Cartoceto di Pergolan kullatut pronssiesineet

Cartoceto di Pergolan kullatut pronssiesineet ovat ainoa vielä jäljellä oleva roomalaisajan ratsastusaiheinen kullattujen pronssiesineiden löytö. Alun perin siihen kuului kaksi hevosta ja kaksi ritaria, joista vain toinen on säilynyt, sekä kaksi seisovaa naista.

Löytäminen ja restaurointi muokkaa

Kesäkuussa 1946 löydettiin Italiasta Santa Lucia di Calemellosta läheltä Cartoceto di Pergolaa satoja pieniä kullattuja pronssipalasia. Löydön tekijänä pidetään Giovanni Vernareccia, joka oli tuolloin Fossombronen arkeologinen johtaja. Hän on myös kuvannut löytöä muistelmissaan. Vernarecci ja Nereo Alfieri, joka oli Soprintendenza alle Antichità delle Marchen alueellinen johtaja. Restaurointi valmistui useassa vaiheessa vuosien 1949 ja 1988 välillä. Yhteensä 318 palasta koottiin neljä patsasta.

Alkuperäinen asetelma muokkaa

Esineet löydettiin läheltä Via Flaminian ja Via Saria Gallican välistä risteystä. Paikka on etäällä keskuksista, mikä on johtanut arvailuihin siitä, että asetelma siirrettiin alkuperäiseltä paikaltaan odottamaan uudelleensijoittamista joskus myöhäisantiikin aikana. Tai kenties bysanttilaisella ajalla sillä on myös esitetty teorioita siitä, että kyseessä on damnatio memoriae.

Esineiden alkuperäinen sijainti on epävarma. Yleisimmin hyväksytty teoria on, että asetelma oli jalustalla jossakin julkisella paikalla (todennäköisesti löytöpaikan lähellä sijainneen roomalaisen kaupungin foorumilla. Todennäköisimpiä vaihtoehtoja ovat Forum Spronii Fossombronessa, joka oli lähin kaupunki; Sentinum Sassoferratossa, josta on löydetty useita suuria patsaita; tai Suasa, sillä siellä on tehty useita vastaavankaltaisia löytöjä).

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Gilt Bronzes from Cartoceto di Pergola
Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.