeitä, 2009
  • Aasin kaviot, 2012
  • Point Doom, 2013

Lähteet muokkaa

  1. Morto Dan Fante, figlio di John Corriere della Sera. 24.11.2015. Viitattu 25.11.2015. (italiaksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.