Charles Manson

yhdysvaltalainen rikollinen

Charles Milles Manson (12. marraskuuta 1934 Cincinnati, Ohio, Yhdysvallat19. marraskuuta 2017[1] Bakersfield, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen rikollinen, jonka 1960-luvulla johtama nuorista koostunut kultti, ”Perhe”, syyllistyi useisiin murhiin. Mansonin kannattajat murhasivat elokuvaohjaaja Roman Polańskin vaimon, näyttelijä Sharon Taten, sekä Leno ja Rosemary LaBiancan raa’alla tavalla kahdessa erillisessä joukkomurhatapauksessa. Manson suunnitteli ja määräsi murhat tehtäväksi mutta ei osallistunut tappamiseen itse.

Charles Manson
Charles Mansonin pidätyskuva vuodelta 1971.
Charles Mansonin pidätyskuva vuodelta 1971.
Henkilötiedot
Syntynyt12. marraskuuta 1934
Cincinnati, Ohio, Yhdysvallat
Kuollut19. marraskuuta 2017 (83 vuotta)
Bakersfield, Kalifornia
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.charlesmanson.com
Charles Manson vuonna 2014.

Tammikuussa 1971 Manson ja osa hänen kannattajistaan todettiin syyllisiksi murhiin, ja heidät tuomittiin kuolemaan. Tuomiot muuttuivat automaattisesti elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi, kun Kalifornian korkein oikeus kielsi kuolemanrangaistuksen vuonna 1972.[2] Manson oli Kalifornian osavaltionvankilassa Corcoranissa kuolemaansa saakka. Manson anoi 12 kertaa ehdonalaiseen pääsyä, mutta kaikki anomukset hylättiin. Seuraavan kerran hän olisi voinut anoa vapautusta vasta vuonna 2027.[3]

Manson sai enemmän kirjeitä kuin kukaan muu yhdysvaltalainen vanki: jopa 60 000 kirjettä vuodessa. Useat kirjeet olivat ihailijoilta, jotka halusivat liittyä ”Perheeseen”. Mansonin itsensä mukaan mitään ”Perhettä” ei ollut olemassa, vaan hän kuvaili 1960-luvulla ”Perheeksi” nimitettyä joukkoa musiikilliseksi ryhmittymäksi.

Manson kuoli 83-vuotiaana 19. marraskuuta 2017.[4]

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Manson syntyi Ohion Cincinnatissa ja kävi koulua Walnut Hills High Schoolissa. Charlesin ollessa 13 vuoden iässä hänen alkoholisoitunut äitinsä yritti antaa hänet sijaisvanhempien kasvatettavaksi. Koska sopivia ehdokkaita ei löytynyt, Charles päätyi Indianassa sijaitsevaan Gibaultin poikakotiin. Vuoden kuluttua hän karkasi ja palasi äitinsä luo, joka ei edelleenkään halunnut olla poikansa kanssa tekemisissä. Charles asui kaduilla ja elätti itsensä näpistelemällä. Pian hän siirtyi pikkurikoksista vakavampiin, osavaltion rajat ylittäviin rikoksiin, joista tuli ankarampia rangaistuksia. Hän oli viettänyt yli puolet elämästään osavaltion vankilassa ennen LaBiancan ja Taten murhia. Vuonna 1967 hän jopa pyysi, ettei häntä enää vapautettaisi.

Manson joutui osavaltion vankilaan vuonna 1951 useiden pidätysten ja pakojen jälkeen, kun hän oli ajanut varastetulla autolla toiseen osavaltioon. Alle kuukausi ennen ehdonalaislautakunnan tapaamista Manson raiskasi toisen pojan pitäen partaveistä tämän kurkulla. Vuoden 1952 lopussa häntä vastaan oli nostettu kahdeksan pahoinpitelysyytettä. Hänet siirrettiin toiseen vankilaan, jossa hän käyttäytyi esimerkillisesti, ja hänet vapautettiin vuonna 1954.

Tammikuussa 1955 Manson meni naimisiin 17-vuotiaan Rosalie Jean Willisin kanssa, ja he muuttivat Kaliforniaan. Manson varasti pian häiden jälkeen auton, ja hänet pidätettiin. Willis tuli raskaaksi huhtikuussa. Mansonin ehdonalainen peruttiin vuonna 1956, kun hän jätti saapumatta oikeuteen. Pian Charlesin pidätyksen jälkeen Willis synnytti pojan, Charles M. Manson Juniorin. Poika teki itsemurhan vuonna 1993 ollessaan 38-vuotias.

Manson pääsi ehdonalaiseen vuonna 1958 kärsittyään kolmivuotisesta tuomiostaan kaksi vuotta. Vuonna 1959 hänet pidätettiin uudelleen varastettujen sekkien välittämisestä. Hän sai jälleen ehdollisen tuomion, joka yhdeksän kuukauden kuluttua muutettiin ehdottomaksi vankilatuomioksi. Hän tapasi Leona-nimisen naisen ollessaan vapaana koetusajalla ja avioitui tämän kanssa.

1. kesäkuuta 1960 Manson pidätettiin prostituutiosta. Hänet määrättiin kärsimään sekkien välittämisestä saamansa kymmenen vuoden tuomio McNeilin saarella sijaitsevassa osavaltion vankilassa. Leona synnytti pian pidätyksen jälkeen Charlesin toisen pojan, Charles Luther Mansonin. McNeilissä Manson sai sellitoverikseen pahamaineisen pankkirosvon Alvin Karpisin, joka opetti hänet lukemaan nuotteja ja soittamaan kitaraa. Silloin Manson teki kappaleen ”Look At Your Game Girl”, jonka Guns N’ Roses levytti ja otti vuonna 1993 ilmestyneelle albumilleen The Spaghetti Incident. Kappale on tosin poistettu levyn myöhemmistä painoksista.

Manson vapautui 21. maaliskuuta 1967 vastoin omaa tahtoaan. Vapautumisensa jälkeen Manson pyysi lupaa siirtyä San Franciscon Haight-Ashbury-alueelle, minne päästyään hän alkoi värvätä jäseniä ”Perheeseensä”.

”Perhe” muokkaa

Kun Manson vapautui 32-vuotiaana, hän oli viettänyt suurimman osan elämästään vankilassa autovarkauksista, väärennöksistä ja petoksista. Hän oli myös toiminut jonkin aikaa parittajana. Hän hankki sekalaisen joukon nuoria kannattajia, joita kutsuttiin Perheeksi. Tätä yhteisöä yhdistivät fanaattinen lojaalisuus Mansonia kohtaan ja kaikkien tavanomaisten moraalisääntöjen hylkääminen.

Pian ”Perheen” perustamisen jälkeen Manson siirtyi Los Angelesin Pacific Palisadesiin ja valtasi hylätyn Spahn Ranchin, jota oli aikoinaan käytetty lännenelokuvien kuvauksissa. Charles Manson antoi kannattajiensa ymmärtää olevansa Jeesus Kristus kertomalla kuolleensa noin 2 000 vuotta aikaisemmin. Kun häneltä kysyttiin asiasta suoraan oikeudessa, hän vastasi: ”Voi olla, että olen Jeesus Kristus. En ole vielä päättänyt, kuka minä olen.” ”Perheen” perustamisen aikoihin hän alkoi kutsua itseään uudella, alkuperäisestä hieman poikkeavalla nimellä Charles Willis Manson. Nimi voidaan lausua myös ”Charles’ Will Is Man’s Son”, suom. ”Charlesin tahto on Ihmisen Poika” tai ”Charles Will on Ihmisen Poika”. Skientologia vaikutti Mansoniin, ja on myös arveltu, että skientologiasta eriytyneen Process Church -lahkon opit olisivat innostaneet häntä.

Julkisuudessa nähtiin ainoastaan muutamia ”Perheen” jäseniä, mutta itse Perhe vaikuttaa olleen melko suuri, sillä arvioiden mukaan jäseniä oli enimmillään jopa 100 henkeä, joista noin 30 oli ”tosiuskovaisia”.

Cielo Driven murhat muokkaa

Illalla 8. elokuuta 1969 joukko ”Perheen” jäseniä tunkeutui Rudi Altobellin Roman Polańskille ja Sharon Tatelle vuokraamaan Cielo Driven taloon. He olivat saaneet Mansonilta käskyn tappaa kaikki paikallaolijat mahdollisimman julmasti. Tehtävää lähtivät suorittamaan Charles ”Tex” Watson, Patricia Krenwinkel, Susan Atkins ja Linda Kasabian.

Aiemmin Polańskien talolla muokkaa

Jo aiemmin keväällä Manson itse oli käynyt tutkimassa paikkoja tarkoituksenaan löytää ennen Polańskeja talossa asunut Terry Melcher. Tämä oli kuitenkin jo muuttanut toisaalle, mutta sitä Manson ei tiennyt. Taloa lähestyvä epäilyttävän näköinen henkilö oli tällöin kiinnittänyt Taten valokuvaajan, Shahrokh Hatamin, huomion.

Hatamin mennessä kysymään, mitä kulkija etsi, kertoi epäluuloisen oloinen Manson hakevansa henkilöä, jonka nimeä Hatami ei kuitenkaan tunnistanut (Melcher). Manson kuuli rakennuksen olevan Polańskien käytössä ja sai neuvon kysyä asiaansa pihan perälle sijoitetusta pihatalosta. Taten tullessa katsomaan, kuka ovella oikein oli, lähti Manson sanaakaan sanomatta pihatalolle. Siellä hän viipyi muutaman minuutin ja poistui.

Myöhemmin samana iltana Manson kuitenkin saapui takaisin Polańskien pihapiiriin kävellen tällä kertaa suoraan pihatalolle. Siellä talon omistava Rudi Altobelli kertoi hänelle Melcherin muuttaneen Malibuun ja väitti, ettei tiennyt tämän uutta osoitetta. Manson oli tavannut Altobellin jo aikaisemmin ja tiesi myös hänen olevan viihdealalla. Manson olisi halunnut neuvotella mahdolliseen levytyssopimukseensa liittyvistä asioista. Rudi Altobelli oli kuullut Mansonin esityksiä jo aiemmalla tapaamiskerralla Dennis Wilsonin luona eikä ollut kovin vakuuttunut tämän kyvyistä.

Altobelli kertoi lähtevänsä ulkomaille seuraavana päivänä, mikä oli totta, mutta valehteli matkan kestävän yli vuoden, kun Manson yhä yritti ehdottaa neuvottelujen jatkamista tämän palattua. Altobelli sanoi toivovansa, ettei Manson häiritsisi enää talon asukkaita. Tämän jälkeen Manson poistui.

Varsinainen murhayö muokkaa

Mansonin määräämä joukko lähti 8. elokuuta 1969 Spahn Ranchista ja saapui keskiyön tienoilla Benedict Canyonissa sijaitsevalle Polańskien talolle. Varmuuden vuoksi he olivat katkaisseet puhelinlinjat läheisestä tolpasta, ja hälyttimiä tai sähköaitaa välttääkseen he kiipesivät pihaan portin vieritse mäkeä pitkin. Polański itse oli parhaillaan Lontoossa työstämässä seuraavaa elokuvaansa. Hän oli kuitenkin pyytänyt ystäviään pitämään seuraa vaimolleen Sharon Tatelle, joka oli viimeisillään raskaana.

Hiipivä joukko tuli kuitenkin yllätetyksi heti alkuunsa, kun Steven Parent oli samaan aikaan poistumassa pihatalosta Taten talonmiehen, William Garretsonin, luota. Joukkio ampui hänet portin kulmalle. Pakoauton kuljettajana toiminut Kasabian kauhistui surmatyöstä niin, että hänen katsottiin parhaaksi jäädä pitämään ulkopuolelle vahtia siksi aikaa, kun muut menisivät taloon. Kasabiania Parentin surmaaminen järkytti niin pahoin, että hän suunnitteli karkaavansa paikalta kokonaan.

Tex Watson oli onnistunut rikkomaan ikkunan toiselta puolen taloa ja hivuttautunut sen kautta sisälle taloon. Hän avasi oven sisältä päin ja päästi loput joukosta sisään. Watson herätti sohvalla nukkuneen Voytek Frykowskin potkaisemalla tätä päähän toisten alkaessa etsiä talosta muita ihmisiä.

Tunkeutujat siirsivät löytämänsä henkilöt olohuoneeseen ja kysyivät, oliko kenelläkään heistä rahaa. Folgers Coffee Companyn perijä Abigail Folger vastasi myöntävästi, ja hänet vietiin makuuhuoneeseen tyhjentämään laukkuaan. Hetkeä myöhemmin hän sai kamppailtua itsensä vapaaksi mutta jäi jälleen kiinni ja sai surmansa kymmenistä veitseniskuista. Kuuluisa hiusmuotoilija Jay Sebring köytettiin kaulastaan yhteen Sharonin kanssa, ja Watson ampui hänet, kun hän yritti puolustaa Tatea. Voytek Frykowski sai lakanalla sidotut kätensä vapaiksi ja kamppaili ankarasti tunkeutujia vastaan. Myös hänet tapettiin aseella päähän lyöden ja kymmeniä kertoja puukottaen.

Viimeiseksi puukotettiin kuoliaaksi olohuoneessa armoa anellut, yhdeksännellä kuulla raskaana ollut Sharon. Nämä 16 tappavaa veitseniskua kertoi langettaneensa Susan Atkins, mutta myöhemmin Charles ”Tex” Watson tunnusti tehneensä varsinaisen surmatyön Atkinsin vain pidellessä Tatea aloillaan.

Oikeudenkäynti ja vankeus muokkaa

Mansonin pidätetty "Perheenjäsen” Susan Atkins tunnusti osallisuutensa murhiin eräälle sellitoverilleen, joka kertoi tunnustuksesta poliisille. Manson ja muita kultin jäseniä vangittiin ja Manson tuomittiin yhdessä kolmen muun kanssa kuolemaan. Tuomitut valittivat kuitenkin tuomiostaan, jota ei pantu täytäntöön ennen kuin Kalifornian osavaltio lakkautti kuolemantuomion vuonna 1972 ja tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. Vankeutensa aikana Manson teki yhteensä 12 hakemusta ehdonalaiseen vapauteen, mutta niistä kaikki hylättiin. Manson oli julkisuudessa vielä useaan otteeseen vankilatuomionsa jälkeenkin ja esimerkiksi vuonna 1975 yksi hänen kulttinsa jäsenistä, Lynette Fromme, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen presidentti Gerald Fordin salamurhan yrityksestä. Vankeutensa aikana Manson antoi neljä haastattelua televisiossa. NBC Newsin Dan Snyderin ja CBS:n Charlie Rosen Mansonin haastattelu sai Emmy-palkinnon.[5] Manson kuoli Bakersfieldin sairaalassa 19. marraskuuta 2017. Vankilaviranomaisten mukaan kuolema johtui luonnollisista syistä. Manson oli siiretty vankilasta sairaalaan saman kuun alussa.[6]

Manson populaarikulttuurissa muokkaa

Taiteilijanimellä toimiva Marilyn Manson on valinnut kyseisen sukunimen sillä perusteella, että nimessä yhdistyy Kaunotar & hirviö - teema. Sama toistuu myös Marilyn Mansonin yhtyeen jäsenillä.. Myös Kasabian ja elektroyhtye Spahn Ranch ovat valinneet nimensä Mansonin ympärille muodostuneen kultin vuoksi.[7]

Manson väitti Beatlesin Valkoisen tuplan monien kappaleiden, kuten Helter Skelterin, inspiroineen häntä, ja näiden perusteella hän vakuuttui rotu- ja ydinsodan olevan lähellä. Albumin kappaleet sisälsivät Mansonin mukaan piiloviestejä liittyen alkavaan rotusotaan, ja hän muodostikin kappaleiden sanoituksista omia johtopäätöksiään.

Yksityiselämä muokkaa

Vuonna 2014, 80-vuotiaana, Manson sai luvan mennä naimisiin 26-vuotiaan Afton Elaine ”Star” Burtonin kanssa.[8] Manson purki kihlauksen, kun hänelle selvisi morsiamen suunnitelleen tekevänsä rahaa hänen ruumiillaan.[9]

Lähteet muokkaa

  1. Isoniemi, Jaakko: Murhakultin johtaja Charles Manson on kuollut Iltalehti. 20.11.2017. Viitattu 20.11.2017.
  2. 1971: Manson sent to gas chamber BBC. Viitattu 9.6.2018.
  3. Joukkomurhaaja Charles Manson vietiin sairaalasta takaisin vankilaan Ilta-Sanomat. 7.1.2017. Viitattu 7.1.2017.
  4. Pahamaineinen sarjamurhaaja ja kulttijohtaja Charles Manson on kuollut Yle. Viitattu 20.11.2017.
  5. Charles Manson: Messianic leader of a death cult BBC News. BBC. Viitattu 20.11.2017. (englanniksi)
  6. Charles Manson dies aged 83 after four decades in prison BBC News. BBC. Viitattu 20.11.2017. (englanniksi)
  7. Speaking with Kasabian on their first trip to America Ukula Music. Arkistoitu 10.3.2007. Viitattu 9.6.2018. Web archive 2007
  8. Hiiro, Jukka: Massamurhaaja Charles Manson, 80, sai luvan mennä naimisiin 26-vuotiaan kanssa Helsingin Sanomat. 18.11.2014. Viitattu 09.06.2018.
  9. Sandersson, Bill: Charles Manson’s fiancée wanted to marry him for his corpse: source New York Post. 8.2.2015. Viitattu 29.12.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charles Manson.