Christine Amertil (s. 18. elokuuta 1979) on bahamalainen pikajuoksija, jonka päämatka on 400 metrin juoksu.[1]

Mitalit
Maa:  Bahama
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Berliini 2009 4 × 100 m viesti
Sisäratojen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Birmingham 2003 400 m
Pronssia Pronssia Moskova 2006 400 m
Pan-Amerikan kisat
Hopeaa Hopeaa Rio de Janeiro 2007 400 m
Kansainyhteisön kisat
Pronssia Pronssia Delhi 2010 400 metriä

Amertil karsiutui Sydneyn olympialaisissa 2000 400 metrin alkuerissä ajalla 53,12. Seuraavana vuonna hän karsiutui Edmontonin MM-kisoissa alkuerissä ajallaan 53,07. Hän voitti MM-hopeaa Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa 2003 ajalla 51,11. Myöhemmin samana vuonna hän karsiutui Pariisin ulkoratojen MM-kisoissa välierissä. Vuonna 2004 Amertil voitti Bahaman mestaruuden ja sijoittui Ateenan olympialaisissa seitsemänneksi ajalla 50,37. Kauden lopussa hän juoksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa neljänneksi. Seuraavana vuonna hän karsiutui Helsingin MM-kisoissa 400 metrin välierissä ja 200 metrin juoksun alkuerissä ajalla 23,88. Myöhemmin samana vuonna hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa 400 metrillä viides.[1]

Amertil voitti MM-pronssia Moskovan sisäratojen MM-kisoissa 2006 ajalla 50,34. Hän juoksi samana vuonna neljänneksi Melbournen Kansainyhteisön kisoissa ja viidenneksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa.[1] Rio de Janeiron Pan-Amerikan kisoissa 2007 hän sai hopeaa 400 metrillä ajalla 50,99.[2] Osakan MM-kisoissa 2007 ja Pekingin olympialaisissa 2008 hän karsiutui välierissä.[1] Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän juoksi kolmannen osuuden hopeaa saaneessa Bahaman pikaviestijoukkueessa[3]. 400 metrillä hänet hylättiin alkuerissä[4]. Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 hän karsiutui 400 metrin välierissä[1]. Saman vuoden Delhin Kansainyhteisön kisoissa hän sijoittui alun perin neljänneksi, mutta nousi pronssille Folashade Abuganin jäätyä kiinni dopingista[5].

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Lähde: IAAF[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Christine Amertil Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. Athletics Pan American Games 2007 at Rio de Janeiro (bra) Women: 400 m sports123.com. Viitattu 14.9.2009. (englanniksi)
  3. 4x100 Metres Relay – W Final iaaf.org. 22.8.2009. Viitattu 14.9.2009. (englanniksi)
  4. 400 Metres - W Heats iaaf.org. 15.8.2009. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
  5. Nigerian sprinter Abugan stripped of two medals for doping in.reuters.com. 15.10.2010. Arkistoitu 19.10.2010. Viitattu 17.10.2010. (englanniksi)