Cape Cross (afrikaansiksi Kaap Kruis; saks. Das Kreuzkap; port. Cabo da Cruz) on pieni niemi Luurankorannikolla Namibian länsiosassa. Eteläiseen Atlanttiin työntyvä niemi sijaitsee C34-valtatien tuntumassa noin 60 kilometriä Hentiesbaaista ja 120 kilometriä Swakopmundista pohjoiseen.[1]

Cape Cross

Cape Crossin sijainti Namibiassa

Sijainti
Lähin kaupunki
Hallinto
Tyyppi
NiemiView and modify data on Wikidata
Hallinto
Namibian ympäristö- ja turismiministeriö
Kartta
Afrikanmerikarhujen kolonia Cape Crossilla.
Postimerkit Saksan Lounais-Afrikassa leimattu Cap Cross 1900

Historia muokkaa

Portugalin kuningas Juhana II määräsi vuonna 1484 purjehtija ja tutkimusmatkailija Diogo Cãon etsimään meritietä Intiaan ja Maustesaarille ja purjehtimaan etelään aiemmin tuntemattomille seuduille Afrikan länsirannikolla. Hänen oli määrä valita sieltä huomiota herättäviä paikkoja ja pystyttää sinne kiviristejä, joista käytettiin nimitystä padrão.

Ensimmäisellä matkallaan, jonka arvellaan tapahtuneen vuonna 1482, Cão pääsi etelässä paikkaan, jota hän kutsui nimellä Monte Negro, mutta joka nykyään tunnetaan nimellä Cabo de Santa Maria. Se sijaitsee noin 150 kilometriä lounaaseen nykyisestä Benguelan kaupungista Angolassa.

Toisella matkallaan, joka tapahtui vuosina 1484–1486, Cão pääsi tammikuussa 1486 Cape Crossina nykyään tunnettuun paikkaan, ollen ensimmäinen eurooppalainen tällä alueella. Matka ulottui noin 1 400 kilometriä kauemmaksi etelään kuin ensimmäinen matka. Tällä matkallaan hänen tiedetään pystyttäneen kaksi padrãota, ensimmäisen Monte Negroon ja toisen Cape Crossiin. Paikan nykyinen nimi juontuukin juuri tuosta padrãosta. Nykyisin matkailija voi löytää tältä paikalta kaksikin kopiota alkuperäisestä padrãosta.[2]

Cãon ensimmäinen matka tapahtui vain kuusi vuotta ennen kuin Bartolomeu Dias onnistui purjehtimaan Hyväntoivonniemen ympäri vuonna 1488. Toinen matka päättyi vain kaksi vuotta ennen tätä tapahtumaa.[3]

Padrão muokkaa

Cape Crossin alkuperäisen padrãon vei pois Saksan laivaston korvettikapteeni Gottlieb Becker, joka komensi SMS Falke -nimistä alusta. Padrão päätyi Berliiniin. Sen tilalle pystytettiin ensin yksinkertainen puuristi, ja kaksi vuotta myöhemmin kivinen replikaristi.

1900-luvun lopussa järjestettiin rahainkeräys, jonka tuloksena paikalle pystytettiin toinenkin kiviristi, joka on enemmän alkuperäisen kaltainen. Paikalla on siis nykyisin kaksi kiviristiä.

Padrãon teksti kuuluu, suomeksi käännettynä:[4]

»Vuonna 6685 maailman luomisen jälkeen ja 1485 vuotta Kristuksen syntymän jälkeen Portugalin kaukonäköinen kuningas João II määräsi Diogo Cãon, hoviinsa kuuluneen ritarin, löytämään tämän maan ja pystyttämään sinne tämän padrãon.»

Hylkeiden suojelualue muokkaa

Nykyään Cape Cross on luonnonsuojelualue, jonka omistaa Namibian valtio ja jonka nimi on Cape Cross Seal Reserve (’Cape Crossin hylkeidensuojelualue’). Siellä elää yksi maailman suurimmista afrikanmerikarhupopulaatioista.[5]

Namibiassa on kaksi paikkaa, jossa afrikanmerikarhujen määrää rajoitetaan metsästämällä, Lüderitz ja Cape Cross. Tähän metsästykseen on kaksi syytä: niin hankitaan hylkeennahkoja ja pyritään toisaalta suojelemaan rannikon kalakantoja liian suurilta hyljekannoilta. Hylkeenmetsästyksen merkityksestä kalakantoihin on olemassa erilaisia mielipiteitä: siinä missä Namibian hallituksen toteuttama selvitys toteaa, että hylkeet syövät enemmän kalaa kuin ihmiset sitä pyytävät,[6] luonnonsuojelujärjestö Seal Alert South Africa arvioi, että hylkeet vähentävät ihmisten kalansaaliita vähemmällä kuin 0,3 prosentilla.[7]

Lähteet muokkaa

  1. Cape Cross capecross.org. Viitattu 30.5.2010. (englanniksi)
  2. Diogo Cão Encyclopedia Britannica. Viitattu 26.9.2012. (englanniksi)
  3. Alchin KL, from Elizabethan Era: Bartholomeu Dias elizabethan-era.org.uk. Viitattu 2.3.2010. (englanniksi)
  4. Henties Bay to Palmwag fuzzytravel.com. Viitattu 26.9.2012. (englanniksi)
  5. Cape Cross — Namibia namibian.org. Viitattu 30.5.2010. (englanniksi)
  6. Weidlich, Brigitte: Seal quota down for this season The Namibian. Viitattu 28.6.2007. (englanniksi)
  7. Time for Namibia to see the tourism value of seals The Namibian. 17.6.2010. Arkistoitu 17.3.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.