Cameronen taistelu käytiin Meksikossa 30. huhtikuuta 1863 Ranskan muukalaislegioonan ja Meksikon armeijan välillä. Cameronen taistelun johdosta muukalaislegioona ansaitsi legendaarisen maineensa ja taistelua pidetään yhä suuressa arvossa legioonassa. Taistelussa kapteeni Jean Danjoun johtama 62 sotilaan ja kahden muun upseerin yksikkö piti puoliaan päivän ajan 2 000 miehen meksikolaisjoukkoja vastaan.[1]

Cameronen taistelu
Päivämäärä:

30. huhtikuuta 1863

Paikka:

Hacienda Camarón, lähellä Palo Verdeä, Meksikossa

Lopputulos:

Meksikolaisten voitto

Osapuolet

Meksikon armeija

Ranskan muukalaislegioona

Komentajat

Eversti Milan

Kapteeni Danjou †

Vahvuudet

2000

65

Tappiot

300 - 500

61

Ranskan muukalaislegioonan tehtävänä oli varmistaa Meksikossa kuljetussaattueiden reitin turvallisuus. 29. huhtikuuta eversti Jeanningros sai kuulla tärkeästä saattueesta matkalla Pueblan kaupunkiin, jota ranskalaiset piirittivät. Kapteeni Danjou päätti lähettää komppanian saattamaan saattuetta, jonka mukana oli asetarvikkeita, muita materiaaleja ja kolme miljoonaa frangia. Kolmas komppania määrättiin tehtävään, mutta käytettävissä ei ollut upseereita, joten Kapteeni Danjou päätti ottaa itse johdon. Lisäksi mukaan lähti vapaaehtoisesti kaksi upseeria, Maudet ja Vilain.

Komppania lähti matkaan 30. huhtikuuta kello yksi yöllä kolmen upseerin ja 62 miehen voimin. Seitsemältä aamulla 15 mailin marssin jälkeen komppania pysähtyi Palo Verdeen lepäämään. Sillä hetkellä meksikolaisjoukot ilmestyivät näkyviin ja taistelu alkoi.

Legioona asettui neliömäiseen puolustusasemaan meksikolaisten ratsuväkeä vastaan ja saivat tyrmättyä ensimmäisen hyökkäysaallon. Tämän jälkeen kapteeni Danjou päätti siirtää joukot puolustusasemiin Hacienda Camarón -nimiseen majataloon viivyttääkseen vihollista, ettei se hyökkäisi lähistölle kulkevan kuljetussaattueen kimppuun. Majataloa suojasivat kolmimetriset muurit. Sillä välin kun legioonalaiset asettuivat puolustusasemiin majataloon, kävi meksikolaisten upseeri patistamassa kapteeni Danjouta antautumaan, viitaten siihen että meksikolaisten joukot olivat kooltaan ylivoimaiset verrattuna Ranskan muukalaislegioonan komppaniaan.

Kapteeni Danjou vastasi kieltävästi meksikolaisille: ”Meillä on asetarvikkeita. Emme antaudu koskaan.” Tämän jälkeen hän vannoi miestensä kanssa taistelevansa kuolemaan saakka.

Puoliltapäivin kapteeni Danjou sai kuitenkin osuman rintaansa ja kuoli. Kello kaksi iltapäivällä luutnantti Vilain sai kohtalokkaan osuman päähänsä. Näihin aikoihin meksikolaisjoukot onnistuivat sytyttämään majatalon tuleen.

Rankassa savussa ja kuumuudessa legioonalaiset koettivat taistella vastaan, mutta moni heistä haavoittui tai kuoli. Kello viideltä iltapäivällä vain 12 miestä ja luutnantti Maudet oli jäljellä. Samoihin aikoihin meksikolaisjoukkojen komentaja keräsi joukkonsa kasaan ja kertoi mikä häpeä olisi, jos he eivät voittaisi jäljellä olevia legioonalaisten rippeitä. Meksikolaisjoukot olivat valmiina loppuhyökkäykseen muuriin tulleiden aukkojen kautta, mutta eversti Milan antoi taas luutnantti Maudetille mahdollisuuden antautua. Ivallisesti Maudet hylkäsi tarjouksen jälleen.

Taistelu jatkui, kunnes hengissä oli enää muutama legioonalainen. Kun ammukset olivat loppumassa, komensi haavoittunut luutnantti Maudet neljää muuta miestä asettamaan pistimet kivääreihinsä ja hyökkäämään heidät piirittäneitä meksikolaisia vastaan.[1] Maudet jäi henkiin, mutta häntä omalla kehollaan suojannut Catteau-niminen sotilas sai surmansa meksikolaisten luodeista. Tämän jälkeen meksikolaiset lopettivat tulittamisen, ja Maudet ja jäljellä olevat kolme sotilasta ilmoittivat olevansa valmiita antautumaan, mutta vain sillä ehdolla, että he saavat pitää lippunsa, aseensa, poistua paikalta arvokkaasti ja kuljettaa kapteeni Danjoun ruumiin pois. Meksikolaiset suostuivat näihin ehtoihin, ja tarinan mukaan meksikolaisten komentaja huudahti lopuksi: ”Nuo miehet eivät ole ihmisiä vaan paholaisia”.

Taistelupaikka on nykyään nimeltään Tejeda ja Meksikon hallitus pystytti paikalle 1964 muistomerkin kunnioittaakseen taistelussa kuolleita meksikolaisia ja muukalaislegioonaa, joka taisteli viimeiseen mieheen.

Lähteet muokkaa

  1. a b Pietiläinen, Kyösti ; Pietiläinen, Petri: Legioonalainen Peters - Suomalaisen palkkasoturin muistelmat, s. 56. Tammi, 2003. ISBN 951-31-2833-4.

Aiheesta muualla muokkaa