Chicagon pojat olivat Chilessä Augusto Pinochetin hallinnossa työskennelleitä chileläisiä taloustieteilijöitä, jotka saivat koulutuksensa Chicagon yliopistossa Milton Friedmanin ja Arnold Harbergerin alaisuudessa tai sen tehokkaassa vesassa Chilen paavillisen yliopiston taloustieteen laitoksella. Sieltä he palasivat Chileen ja työskentelivät talouspoliittisissa tehtävissä, kuten valtiovarainministereinä tai talouspoliittisina neuvonantajina.

Koulutus Chicagossa oli tulosta Yhdysvaltain valtionhallinnon "Chile-projektista" joka organisoitiin 1940-luvulla, jota rahoitti Fordin säätiö ja jonka tarkoituksena oli vaikuttaa chileläiseen talousajatteluun.

"Chicagon pojat" pääsivätkin kirjoittamaan 189-sivuista "Taloudellisen kehityksen ohjelmaa" ("Tiiliskiveä"), joka esiteltiin 1969 Jorge Alessandrin presidentinvaalikampanjassa. Sosialisti Salvador Allende kuitenkin voitti vaalit 36,2 prosentilla äänistä oikeiston äänienemmistön jakautuessa ja hallitsi 1970-73.

Allenden kauden lopulla talous joutui vakaviin ongelmiin: inflaatio oli 605 % vuodessa, julkinen vaje oli peräti 25 % kansantuotteesta, suurin osa julkisista menoista rahoitettiin velalla, ja Chile alkoi velkaantua nopeasti. Maataloustuotanto putosi kolmanneksen, ruokaa säännösteltiin. Myös teollisuuden, kalastuksen ja kuparikaivosten tuotanto sekä kansantuote kutistuivat 1971-1973. Allenden kaudella valuutan arvo putosi kolmasosaan ja vaihtotaseeseen tuli pian satojenmiljoonien nykydollarien vaje. Hinnat ja palkat oli säännelty.[1]

Tiedotusvälineistä 70 % otettiin valtion haltuun.[1] Allenden hallinto myös rikkoi perustuslakia toistuvasti.[2] Pinochet väitti Allenden muuttavan Chileä diktatuuriksi ja kaappasi vallan Chilen vuoden 1973 sotilasvallankaappauksessa. Hän otti sittemmin "Tiiliskiven" osaksi ohjelmaansa.

Jo vuonna 1974 budjettivaje supistettiin 30 prosentista 2 prosenttiin BKT:stä. Vienti kymmenkertaistui 1974-2000 ja kuparin osuus putosi 76 prosentista 38 prosenttiin. Harmaa talous on pudonnut poikkeuksellisen vähäiseksi (19,8 %).[1]

Kun vuonna 1975 inflaatio oli yhä korkea ja maailman taantuma sai aikaan laman Chilessä, kenraali Pinochet nimitti monia "Chicagon poikia" keskeisiin asemiin hallituksessa.[3]

Vähitellen syntyi "Chilen ihmeeksi" kutsuttu Chilen nousu keskitason valtiosta maanosan vauraimmaksi. Sen seurauksena myös köyhyys väheni huomattavasti.

Naomi Kleinin kirja sanoo, että Orlando Letelier, Allenden Washingtonin lähettiläs, väitti yleisesti sotilasvallankaappauksena pidettyä hanketta ekonomistien ja armeijan yhteishankkeeksi.[4] Vuonna 1976 Letelier syytti kirjoituksessaan vallankaappaajia miljardien dollarien siirtämisestä ulkomaisille kapitalisteille.[5]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Manfred Bräuchle, Universidad Mayor, Chile: Applied Theory: The Reforms in Chile ecaef.org. Arkistoitu 19.2.2012. Viitattu 27.12.2020.
  2. The end of Allende, The Economist, Sep 15th 1973.
  3. Two Lucky People: Memoirs. Milton Friedman and Rose D. Friedman. University of Chicago Press, 1998. p. 398.
  4. Klein, Naomi (2007), Tuhokapitalismin nousu, s. 90
  5. Klein, s. 108