Butterfly McQueen

yhdysvaltalainen näyttelijä

Butterfly McQueen, oik. Thelma McQueen, (7. tammikuuta 1911 Tampa, Florida22. joulukuuta 1995 Augusta, Georgia) oli yhdysvaltalainen elokuva- ja televisionäyttelijä.

Butterfly McQueen elokuvan Affectionately Yours -trailerissa.

McQueen oli alun perin tanssija ja ottikin taiteilijanimensä ”Butterfly” tanssittuaan William Shakespearen Juhannusyön uni-näytelmässä tanssin nimeltä ”Butterfly Dance”. McQueenin ensimmäinen elokuva oli Tuulen viemää (1939), jossa hän esitti sivuosaa nuorena palvelustyttö Prissynä. Samana vuonna hän esiintyi pienessä roolissa George Cukorin ohjaamassa elokuvassa Naiset, jonka päärooleissa esiintyi muun muassa Joan Crawford. Hän myös esiintyi toisen kerran Crawfordin kanssa elokuvassa Mildred Pierce – amerikkalainen nainen.

McQueenin roolit olivat pääasiassa pieniä ja hän esitti usein sisäkköä tai palvelustyttöä. Afrikkalais-amerikkalaisen McQueenin hahmot olivat myös hyvin stereotyyppisiä kuvauksia kyseisestä rodusta. Tähän hän pian kyllästyikin ja lopetti elokuvauransa vuonna 1947. Hän esitti kuitenkin vielä kerran tällaista stereotyyppistä sivuroolia tv-sarjassa Beulah, joka oli ensimmäinen afrikkalais-amerikkalaisen tähdittämä tilannekomedia. Beulahin jälkeen McQueen ei onnistunut enää saamaan montaakaan roolia ja jättikin näyttelemisen opiskellakseen valtio-oppia. McQueenin viimeinen elokuva oli Harrison Fordin ja Helen Mirrenin tähdittämä Moskiittorannikko vuodelta 1986.

McQueen kuoli 22. joulukuuta vuonna 1995 loukkaannuttuaan vakavasti petrolilämmittimen räjähdettyä ja sytyttyä tuleen. Hänen ruumiinsa lahjoitettiin tieteelliseen tutkimukseen.

Aiheesta muualla muokkaa