Colin Firth

brittiläinen näyttelijä

Colin Andrew Firth (s. 10. syyskuuta 1960 Grayshott, Hampshire) on englantilainen Oscar-palkittu näyttelijä. Hän tuli tunnetuksi Jane Austenin romaaniin perustuvan Ylpeys ja ennakkoluulo -televisiosarjan Herra Darcyna ja samaan romaaniin löyhästi perustuvien Bridget Jones -elokuvien Mark Darcyna. Firthin huomattavin rooli oli elokuvassa Kuninkaan puhe, josta hän muiden palkintojen ohella voitti parhaan miespääosan Oscarin. 2010-luvulla hänen imagonsa myös muuttui hurmurista herrasmiesagentiksi Kingsman-elokuvien myötä.

Colin Firth
Colin Firth vuonna 2016.
Colin Firth vuonna 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt10. syyskuuta 1960 (ikä 63)
Grayshott, Hampshire
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Merkittävät roolit Ylpeys ja ennakkoluulo
Bridget Jones – elämäni sinkkuna
Bridget Jones: Elämä jatkuu
Tärkeintä on olla aito
A Single Man
Kuninkaan puhe
Kingsman: Salainen palvelu
Palkinnot

Parhaan miespääosan Oscar
2010 Kuninkaan puhe

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tausta ja ura näyttelijänä muokkaa

Firth vietti lapsuutensa alun Nigeriassa ja palasi Englantiin viisivuotiaana aloittaakseen koulunkäynnin Winchesterissä. Colin päätti noin 15-vuotiaana alkaa näyttelijäksi, hän opiskeli kaksi vuotta Drama Centre -teatterikoulussa ja esitti pääosaa näytelmässä Hamlet. Hänen ensimmäinen esiintymisensä valkokankaalla tapahtui elokuvassa Vakoojan tarina. Osastaan tv-elokuvassa Kuningattaren ja isänmaan puolesta hän sai Bafta-ehdokkuuden sekä Royal Television Societyn parhaan näyttelijän palkinnon. Hän on saanut Bafta-ehdokkuuden myös herra Darcyn roolistaan vuonna 1995 valmistuneessa televisiosarjassa Ylpeys ja ennakkoluulo.[1] Firth voitti Oscarin parhaasta miespääosasta vuonna 2011 näyteltyään änkytyksensä kanssa kamppaillutta Yrjö VI:ta elokuvassa Kuninkaan puhe. Vuonna 2016 hän tuotti elokuvan Loving.

Yksityiselämä muokkaa

Kuvatessaan elokuvaa Valmont Firth tapasi näyttelijä Meg Tillyn, johon omien sanojensa mukaan rakastui ensi silmäyksellä, mutta hänellä kesti hiukan aikaa ymmärtää asia. Vuonna 1990 pari muutti Pohjois-Amerikkaan pieneen syrjäiseen mökkiin ja kumpikin jätti näyttelemisen. Vuonna 1990 parille syntyi poika. Perheeseen kuuluivat myös Tillyn tytär ja poika hänen aiemmasta avioliitostaan. Eristäytynyt elämä ei kuitenkaan sopinut Firthille, ja vuonna 1994 hän palasi Lontooseen Tillyn jäädessä lasten kanssa heidän metsämökkiinsä. Erosta huolimatta Firth on säilyttänyt läheiset välit poikaansa, ja yhä edelleen hän kutsuu myös Tillyn muita lapsia lapsipuolikseen.

Firthin palattua Lontooseen hänelle tarjottiin Mr. Darcyn roolia, ja kuvausten aikana Firth aloitti suhteen Darcyn rakastettua Elizabethia näytelleen Jennifer Ehlen kanssa. Pari erosi kuitenkin vuotta myöhemmin. Ylpeyden ja ennakkoluulon kuvausten jälkeen Firth lensi Kolumbiaan, jossa hän kuvasi elokuvaa Nostramo. Elokuvan assistenttina työskenteli italialainen Livia Giuggioli, josta Firth sanoi tienneensä heti ensi silmäyksellä, että kyseessä on hänen tuleva vaimonsa. Vuonna 1997 Firth ja Giuggioli vihittiin Roomassa. Kunnioituksesta vaimoaan ja tämän vanhempia kohtaan Firth aloitti italian kielen opiskelun. Kymmenen vuotta myöhemmin hän puhui kieltä jo sujuvasti. Firth on itse sanonut, ettei Livia ymmärrä lainkaan häneen kohdistuvaa ihannointia ja esimerkiksi aamulla nähdessään vastaheränneen miehensä hän saattaa toisinaan tokaista: "Oh, look. It's mister Darcy".

Firthillä ja Giuggiolilla on kaksi lasta (s. 2001 ja 2003). Firthillä on myös nuorempi sisar, Kate, ja nuorempi veli, Jonathan. Colinin mukaan veljen ensimmäinen kommentti siihen, kun hänelle tarjottiin herra Darcyn osaa, oli: ”Darcy? Mutta eikö hänen kuuluisi olla seksikäs?”[1] Kate ja Jonathan Firth ovat myös näyttelijöitä. Kate Firth on opiskellut myös puheterapeutiksi. Hän oli isoveljensä neuvonantaja Kuninkaan puhetta kuvattaessa.

Harrastukset muokkaa

Firth on kiinnostunut kirjallisuudesta ja hän on aina lukenut paljon. Hän näytteli esimerkiksi elokuvassa Genius toimittajaa (ja lahjakkaiden kirjailijoiden löytäjää) joka ystävystyy kirjailija Thomas Wolfen kanssa auttaessaan tätä. Lisäksi Firth toimi Graham Greenen teoksen Jutun loppu -äänikirjaversion lukijana.[2]

Firth osallistuu myös hyväntekeväisyyteen ja on kiinnostunut sellaisista aiheista kuin Reilu Kauppa, heimolaisuus ja pakolaisuus. Hän tukee muun muassa ihmisoikeusjärjestö Survival Internationalia. [3]

Filmografia muokkaa

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1984 Vakoojan tarina Another Country Tommy Judd
1985 1919 nuori Alexander Scherbatov
1987 Kuukausi maalla A Month in the Country Tom Birkin
1988 Vaarallinen muukalainen Apartment Zero Adrian LeDuc
1989 Valmont Vicomte de Valmont
1990 Wings of Fame Brian Smith
1991 Femme Fatale Joseph Prince
1992 Mad at the Moon parturi
1993 Sian hetki The Hour of the Pig Richard Courtois
1994 Playmaker Ross Talbert / Michael Condren
1995 Ystävyyden aikaan Circle of Friends Simon Westward
1996 Englantilainen potilas The English Patient Geoffrey Clifton
1997 Jalkapallohullu Fever Pitch Paul Ashworth
Sydänmailla A Thousand Acres Jess Clark
1998 Rakastunut Shakespeare Shakespeare in Love lordi Wessex
1999 Tähänastinen elämäni My Life So Far Edward Pettigrew
The Secret Laughter of Women Matthew Field
2000 Mahdottomia suhteita Relative Values Peter Ingleton
2001 Bridget Jones – elämäni sinkkuna Bridget Jones’s Diary Mark Darcy
Nelinpeli Fourplay Allen Portland
2002 Tärkeintä on olla aito The Importance of Being Earnest John "Jack" Worthing / Ernest
2003 Hope Springs Colin Ware
Mistä tytöt tykkää What a Girl Wants Wycomben jaarli lordi Henry Dashwood
Tyttö ja helmikorvakoru Girl with a Pearl Earring Johannes Vermeer
Rakkautta vain Love Actually Jamie Bennett
2004 Trauma Ben Slater
Bridget Jones: Elämä jatkuu Bridget Jones: The Edge of Reason Mark Darcy
2005 Alaston totuus Where the Truth Lies Vince Collins
Nanny McPhee – satumainen lastenvahti Nanny McPhee Cedric Brown
2007 The Last Legion Aurelius Antonius
Paluu Yorkshireen And When Did You Last See Your Father? Blake Morrison
Sattuman kauppaa Then She Found Me Frank
Tyttökoulu St. Trinian’s St Trinian’s Geoffrey Thwaites
2008 Tuplamorsian The Accidental Husband Richard Bratton
Mamma Mia! Harry Bright
Genova Joe
Kevytkenkäinen Easy Virtue majuri Jim Whittaker
2009 Dorian Gray lordi Henry Wotton
A Single Man George Falconer
Saiturin joulu A Christmas Carol Fred (äänirooli)
St. Trinian’s 2: Tyttökoulu aarrejahdissa St Trinian’s 2: The Legend of Fritton’s Gold Geoffrey Thwaites
2010 Kuninkaan puhe The King’s Speech kuningas Yrjö VI
Main Street Gus Leroy
2011 Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja Tinker Tailor Soldier Spy Bill Haydon
2012 Arthur Newman Arthur Newman / Wallace Avery
Gambit Harry Deane
2013 The Railway Man Eric Lomax
Devil’s Knot Ron Lax
2014 Before I Go to Sleep Ben Lucas
Magic in the Moonlight Stanley/Wei Ling Soo
2015 Kingsman: Salainen palvelu Kingsman: The Secret Service Harry Hart / Galahad
Genius Max Perkins
2016 Bridget Jones’s Baby Mark Darcy
2017 Kingsman: Kultainen kehä Kingsman: The Golden Circle Harry Hart / Galahad
2018 Mamma Mia: Here We Go Again! Harry Bright
2018 Kursk David Russell
Maija Poppasen paluu Mary Poppins Returns William Weatherall Wilkins
2019 Greed oma itsensä
Taistelulähetit – 1917 1917 kenraali Erinmore
2020 The Secret Garden Lord Archibald Craven
Supernova Sam
2021 Mothering Sunday Mr. Godfrey Niven
Operaatio Mincemeat Operation Mincemeat Ewen Montagu
2022 Valon valtakunta Empire of Light Donald Ellis
Lyhytelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1987 Pat Hobby: Teamed with Genius Pat Hobby: Teamed with Genius Rene Wilcox
1999 Mustan kyyn kellopeli Blackadder: Back & Forth William Shakespeare
2010 Steve Steve
Televisioelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1984 Kamelianainen Camille Armand Duval
1985 Hollantilaiset tytöt Dutch Girls Neil Truelove
1987 Salainen puutarha The Secret Garden aikuinen Colin Craven
1988 Kuningattaren ja isänmaan puolesta Tumbledown Robert Lawrence
1992 Panttivangit Hostages John McCarthy
1999 The Turn of the Screw mestari
2000 Donovan Quick Donovan Quick / Daniel Quinn
2001 Lopullinen ratkaisu Conspiracy tohtori Wilhelm Stuckart
We Know Where You Live oma itsensä
2006 Yhdenvertaiset Born Equal Mark Armitage
2007 Celebration Russell
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Jakson nimi / jaksojen määrä Rooli
1984 Crown Court "Citizens: Part 1" PC Franklin
1986 Lost Empires 7-osainen minisarja Richard Herncastle
1991 The Play on One "Out of the Blue" Alan
1994 Ruth Rendell Mysteries 3 jaksoa Stephen Whalby
Performance "The Deep Blue Sea" Freddie Page
1995 "The Widowing of Mrs. Holroyd" Charles Holroyd
Ylpeys ja ennakkoluulo Pride and Prejudice 6-osainen minisarja Fitzwilliam Darcy
1996 Nostromo 4-osainen minisarja Charles Gould
2004 Saturday Night Live "Colin Firth/Norah Jones" juontaja
Teatteri
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1983 Another Country Guy Bennett
1984 The Doctor’s Dilemma Louis Dubedat
1985 The Lonely Road Felix
1987 Intohimot jalavien varjossa Desire Under the Elms Eben
1991 The Caretaker
1993 Chatsky Chatsky
1999 Three Days of Rain 'Walker / Ned

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

Palkinnot ja ehdokkuudet
Vuosi Palkinto Kategoria Työ Tulos
1989 Bafta-palkinto Paras miespääosa Kuningattaren ja isänmaan puolesta Ehdokkuus
Royal Television Society -palkinto Paras miesnäyttelijä Voitto
1996 Bafta-palkinto Paras miespääosa Ylpeys ja ennakkoluulo Ehdokkuus
Broadcasting Press Guild -palkinto Paras miespääosa Voitto
National Television -palkinto Suosituin miesnäyttelijä Ehdokkuus
1997 Screen Actors Guild -palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Englantilainen potilas Ehdokkuus
1999 Screen Actors Guild -palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Rakastunut Shakespeare Voitto
2001 European Film -palkinto: Yleisöpalkinto Paras miespääosa Bridget Jones – elämäni sinkkuna Voitto
Primetime Emmy -palkinto Paras miessivuosa minisarjassa tai televisioelokuvassa Lopullinen ratkaisu Ehdokkuus
2002 Satellite-palkinto Paras miessivuosa sarjassa, minisarjassa tai televisioelokuvassa Ehdokkuus
Bafta-palkinto Paras miessivuosa Bridget Jones – elämäni sinkkuna Ehdokkuus
MTV Movie -palkinto Paras suudelma Ehdokkuus
Satellite-palkinto Paras miespääosa musikaali- tai komediaelokuvassa Ehdokkuus
2004 European Film -palkinto: Yleisöpalkinto Paras miespääosa Tyttö ja helmikorvakoru Ehdokkuus
Phoenix Film Critics Society -palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Rakkautta vain Ehdokkuus
2007 British Independent -palkinto Paras miessivuosa Paluu Yorkshireen Ehdokkuus
2008 National Movie -palkinto Vuoden roolisuoritus Tyttökoulu St. Trinian’s Ehdokkuus
National Movie -palkinto Vuoden roolisuoritus Mamma Mia! Ehdokkuus
2009 People’s Choice -palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Ehdokkuus
Britannia-palkinto: BAFTA/LA:n humanitaarinen palkinto Voitto
Austin Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa A Single Man Voitto
Dallas-Fort Worth Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Los Angeles Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
San Diego Film Critics Society -palkinto Paras miespääosa Voitto
San Francisco Film Critics Circle -palkinto Paras miespääosa Voitto
Satellite-palkinto Paras miespääosa draamaelokuvassa Ehdokkuus
Venetsian elokuvajuhlat: Volpi Cup Paras miespääosa Voitto
Washington DC Area Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Detroit Film Critics Society -palkinto Paras miespääosa Voitto
Italian Online Film Actors & Dubbers -palkinto Paras ulkomaalainen miesnäyttelijä Voitto
2010 Oscar-palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Golden Globe Paras miespääosa draamaelokuvassa Ehdokkuus
Bafta-palkinto Paras miespääosa Voitto
Broadcast Film Critics Association -palkinto: Critics Choice Paras miespääosa Ehdokkuus
Chlotrudis-palkinto Paras miespääosa Voitto
Independent Spirit -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
London Film Critics Circle -palkinto Vuoden brittiläinen miesnäyttelijä Voitto
Santa Barbaran elokuvajuhlat: Roolisuoritus-palkinto Paras roolisuoritus Voitto
Screen Actors Guild -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Toronto Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Vancouver Film Critics Circle -palkinto Paras miespääosa Voitto
Los Angeles Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Kuninkaan puhe Voitto
New York Film Critics Circle -palkinto Paras miespääosa Voitto
Phoenix Film Critics Society -palkinto Paras miespääosa Voitto
Phoenix Film Critics Society -palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Ehdokkuus
San Diego Film Critics Society -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
San Francisco Film Critics Circle -palkinto Paras miespääosa Voitto
Satellite-palkinto Paras miespääosa draamaelokuvassa Voitto
Southeastern Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Voitto
Washington DC Area Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Voitto
Austin Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Voitto
Boston Society of Film Critics -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
British Independent -palkinto Paras miespääosa Voitto
Chicago Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Voitto
Dallas-Fort Worth Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Florida Film Critics Circle -palkinto Paras miespääosa Voitto
Kansas City Film Critics Circle -palkinto Paras miespääosa Voitto
Las Vegas Film Critics Society -palkinto: Sierra-palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Denver Film Critics Society Paras miespääosa Voitto
Detroit Film Critics Society -palkinto Paras miespääosa Voitto
Iowa Film Critics -palkinto Paras miespääosa Voitto
North Texas Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Voitto
St. Louis Gateway Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Voitto
Houston Film Critics Society -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Utah Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Taorminan elokuvajuhlat: Taormina Arte -palkinto Voitto
2011 Oscar-palkinto Paras miespääosa Voitto
Golden Globe Paras miespääosa draamaelokuvassa Voitto
Bafta-palkinto Paras miespääosa Voitto
Broadcast Film Critics Association -palkinto: Critics Choice Paras miespääosa Voitto
Broadcast Film Critics Association -palkinto: Critics Choice Paras näyttelijäkokoonpano Ehdokkuus
Central Ohio Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Chlotrudis-palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Empire-palkinto Paras miespääosa Voitto
European Film -palkinto Paras miespääosa Voitto
Evening Standard -elokuvapalkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
London Film Critics Circle -palkinto Vuoden miesnäyttelijä Voitto
London Film Critics Circle -palkinto Vuoden brittiläinen miesnäyttelijä Ehdokkuus
National Movie -palkinto Vuoden roolisuoritus Voitto
National Society of Film Critics -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Online Film Critics Society -palkinto Paras miespääosa Voitto
Palm Springsin elokuvajuhlat: Desert Palm -saavutuspalkinto Voitto
Santa Barbaran elokuvajuhlat: Tuomaristo-palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Voitto
Screen Actors Guild -palkinto Paras miespääosa Voitto
Screen Actors Guild -palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Voitto
Toronto Film Critics Association -palkinto Paras miespääosa Ehdokkuus
Vancouver Film Critics Circle -palkinto Paras miespääosa Voitto
Alliance of Women Film Journalists -palkinto: Eda-palkinto Paras miespääosa Voitto
Italian Online Movie -palkinto Paras miespääosa Voitto
Italian Online Film Actors & Dubbers -palkinto Paras ulkomaalainen miesnäyttelijä Voitto
Italian Online Film Actors & Dubbers -palkinto Paras ulkomaalainen näyttelijäkokoonpano Voitto
Tähti Hollywood Walk of Famelle Elokuvaura Voitto
2012 Rembrandt-palkinto Paras kansainvälinen miesnäyttelijä Kuninkaan puhe Voitto
Central Ohio Film Critics Association -palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja Voitto
Georgia Film Critics Association -palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Voitto
YouMovie-palkinto Paras näyttelijäkokoonpano Voitto
Italian Online Film Actors & Dubbers -palkinto Paras ulkomaalainen näyttelijäkokoonpano Voitto
Italian Online Movie -palkinto Paras miessivuosa Ehdokkuus
YouMovie-palkinto Paras miessivuosa Ehdokkuus
YouMovie-palkinto Paras roisto Ehdokkuus
2014 Film Critics Circle of Australia -palkinto Paras miespääosa The Railway Man Ehdokkuus
Alliance of Women Film Journalists: EDA-palkinto (kunniamaininta) Räikein ikäero miespääosan ja mielitietyn välillä Magic in the Moonlight Voitto

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Colin Firth.