Carl Robert Jakobson
Carl Robert Jakobson (julkaisuja myös salanimellä C. R. Linnutaja, 26. heinäkuuta 1841, Tartto – 19. maaliskuuta 1882, Kurgja) oli virolaisen kansallisen liikkeen radikaalin haaran johtohahmo ja toimittaja. Hän oli yksi Viron kansallisen heräämisen merkittävimpiä suunnannäyttäjiä. Hänen äänitorvenaan toimi Jakobsonin vuonna 1878 Viljandissa ilmestynyt Sakala. Jakobson erottui jyrkillä mielipiteillään maltillisemmista Johann Voldemar Jannsenista ja Jakob Hurtista, joiden molempien kanssa Jakobson riitaantui. Vuonna 1881 Jakobsonista tuli Eesti Kirjameeste Selts -seuran johtaja, mutta hän kuoli yllättäen vuonna 1882.
| Carl Robert Jakobson | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. heinäkuuta 1841 Tartto |
| Kuollut | 19. maaliskuuta 1882 Kurgja |
Elämäkerta muokkaa
Jakobson syntyi 26. heinäkuuta 1841 Tartossa.[1] Koulutukseltaan hän oli kymnaasin saksan kielen ja kirjallisuuden opettaja. Vuonna 1864 Jakobson muutti Pietariin, jossa virolainen liike oli keskittynyt Aleksanteri II:n hovimaalari Johann Kölerin ympärille. Köler ajoi jyrkkää virolaiskansallista aatetta, jonka mukaan virolaisten asemaa tuli parantaa baltiansaksalaisten kustannuksella.[2]
Sakala muokkaa
Jakobson piti Venamuine-seurassa kuuluisaksi tulleet kolme puhettaan ja niistä ensimmäisen vuonna 1868. Puheessaan hän jakoi virolaisten vaiheet kolmeen jaksoon. Ensimmäinen oli virolaisten muinainen itsenäinen kausi, joka päättyi 1200-luvun valloituksiin. Tätä myytin valoa seurasi pimeä kausi, sorto ja orjuus. Aleksanteri I:n valtaannousu merkitsi puolestaan aamunsarastusta ja vapautusta. Puheet ilmestyivät painettuina Pietarissa vuonna 1870.[2] Pietarin virolaiset olivat mielipiteiltään radikaalimpia kuin Viron vaikuttajat. Näinpä he eivät esimerkiksi osallistuneet ensimmäisille virolaisille laulujuhlille Tartossa vuonna 1869, koska Jakobson ja Köler pitivät niitä liian saksalaishenkisinä. Kantojensa takia Jakobsoin ajautui riitoihin esimerkiksi Johann Jannsenin kanssa, jonka perustamassa lehdessä Eesti Postimees Jakobson oli toiminut avustajana vuonna 1865. Riidan takia Jakobson sai porttikiellon Jannsenin lehteen vuonna 1871. 1870-luvun alussa Jakobson palasi Pietarista Viroon, jossa hänen tavoitteenaan oli päästä kansallisen liikkeen johtoon. Niinpä hän opettajan ammatistaan huolimatta osti maatilan ja ryhtyi "talonpojaksi talonpoikien joukkoon" ajaen agraarireformia ja perustaen maanviljelys- ja maamiesseuroja. Vuonna 1877 hän sai viimein luvan perustaa Pietarin ajoistaan lähtien vireillä olleen lehtensä, jolloin hän aloitti Sakala-lehden toimittamisen Viljandissa. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 1878. Sakala oli ensimmäinen poliittinen virolainen lehti ja siitä tuli kansallisuusliikkeen radikaalin siiven äänenkantaja, joka ajoi esimerkiksi baltiansaksalaisten poliittisten ja taloudellisten erioikeuksien poistamista. Sakala keräsi nopeasti suuren kansansuosion ja vuonna 1881 sillä oli jo 6 000 tilaajaa esimerkiksi Jansenin 1 500:n verrattuna. Se joutui linjansa takia tosin myös sensuurin kohteeksi ja se lakkautettiin väliaikaisesti vuonna 1879 sosiaalidemokraattisuuden takia. Toiminta jatkui kuitenkin kahdeksan kuukauden kuluttua ja lakkautus vain kasvatti lehden suosiota.[3]
Kansallisen liikkeen johto muokkaa
Yksi virolaisen kansallisen liikkeen suurista hankkeista aikanaan oli niin sanotun Aleksanterin-koulun hanke, jonka rahankeräystä varten perustetun pääkomitean johdossa istui Jakob Hurt. Komitean toimintaan osallistuivat lukuisat kansallisen liikkeen vaikuttajat ja heidän joukossaan Jakobson. Hurt edusti Janssenin tapaan maltillisempaa linjaa ja Jakobson joutui lopulta riitoihin hänenkin kanssaan. Hurt oli toiminut avustajana Sakalassa, mutta vuonna 1878 hän erosi avoimella kirjeellä lehden toiminnasta ja teki myös eron Jakobsonin radikaalimpaan linjaan. Jakobson oli puolestaan valmistellut salaa anomuskirjelmää, joka luovutettiin äskettäin murhatun tšaarin seuraajalle Aleksanteri III:lle vuonna 1881. Kirje noudatteli Jakobsonin Sakala-lehden linjauksia ja kirjelmässä vaadittiin esimerkiksi semstvo-laitoksen ulottamista Itämeren provinsseihin. Lisäksi vaadittiin kahden Itämeren provinssin yhdistämistä kahdeksi kuvernementiksi, joiden rajat vedettäisiin virolaisten ja lättiläisten asuinalueiden mukaan. Hurt oli mukana luovuttamassa anomuskirjelmää Eesti Kirjameeste Selts -seuran ja Aleksanterin-koulun pääkomitean nimissä, mutta hän ei ollut allekirjoittanut kirjettä, joka olisi merkinnyt kirkon aseman heikentymistä kansakoululaitoksessa, Hurt kun oli ammatiltaan pappi. Anomuskirjeen vauhdittamana Jakobson otti elokuussa 1881 haltuunsa Eesti Kirjameeste Selts-seuran ja Hurt erosi ennen johtamastaan seurasta tukijoineen. Jakobson oli valtauksensa myötä nyt kiistaton virolaisen kansallisen liikkeen johtaja, mutta hän kuoli yllättäen[3] 19. maaliskuuta 1882 Kurgjan kylässä.[1]
Kuoleman jälkeen muokkaa
Virolaiskansallinen liike oli ajautunut sekasortoon ja Jakobsonin kuoltua vallasta kamppailivat Hurt ja Köler. Maltillisen ja radikaalin siiven kahinoiden takia esimerkiksi Aleksanterin-koulun hanke vesittyi lopulta, kun asioihin sekaantunut valtiovalta avasi sen venäjänkielisenä kaupunkikouluna.[3] Sakala jaktoi ilmestymistään Jakobsonin kuoleman jälkeen, mutta sen levikki putosi nopeasti. Lehti lakkautettiin vuonna 1906.[4] Jakobsonin vuonna 1998 julkaistu muistomerkki sijaitsee Viljandissa.[5] Carl Robert Jakobsonin maatilamuseo avattiin vuonna 1948 ja se toimii Jakobsonin aikanaan ostamalla tilalla Kurgjan kylässä Põhja-Pärnumaan kunnassa Pärnumaalla.[6]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
Zetterberg, Seppo: Viron Historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 9517465203.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Jakobson, Carl Robert Eesti biograafiline andmebaas ISIK. Arkistoitu 8.4.2017. Viitattu 4.3.2018. (viroksi)
- ↑ a b Zetterberg 2007, 424-425
- ↑ a b c Zetterberg 2007, 432-436
- ↑ Zetterberg 2007, 439
- ↑ Carl Robert Jakobsonin muistomerkki visit estonia. Viitattu 4.3.2018.
- ↑ Museo C.R. Jakobsoni talumuuseum. Arkistoitu 4.3.2018. Viitattu 4.3.2018.