Tämä artikkeli kertoo saksalaisesta yhtyeestä. Uranuksen Caliban-kuusta on eri artikkeli. Caliban on myös hahmo William Shakespearen näytelmässä Myrsky.

Caliban on viisijäseninen metalcore-yhtye Saksasta. Yhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia. Jotkut Calibanin kappaleet ovat hyvinkin hardcore-painotteisia.

Live 2016

Historia muokkaa

Caliban perustettiin Hattingenissa, Saksassa vuonna 1997. Tuolloin he soittivat nimellä ”Never Again”. Kun yhtye oli soittanut kuusi kuukautta, he nauhoittivat kaksi demokappaletta, joita ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Lifeforce Records -niminen levy-yhtiö tarjosi heille ensimmäisenä sopimusta, kuultuaan kyseiset demobiisit. Caliban julkaisi ensimmäisen virallisen levynsä vuonna 1999, jonka jälkeen yhtye aloitti Euroopan-kiertueensa. 2000-luvulla Caliban on kiertänyt Eurooppaa aktiivisesti ja julkaissut useita albumeja. Yhtyeen seitsemäs studioalbumi ”Say Hello To Tragedy” julkaistiin vuonna 2009. Yhtye julkaisi 2. helmikuuta 2012 heidän kahdeksannen studioalbuminsa, se sijoittui sijalle 21. Saksalaisten virallisessa myyntilistassa. 24. tammikuuta 2014 Caliban julkaisi yhdeksännen studioalbuminsa Ghost Empire.

Jäsenet muokkaa

Entiset jäsenet muokkaa

Albumit muokkaa

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.