Cindy Klassen

kanadalainen pikaluistelija

Cindy Klassen (s. 12. elokuuta 1979 Winnipeg) on kanadalainen pikaluistelija ja olympiavoittaja.

Cindy Klassen

Klassen aloitti uransa jääkiekkoilijana, mutta koska häntä ei valittu 1998 Naganon olympialaisiin, hän vaihtoi lajia ja osoittautui lahjakkuudeksi.

Klassen saavutti pronssia matkakohtaisten MM-kilpailujen 1 500 metrillä 2001. Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 hän luisteli 3 000 metrillä pronssille ja saavutti samana vuonna hopeaa yleisluistelijoiden MM-kisoissa. 1 500 metrin maailmancupissa hän oli kolmas. Vuonna 2003 hän voitti yleisluistelun maailmanmestaruuden ja saavutti sprintterien MM-kisoista hopeaa. Matkakohtaisissa MM-kilpailuissa hän sai pronssia 1 000 metrillä. Hän voitti 1 500 metrin maailmancupin ja oli yhdistetyssä 3 000 ja 5 000 metrin cupissa kolmas.

Kaudella 2003–2004 Klassen oli pitkään sivussa kolaroituaan harjoituksissa toisen luistelijan kanssa ja luistimen terän viillettyä syvän haavan hänen käteensä. Hän kuitenkin palasi kilparadoille entistä ehompana ja saavutti matkakohtaisissa MM-kisoissa 2004 hopeaa 1 500 ja pronssia 1 000 metrillä. Seuraavana vuonna hän voitti kultaa 1 500 ja 3 000 metrillä ja hopeaa joukkuetakaa-ajossa. Yleisluistelun MM-kisoissa hän sai hopeaa. Lisäksi hän voitti 1 500 metrin maailmancupin.

Torinon olympialaisissa 2006 Klassen saavutti viisi mitalia: kultaa 1 500 metrillä, hopeaa 1 000 metrillä ja joukkuetakaa-ajossa sekä pronssia 3 000 metrillä ja 5 000 metrillä. Kisojen päättäjäisissä hän kantoi Kanadan lippua. Samana keväänä hän voitti lisäksi yleisluistelijoiden maailmanmestaruuden oltuaan nopein jokaisella matkalla. Hän voitti myös 3 000/5 000 metrin maailmancupin ja sijoittui 1 500 metrin cupissa toiseksi. Vuonna 2007 hän saavutti pronssia sekä sprinttereiden että yleisluistelijoiden[1] MM-kilpailuissa. Matkakohtaisissa MM-kilpailuissa hän sai hopeaa 1 500 ja pronssia 3 000 metrillä. Vuonna 2011 hän voitti joukkuetakaa-ajon maailmanmestaruuden ja sai 2012 samassa lajissa MM-hopeaa.

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

  • 500 m: 37,51 (2006)
  • 1 000 m: 1.13,11 (2006) (maailmanennätys)
  • 1 500 m: 1.51,79 (2005) (maailmanennätys)
  • 3 000 m: 3.53,34 (2006) (maailmanennätys)
  • 5 000 m: 6.48,97 (2006)

Ennätyksillään Klassen on naisten aateliskalenterin kärkisijalla.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.