Charles Lindbergh
Charles Augustus Lindbergh II (4. helmikuuta 1902 Detroit, Michigan – 26. elokuuta 1974 Maui, Havaiji) oli yhdysvaltalainen ilmailun alkuaikojen lentäjä, joka on kuuluisa ensimmäisestä välilaskuttomasta Atlantin ylittävästä yksinlennosta.
| Charles Lindbergh | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Charles Augustus Lindbergh II |
| Syntynyt | 4. helmikuuta 1902 Detroit, Michigan |
| Kuollut | 26. elokuuta 1974 (72 vuotta) Maui, Havaiji |
| Muut tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Lindbergh syntyi Detroitissa Michiganissa. Hän kasvoi Little Fallsissa Minnesotassa. Isä Charles August Lindbergh oli lakimies ja myöhemmin Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen, joka oli syntynyt Ruotsissa, mutta tullut jo sylivauvana vanhempiensa mukana Yhdysvaltoihin. C. A. Lindbergh vanhempi vastusti Yhdysvaltain liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan. Äiti oli detroitilaissyntyinen kemian opettaja Evangeline Lodge Land Lindbergh.
Lindbergh osoitti jo varhain kiinnostusta koneisiin. Vuonna 1922 hän lopetti koneinsinöörin koulutuksen ja aloitti lentäjän ja mekaanikon koulutuksen Nebraska Aircraftissa, osti oman lentokoneen (Curtiss JN4 ”Jennyn”) ja ryhtyi taitolentäjäksi. Vuonna 1924 hän aloitti sotilaslentäjän opinnot Yhdysvaltain ilmavoimissa. Valmistuttuaan kurssinsa parhaana hän työskenteli siviilipuolella postilentäjänä St. Louisin reitillä 1920-luvulla.
Ensimmäinen lento Atlantin yli muokkaa
20. toukokuuta 1927 kello 7:52 aamulla Lindbergh nousi Rooseveltin lentokentältä Long Islandilta New Yorkissa maailman ensimmäiselle välilaskuttomalle Atlantin valtameren ylittävälle yksinlennolle ja laskeutui Le Bourget’n lentokentälle Pariisiin kello 22:22 seuraavana iltana. Lentokoneena hänellä oli yksimoottorinen Spirit of St. Louis, jonka Ryan Airlines oli rakentanut San Diegossa Kaliforniassa hänen vaatimuksiaan noudattaen. Lento kesti 33,5 tuntia.
Tämä saavutus teki hänestä kansainvälisesti kuuluisan ja hän voitti sillä 25 000 dollarin palkinnon (Orteig Prize). 13. kesäkuuta 1927 hänen kunniakseen järjestettiin paraati New Yorkissa. Hänen julkinen asemansa teki hänestä ilmailun puolestapuhujan koko hänen loppuelämäkseen. Hän työskenteli lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä johtokunnissa ja komiteoissa, mukaan lukien Yhdysvaltain kansallinen neuvoa-antava ilmailukomitea (National Advisory Committee for Aeronautics). 21. maaliskuuta 1928 hänelle myönnettiin Kongressin kunniamerkki Atlantin ylilennostaan.
Muita Lindberghin saavutuksia ilmailun alalla ovat napareittien tutkiminen ja kartoitus, korkealla lentämisen tekniikoiden kehittäminen sekä lentomatkan pidentäminen polttoainekulutusta vähentämällä. Nykyaikainen mannertenvälinen lentomatkustus perustuu pitkälti näihin kehitysaskeliin.
Avioliitto ja kidnappaus muokkaa
Vuonna 1929 Lindbergh meni naimisiin kirjailija Anne Morrow Lindberghin kanssa. Charles opetti hänet lentämään ja he tutkivat ja kartoittivat yhdessä ilmareittejä. He saivat kuusi lasta: Charles Augustus III (1930), Jon (1932), Land (1937), Anne (1940), Scott (1942) ja Reeve (1945).
Suurta huomiota herätti vuonna 1932 heidän 20 kuukautta vanhan lapsensa Charles Augustuksen kidnappaus ja murha. Lapsi siepattiin 1. maaliskuuta 1932 kotoaan. Hänet löydettiin kuolleena 12. toukokuuta 1932 Hopewellistä New Jerseyssä vain muutaman kilometrin päässä Lindberghien kotoa kymmenen viikkoa kestäneen maanlaajuisen etsinnän ja kaappaajien kanssa suoritettujen lunnasvaatimusneuvottelujen jälkeen. Kahden ja puolen vuoden päästä mediasirkus alkoi jälleen, kun murhasta syytetyn Bruno Hauptmannin oikeudenkäynti alkoi.[1] Lindberghit muuttivat joulukuussa 1935 Eurooppaan sillä he olivat jo väsyneitä julkisuuteen ja surivat edelleen poikaansa. Koko ajan syyttömyyttään vakuuttanut Hauptmann tuomittiin murhasta ja teloitettiin 3. huhtikuuta 1936.
Toinen maailmansota muokkaa
Euroopassa tapahtuneen totalitarismin nousun aikana Lindbergh vietti jonkin aikaa Saksassa, jossa hän tutustui Saksan ilmavoimiin. Lindbergh oli alkanut ihailla kansallissosialismia ja vuonna 1938 Hermann Göring tarjosi hänelle saksalaista kunniamerkkiä. Lindbergh vastaanotti sen, mikä aiheutti vastalauseita Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa Lindbergh edisti kansallissosialismia osallistumalla Yhdysvalloissa toimineen pienen äärioikeistolaisen ja saksalaismielisen puolueen toimintaan muun muassa puhujana tilaisuuksissa, ja osallistumalla sen marsseille. Lindbergh oli myös ystävänsä Henry Fordin tavoin jyrkän antisemitistinen.lähde?
Sodan uhan leijuessa Euroopan yllä, ja sodan jo alettuakin, Lindbergh kannatti puheissaan Yhdysvaltain eristäytymispolitiikkaa.[2] 23. tammikuuta 1941 Lindbergh antoi lausunnon Yhdysvaltain kongressissa ja suositteli, että Yhdysvallat neuvottelisi Adolf Hitlerin kanssa puolueettomuussopimuksen. Hän erosi maavoimien ilmajoukkojen (United States Army Air Corps) palveluksesta näkökantaansa kohdistuneen kritiikin takia.[3][4]
Vuonna 1941 tapahtuneen Pearl Harborin hyökkäyksen Lindbergh pyrki palaamaan asevoimien palvelukseen, mutta häntä pidettiin niin epäluotettavana, että tämä ei ollut mahdollista. Hän kuitenkin otti osaa sotaponnistuksiin palvelemalla Tyynellä valtamerellä siviilikonsulttina ensin Vought-lentokoneyhtiön ja sitten ilmavoimien palveluksessa. Hän myös lensi (edelleen siviilinä) vuonna 1944 useita taistelulentoja japanilaisia vastaan.[3][4]
Ennen Hiroshiman ja Nagasakin pommituksia Charles Lindbergh tapasi nuoren pilotin, joka oli testaamassa uutta raskasta strategista pommikonetta, Boeing B-29 Superfortressia. Tämä oli kapteeni Robert A. Lewis, jonka matkustajaksi Lindbergh pääsi tuolla mullistavalla koneella. Lewis oli varsin otettu kuultuaan lentäjälegendalta, olevansa kelpoisa kumppaniksi Atlantin ylityslennossa kanssaan. B-29 kärsi alkuvaiheissaan ”lastentaudeista”, ja sitä pidettiin jopa vaarallisena lentää lentäjien keskuudessa – muun muassa koneen koelentäjä oli saanut surmansa.[5]
Jälkikäteen Lindbergh on väittänyt muun muassa Saksan vierailunsa tehtävänä olleen tietojen hankinnan Euroopassa tapahtuneista teknologian edistysaskelista, ja erityisesti varoittaa Yhdysvaltoja Saksan ilmavoimien kasvusta. Teoria siitä, että Lindbergh olisi ollut Yhdysvaltain tiedustelupalvelussa ei ole saavuttanut suosiota vaikka sitä on 1960-luvulta lähtien nostettu aika ajoin esiin.
Myöhempi elämä muokkaa
Toisen maailmansodan jälkeen hän vietti hiljaista elämää Connecticutissa ja konsultoi sekä Yhdysvaltain ilmavoimien johtoa että Pan American World Airways -lentoyhtiötä.
Hänen vuonna 1953 ilmestynyt kirjansa The Spirit of St. Louis, joka kertoo hänen Atlantin yksinlennostaan, voitti vuonna 1954 Pulitzer-palkinnon. Dwight D. Eisenhower rehabilitoi hänet täysin palauttamalla hänen ilmavoimien asemansa ja nimittämällä hänet prikaatikenraaliksi vuonna 1954. 1960-luvulla hänestä tuli luonnonsuojelun puolestapuhuja ja hän puhui valaidensuojelun puolesta ja vastusti yliäänennopeudella lentäviä kuljetuskoneita.
Marraskuussa 2003 paljastettiin, että DNA-testien mukaan Lindbergh oli siittänyt kolme Saksassa vuosina 1958–1967 syntynyttä lasta, joita hän ei ollut tunnustanut omakseen. Heidän äitinsä oli Brigitte Hesshaimer, 24 vuotta Lindberghiä nuorempi müncheniläinen hatuntekijä, jonka suhde Lindberghiin alkoi vuonna 1957 ja jatkui Lindberghin vuonna 1974 tapahtuneeseen kuolemaan asti. Lapset olivat Dyrk (1958), Astrid ja David (1967). Lasten vanhemmat pystyivät pitämään suhteensa täysin salassa. Lapsetkaan eivät tietäneet kuka heidän isänsä oli, vaikka he tapasivat häntä hänen satunnaisilla vierailuillaan. Tytär Astrid luki myöhemmin Lindberghiä käsittelevän lehtiartikkelin ja löysi valokuvia sekä yli sata Lindberghin hänen äidilleen kirjoittamaa kirjettä. Hän sai asian selville vuonna 2003, kaksi vuotta Birgitte Hesshaimerin kuoleman jälkeen – hän kuoli 74-vuotiaana vuonna 2001. Myöhemmin kävi myös ilmi, että Charles Lindbergillä oli ollut suhde myös Brigitten isosiskon Marietten kanssa. Suhteesta syntyi kaksi poikaa Vargo (1962) ja Cristoph (1966).[6][7]
Charles Lindbergh vietti viimeiset vuotensa Havaijin Maui-saarella, missä hän kuoli syöpään 26. elokuuta 1974. Hänet haudattiin Palapala Ho’omau kirkon hautausmaalle. Muistokirjoitus siteeraa psalmia 139:9 seuraavasti: Charles A. Lindbergh Syntynyt: Michigan 1902. Kuollut: Maui, 1974. ”Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa” (If I take the wings of the morning, and dwell in the uttermost parts of the sea) -- CAL.
Lindberghin muistoksi nimettiin muun muassa Lindbergh Terminal Minneapolis-Saint Paulin kansainvälisellä lentoasemalla sekä San Diegon kansainvälinen lentoasema (entiseltä nimeltään Lindbergh Field).
Lindbergh fiktiossa muokkaa
Yhdysvaltalaiskirjailija Philip Rothin vaihtoehtohistoriallisessa romaanissa Salajuoni Amerikkaa vastaan vuodelta 2004 Lindbergh esiintyy Yhdysvaltain republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaana vuoden 1940 presidentinvaaleissa, jotka hän voittaa yhdessä varapresidenttiehdokkaansa Burton K. Wheelerin kanssa 57 prosentin kannatuksella. Tultuaan valituksi Yhdysvaltain 33. presidentiksi Lindberghin hallinto, johon lukeutuu muun muassa Henry Ford sisäministerin asemassa, alkaa enenevässä määrin vainota Yhdysvaltain juutalaisväestöä. Lindbergh katoaa lopulta loppuvuonna 1942 lennollaan Spirit of St. Louis -koneellaan ja historian kulku palaa lopulta ennalleen.[8][9]
Lähteet muokkaa
- Gerd Kröncke: "Der Amerikaner und die Hutmacherin" (Arkistoitu – Internet Archive), Süddeutsche Zeitung, August 2, 2003 (saksaksi).
- Max Morgan Witts & Gordon Thomas: Enola Gay – Pommikone Hiroshiman yllä, WSOY, 1981
Viitteet muokkaa
- ↑ The Trial of Richard "Bruno" Hauptmann: An Account. Famous American Trials. Web Archive 2006. (englanniksi)
- ↑ Demokratia ei ole Amerikassa entisenlainen. Helsingin Sanomat, 12.5.1941, s. 1.
- ↑ a b https://www.wearethemighty.com/articles/this-famous-pilot-flew-50-combat-missions-as-a-civilian
- ↑ a b Charles Lindbergh. History.com. Web Archive 2019.
- ↑ Thomas & Witts: s. 17
- ↑ Lindbergh 'fathered two families' BBC NEWS. 29.11.2003. Viitattu 12.9.2018. (englanniksi)
- ↑ TK-Historia 2/2010, s. 4
- ↑ Thompson, John: The Plot Against America, Then And Now HuffPost. 15.3.2017. Viitattu 15.8.2018. (englanniksi)
- ↑ Yardley, Jonathan: The Plot Against America (Käyttäjätunnuksella) The Washington Post. 3.10.2004. Viitattu 15.8.2018. (englanniksi)
