Wikipedia

Chelsea (Lontoo)

Chelsea [tʃɛlsi] on kaupunginosa Länsi-Lontoossa Kensington and Chelsean kuninkaallisessa kaupunkipiirissä, Thamesin pohjoisrannalla.[1][2] Alue on ollut jo pitkään Lontoon kalleimpia paikkoja asua.[3] Sen naapurikaupunginosia ovat Pimlico, Belgravia, Kensington ja Fulham.[1]

Chelsea
King’s Road, Chelsea.
King’s Road, Chelsea.
Kaupunki Lontoo
Muodollinen kreivikunta Suur-Lontoo
Lontoon kaupunkipiiri Kensington and Chelsea
Koordinaatit 51°29′17″N, 0°10′05″W
Lähialueet Pimlico, Belgravia, Knightsbridge, Kensington, Fulham
Kartta
Chelsea

Chelseaa halkova King’s Road oli 1960-luvulla yksi svengaavan Lontoon keskuspaikoista, jonka varrella oli trendikkäitä muotiliikkeitä, esimerkiksi Vivienne Westwoodin ja Malcolm McLarenin perustama punkhenkinen Sex.[4][5] King’s Roadin ohella kaupunginosa tunnetaan National Army Museumista, Chelsea Physic Gardenista, nykytaidetta esittelevästä Saatchi Gallerysta, Royal Court Theatresta ja Carlyle’s Housen viktoriaanisesta kotimuseosta.[4] Chelsean kaakkoiskolkassa sijaitsee Christopher Wrenin suunnittelema Royal Hospital (1682), jonka alueella järjestetään vuosittain Ison-Britannian johtava puutarhanäyttely Chelsea Flower Show.[6][7] Kaupunginosan nimikkojalkapalloseuran Chelsean kotistadion Stamford Bridge on aivan sen länsipuolella Fulhamissa.[8]

Alueen itäreunalla on Sloane Squaren metroasema, jonne pääsee Lontoon keskustasta District ja Circle Linella.[4] Hieman Chelseasta lounaaseen, Fulhamiin kuuluvassa Sands Endissä on London Overgroundin Imperial Wharfin asema.[4][9] Chelsean yhdistää Thamesin etelärannalla sijaitsevaan Batterseaan kolme siltaa, jotka ovat idästä länteen: Chelsea Bridge, Albert Bridge ja Battersea Bridge.[10]

Historia muokkaa

 
Thomas Moren patsas Chelsean vanhan kirkon edustalla.

Thamesin rantakylä muokkaa

Chelsea (alkujaan Chelcehithe) on ilmeisesti anglosaksinen paikannimi, joka on johdettu muinaisenglannin liitua ja maihinnousupaikkaa tarkoittavista sanoista. Alueen geologian perusteella pidetään epätodennäköisenä, että nimellä olisi tarkoitettu liitumaalle perustettua asuinpaikkaa. Chelsea onkin voinut olla läpikulkupaikka Kentistä tuodulle liitupitoiselle rakennuskivelle tai lannoitteelle.[11]

Chelsean alueelta on löydetty jäänteitä kivi- ja pronssikautisesta asutuksesta, mutta se sai varsinaisesti alkunsa Thamesin rantakylänä anglosaksien asuttaessa Britanniaa. Ensimmäiset kirjalliset maininnat ovat vuosilta 785–816, jolloin kylässä pidettiin kirkolliskokouksia ja Mercian kuninkaiden neuvonpitoja. Offa, Ecgfrith ja Coenwulf kävivät kylässä usein ja saattoivat omistaa siellä asumuksen.[12]

 
Kaarle II määräsi Christopher Wrenin suunnittelemaan Royal Hospitalin sotaveteraanien sairaalaksi.[6]

Aina 1600-luvulle asti Chelsean alueella oli enimmäkseen peltoja ja vain muutamia taloja kirkon ympärillä Thamesin rannalla. Koska kylästä pääsi nopeasti Westminsteriin jokea pitkin, monet aateliset ja hovin jäsenet, esimerkiksi lordikansleri Thomas More, rakensivat sinne kartanoita. Muuttoliike kiihtyi Tudorien aikakaudella 1500-luvulla, jolloin Westminsterin väkiluku kasvoi nopeasti. Kylään muutti yhä enemmän myös tavallista kansaa: talonpoikia ja käsityöläisiä mutta myös oluenpanijoita, majatalonpitäjiä ja muita erikoistuneempia ammatinharjoittajia. Jopa kuningas Henrik VIII osti kylästä kartanon, mutta hän ei käyttänyt sitä itse juuri lainkaan ja päätyi lopulta antamaan sen myötäjäislahjana viimeiselle vaimolleen Katariina Parrille.[12]

Chelseaan rakennettiin enenevissä määrin suuria ja keskikokoisia kaupunkitaloja 1600-luvun edetessä ja samaan aikaan vanhoja aateliskartanoita autioitui ja purettiin.[12] Merkittävä käännekohta oli Royal Hospitalin rakentaminen kaupunginosan kaakkoisosassa sijainneelle pellolle vuonna 1682. Mahtipontisen sairaalakompleksin ympärille kohosi niin paljon varakkaiden asuinrakennuksia, että Daniel Defoe kuvaili Chelseaa ’Palatsien kaupungiksi’ vuonna 1724 julkaistussa Ison-Britannian matkakirjassaan.[13]

1700-luvulla Chelseasta tuli lontoolaisten suosima huvittelupaikka, jonne tultiin jokiveneellä päiväretkelle tai syömään illallista. Matkailijoiden houkuttelemana kylän pääkadulle avattiin majataloja ja kylän ympäristöön ilmestyi tavernoja. Myös katuverkostoa laajennettiin vähitellen ja vuosisadan loppua kohden katuja alettiin viemäröidä ja kivetä. Vuoden 1774 rakennusasetuksen myötä Chelsean rakentamista alettiin säädellä Lontoosta ja Westminsteristä käsin eikä kulunut kauaa, kun kylästä oli tullut Lontoon esikaupunkialuetta.[13]

Hugenottitaustainen hopeaseppä Nicholas Sprimont ja jalokivikauppias Charles Gouyn perustivat 1740-luvulla Church Lanelle posliinitehtaan, joka kopioi menestyksekkäästi Saksan Meissenissa valmistettuja posliiniesineitä.[14][15] Tehtaan laadukkaista tuotteista tuli hyvin suosittuja ja niitä hankittiin jopa kuningas Yrjö III:n hoviin. Vuonna 1770 liikemies William Duesbury osti tehtaan ja siirsi sen toiminnan Derbyyn, jossa hänellä oli jo toinen posliinitehdas.[14] Nykyään Chelsean posliinitehtaan esineet ovat erittäin arvostettuja antiikkihuutokaupoissa.[16]

 
Sloane Squaren ympäristöön rakennettiin 1800-luvun lopulla kuningatar Annan -tyylisiä terrakotta- ja punatiilirakennuksia.

Lontoon kaupunginosa muokkaa

Rakennusten määrä kasvoi Chelseassa tasaisesti ja katuverkoston ja viemäröinnin kehittämistä jatkettiin 1800-luvulla. Kuninkaan yksityistieksi rakennetusta King’s Roadista tuli kaupunginosan valtaväylä pian sen jälkeen kun se vapautui julkiseen käyttöön vuonna 1830. [13] Chelsean mainetta huvittelupaikkana jatkoi sen lounaiskolkkaan vuonna 1845 perustettu Cremorne Gardensin huvipuisto.[17] Cremorne Gardens ja viereinen World’s End olivat viimeisiä rakentamattomia alueita, mutta 1900-luvun alkuun mennessä myös ne oli otettu leviävän asutuksen käyttöön.[18]

Vuonna 1874 valmistui kaksi suurta rakennushanketta, Chelsea Embankment ja Sloane Squaren ympäristön uudelleenrakennus (ns. Hans Town), jotka muuttivat Chelseaa sekä ulkoisesti että yhteiskunnalliselta rakenteeltaan. Chelsea Embankment oli Thamesin rantaan rakennettu pengermätie, jonka tieltä jouduttiin raivaamaan pois useita laitureita ja rakennuksia. Tien ansiosta joenvarsitaloja kunnostettiin ja rakennettiin uudelleen, mikä johti yleiseen kiinteistöjen arvonnousuun. Sloane Squaren ympäristöön rakennettiin erityisesti ylempää keskiluokkaa varten kaupunkitaloja, joiden suunnittelussa näkyi kertaustyylinä palannut kuningatar Annan tyyli.[18]

 
Entisessä Chelsean kaupungintalossa toimii nykyään Kensington and Chelsean siviilirekisterikeskus.

Chelsean aluehallinnosta vastasi pitkään kirkkoneuvosto (vestry), jolta tosin siirrettiin esimerkiksi seurakunnan köyhäinhoito vuonna 1841 erilliselle Board of guardiansille. Kirkkoneuvoston korvasi 1856 metropolikirkkoneuvosto, jonka hallinnonalaan kuuluivat kadut, viemärit, yleinen järjestys ja julkinen terveydenhuolto. Vuonna 1900 siviilihallinnon vastuut siirrettiin kirkkoneuvostolta Lontoon kreivikunnan alaiselle Chelsean metropolikaupunkipiirille, joka jakautui viiteen äänestysalueeseen.[19]

Sloane Streetiä lukuun ottamatta Chelsean väestö kuului enimmäkseen alempaan keskiluokkaan ja työväenluokkaan 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Kaupunginosassa esiintyi myös köyhyyttä vaikka sosiaalisia ongelmia olikin vähemmän kuin esimerkiksi Bethnal Greenissä. Tilanteen kohentamiseksi erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöt ja kaupunkipiirin valtuusto rahoittivat vuokratalojen rakentamista – esimerkiksi World’s Endiä yritettiin estää slummiutumasta maailmansotien välisenä aikana. Yksityinen asuntorakentaminen hiipui ennen ensimmäistä maailmansotaa ja alkoi kunnolla uudelleen vasta 1930-luvulla, kun vanhempi rakennuskanta sai paikoitellen väistyä kerrostalojen tieltä.[20]

 
Ison-Britannian johtava puutarhanäyttely Chelsea Flower Show on järjestetty Royal Hospitalin alueella vuodesta 1913.[7]

Toisessa maailmansodassa saksalaiset pommittivat raskaasti Chelseaa, ja esimerkiksi Chelsean vanha kirkko, Royal Hospitalin tallit ja Sloane Squaren metroasema tuhoutuivat. Asuntorakentaminen oli pysähtynyt sodan ajaksi, mutta heti sen jälkeen kaupunkipiiri aloitti pommitettujen talojen jälleenrakentamisen ja jatkoi sosiaalisten vuokratalojen rakentamista – sen sijaan yksityinen rakentaminen aloitettiin uudelleen vasta 1950-luvulla. Koska kaupunginosa oli hyvin suosittu asuinalue, sen asukkaita uhkasivat jatkuvasti nousevat vuokrat ja jopa häädöt, kun rakennusyhtiöt halusivat purkaa vanhoja taloja uusien rakennushankkeiden tieltä.[21]

Vuonna 1965 muodostettiin Suur-Lontoon hallintoalue ja Chelsean ja Kensingtonin metropolihallintopiirit yhdistettiin sen alaiseksi Kensington and Chelsean kuninkaalliseksi kaupunkipiiriksi.[19] Asuntorakentaminen jatkui kiivaana koko 1970-luvun ja huipentui 1980-luvun nousukaudella, jolloin asuntojen hinnat nousivat jyrkästi.[21] Luksusasuntojen kysyntä alueella on pysynyt korkeana aina 2000-luvulle asti, minkä vuoksi Chelsea on yhä Lontoon kalleimpia asuinalueita.[21][3]

Chelsean maine muodin keskuksena sai alkunsa 1950-luvulla paikallisesta taiteilija- ja kirjailijayhteisöstä, joka järjesti illanistujaisia paikallisissa ravintoloissa. Heihin lukeutuivat myös muotisuunnittelija Mary Quant ja hänen aviomiehensä, jotka avasivat Markham Squaren laidalle uutta nuorisokulttuuria ihannoivan Bazaar-vaatekaupan ja Alexander’s-ravintolan.[21] Quantin luoma nuorisomuoti saavutti suosionsa huipun 1960-luvulla, jolloin King’s Roadille avattiin paljon pieniä vaateliikkeitä ja ravintoloita ja kadusta tuli tärkeä näyttäytymispaikka muotitietoisille ja valtavirrasta erottuville. 2000-luvun alkuun tultaessa Chelsea oli kuitenkin menettänyt asemansa nuorisokulttuurin keskuksena, vaikka siellä onkin yhä paljon liikkeitä, joista voi ostaa kalliita muoti- ja sisustustavaroita.[4][21]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Chelsea London: The Ultimate Neighbourhood Guide The London Eats List. 13.2.2022. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  2. ↑ Kensington and Chelsea Encyclopaedia Britannica. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  3. ↑ a b Kiek, Tim: The 10 most expensive areas in London revealed The National. 16.7.2022. Viitattu 11.3.2023. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e Moving to Chelsea: Area Guide Mashroom. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  5. ↑ Macek III, J. C.: Fashionably Anti-Establishment: ‘Punk: From Chaos to Couture’ PopMatters. 6.6.2013. Viitattu 3.3.2023. (englanniksi)
  6. ↑ a b Croot, s. 41–47
  7. ↑ a b Key Facts about the RHS Chelsea Flower Show RHS Gardening. Viitattu 11.3.2023. (englanniksi)
  8. ↑ The Story of Chelsea: Chapter 1 Chelsea Football Club. Viitattu 11.3.2023. (englanniksi)
  9. ↑ Imperial Wharf Hidden London. Viitattu 1.3.2023. (englanniksi)
  10. ↑ Chelsea Google Maps. Viitattu 10.3.2023.
  11. ↑ Croot, s. 1–2
  12. ↑ a b c Croot, s. 14–26
  13. ↑ a b c Croot, s. 26–31
  14. ↑ a b Croot, s. 156–165
  15. ↑ Chelsea Porcelain Factory British Museum. Viitattu 11.3.2023. (englanniksi)
  16. ↑ Crichton-Miller, Emma: Now is the time to buy English porcelain… Apollo Magazine. 23.6.2017. Viitattu 11.3.2023. (englanniksi)
  17. ↑ Croot, s. 61–66
  18. ↑ a b Croot, s. 66–78
  19. ↑ a b Croot, s. 210–217
  20. ↑ Croot, s. 79–90
  21. ↑ a b c d e Croot, s. 91–101
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Chelsea_(Lontoo)&oldid=22196678”