Csepelsaari

saari Tonavassa, Unkarissa

Csepelsaari on saari Tonavassa, Budapestin keskustan eteläpuolella. Sen pituus on 48 kilometriä ja leveys enimmillään 8 kilometriä, ja se on Unkarin suurin saari.[1]

Csepelsaari

Satelliittikuva Csepelsaaresta.

Sijainti
Vesialue
Kartta

Csepelsaari on matalaa, loivasti kumpuilevaa hiekkamaata, jonka eteläosat ovat tulvaniittyjen peitossa. Tonavan tulvat aiheuttivat saarella jatkuvasti ongelmia, kunnes jokea alettiin säännellä 1900-luvun alussa.[2] Tonavan itäisen, Ráckeven-Tonavaksi kutsutun haaran pohjois- ja eteläpäähän rakennettiin sulut vuosina 1910 ja 1928. Virtaus on ollut sen jälkeen hyvin pieni, minkä vuoksi joenhaara on ollut altis saastumiselle.[3]

Csepelsaari on melko tiheästi asuttu, ja 1900-luvulla sinne syntyi paljon raskasta teollisuutta. Nykyään saari on enimmäkseen asuin- ja virkistysaluetta.[3] Saarella on kuitenkin myös suuri Csepelin vapaasatama, jonka kautta kulki vuonna 2007 yli 270 tonnia rahtia.[4] Saaren pohjoisosa kuuluu hallinnollisesti Budapestin kaupunkiin ja muodostaa sen XXI osa-alueen.[1] Osa-alueella on 76 000 asukasta (2010).[5] Lisäksi saarella ovat muun muassa Ráckeven, Szigethalomin, Szigetszentmiklósin ja Tökölin kaupungit.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Csepel Island Budapest City Guide. 2011. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)
  2. a b Small region Tourinform Ráckeve. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. a b Ráckeve-branch of river Danube (HU) Geowaters. Arkistoitu 20.4.2011. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)
  4. Port of Csepel World Port Source. Arkistoitu 25.10.2011. Viitattu 18.1.2012. (englanniksi)
  5. Gazetteer of the Republic of Hungary, s. 29. Budapest: Központi Statisztikai Hivatal, 2010. ISSN 1217-2952. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.1.2012). (englanniksi)