Cayugat olivat yksi irokeesien liittokunnan viidestä kansasta. Heidän omakielinen nimensä on käännetty "Likaisen maan kansaksi" ja joskus myös "Suuren suon ihmisiksi". Liiton on oletettu syntyneen 1500-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Sen tehtävänä on ollut turvata rauha kaikkien siihen kuuluvien viiden kansan välillä ja pitää yhtä mahdollisten ulkopuolisten hyökkäysten kohdistuessa heihin.

Irokeesien lippu. (Hiawathan vyö)

Suuren rauhan-aatteen irokeesien keskuuteen tuoneen Hiawathan kunniaksi liittokunnan symbolina pidettiin vyötä, johon sisältyi heidän historiansa. Se koostui viidestä kuviosta. Keskellä oli liiton valkoinen rauhan puu, joka edusti irokeesien sydäntä. Puun molemmin puolin oli kaksi erikokoista neliötä liitettyinä kapealla nauhalla toisiinsa. Tämä symbolismi kuvasi viittä irokeesien alkuperäistä kansaa. [1]Vasemmalta oikealle: senecat, läntisten ovien vartijat; cayugat, suurten piippujen pitäjät; onondagat, rauhanvyön säilyttäjät; oneidat, Suuren rauhanpuun istuttajat ja mohawkit, itäisten ovien vartijat. Hiawathan vyö nousi uudelleen esille irokeesien tunnuksena 1900-luvulla heidän joutuessaan toistuviin yhteenottoihin niin New Yorkin kuin Ontarionkin hallitusten kanssa. Omia asioitaan tarmokkaasti ajaen ja itsetuntoonsa luottaen irokeesit onnistuivat pyrkimyksessään tuoda liittokuntansa esiin uudelleen. Tästä osoituksena he saivat sinivalkoisen lipun, jossa heidän alkuperäinen tunnuksensa on kuvattuna jälkipolville.

Irokeesit kävivät 1600-luvulla lukuisia sotia joiden seuraukset olivat vuosisadan loppuun mennessä käyneet tuhoisiksi heille itselleen. Uusi Ranska vahvoine intiaaniliittolaisineen onnistui iskemään kuolettavasti liittokunnan moniin kyliin. Cayugat kärsivät vähiten tappioita.[2] Vuonna 1660 heidän yhteenlaskettu määränsä oli ollut 1 500 ja sata vuotta myöhemmin vuonna 1778 lukumäärä oli 1 100.[3]

Yhdysvaltain vallankumouksen jälkeen 1770-luvun lopulla suurin osa cayugoista muutti Kanadaan palaamatta koskaan takaisin. New Yorkiin jääneet cayugat hajaantuivat saman vuosisadan loppuun mennessä joidenkin yhdistyessä suurilukuisempiin senecoihin.

Suurin osa cayugoista puhuu englantia. Enää noin 100 henkilöä puhuu perinteistä kieltäänlähde?

Lähteet muokkaa

  1. Cayuga Nation (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
  3. Cayuga Indian Tribe history