Brynolf Honkasalo
Brynolf Honkasalo (vuoteen 1906 Adolfsson; 1. huhtikuuta 1889 Orivesi – 30. marraskuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen lakitieteen tohtori ja rikosoikeuden professori.[1]
Perhe muokkaa
Honkasalon vanhemmat olivat ratavartija Erik Johan Gustaf Adolfsson ja Amanda Kolhi. Hän oli naimisissa vuodesta 1913 lähtien Aili Gabriella Jokisen kanssa.
Opinnot muokkaa
Honkasalo pääsi ylioppilaaksi 1908. Hän suoritti oikeustutkinnon 1911 ja yleisen hallintotutkinnon 1913. Honkasalo valmistui lakitieteen kandidaatiksi 1921 sekä lakitieteen lisensiaatiksi ja tohtoriksi 1928. Hän sai varatuomarin arvon 1925. Honkasalo opiskeli myös Leipzigissa 1921–1922 ja Pariisissa 1926.
Ura muokkaa
Honkasalo toimi Lappi Tl:n nimismiehenä 1912–1913, Ulvilan kihlakunnan kruununvoutina 1913–1916 sekä asianajajana Raumalla 1916–1920 ja Helsingissä 1922–1930. Honkasalo toimi Helsingin yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessorina vuosina 1930–1936 ja rikosoikeuden professorina vuosina 1936–1958.
Honkasalo oli yhteiskunnllisesti aktiivinen. Hän toimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton liittoneuvoston jäsenenä, sekä Suomen Asianajajaliitossa. Vuosina 1917–1918 hän oli Rauman suojeluskunnan esikunnan jäsen. Hän toimi puheenjohtajana kahdessa komiteassa, joiden tehtävänä oli tutkia venäläisen sotaväen 1917–1918 aiheuttamia vahinkoja eri osissa Turun ja Porin lääniä.
Honkasalo kannatti rotuhygieniaa. Hän kävi vuonna 1934 tutustumassa eri maiden sterilointilakeihin Helsingin yliopiston ja ulkoministeriön rahoittamalla ulkomaanmatkalla. Steriloimalla geneettisesti rappeutuneina pidettyjä ihmisiä haluttiin torjua väestön ominaisuuksien huonontumista. Honkasalo muotoili steriloinnista lakiesityksen, jonka eduskunta hyväksyi laiksi lähes sellaisenaan. Aiemmasta mietinnöstä poiketen Honkasalo esitti, että sterilointi voitaisiin tehdä ilman potilaan suostumusta.[2]
Honkasalon julkaisemat rikosoikeuden oppikirjat olivat käytössä oikeustieteellisissä tiedekunnissa 1990-luvulle asti, ja hänen vaikutuksensa on edelleen työssä oleviin lakimiehiin ollut tämän johdosta hyvin merkittävä.
Teoksia muokkaa
- Vahvistuskanneoikeudesta ja sen edellytyksistä Suomen oikeuden mukaan. Osa 1: Aineelliset edellytykset, väitöskirja. 1928
- Kausaalikysymys rikosoikeudessa. 1933
- Sikiönlähdettäminen: De lege lata et de lege ferenda. 1936
- Nulla poena sine lege. 1937
- Erinäiset rikokset: Oppikirja valmistavaa tutkintoa ja alempaa oikeustutkintoa varten. 1944, 2. p. 1948, 3. p. 1950, 4. p. 1964
- Rikosten uusimisesta: Rikoslain 6 luvun kommentaari. 1945 (yhdessä Reino Ellilän kanssa)
- Rangaistusten yhdistämisestä ja yhteenlaskemisesta. WSOY 1947
- Suomen rikosoikeus: Yleiset opit. 1. osa. 1948, 2. p. 1965 (Teoksen 2. painos vuodelta 1965 pdf-tiedostona Heldassa)
- Suomen rikosoikeus: Yleiset opit. 2. osa. 1949, 2. p. 1967 (Teoksen 2. painos vuodelta 1967 pdf-tiedostona Heldassa)
- Suomen rikosoikeus: Yleiset opit. 3. osa. 1953, 2. p. 1969
- Suomen rikosoikeus: Erityinen osa. 2. osa. 1960
- Suomen rikosoikeus: Erityinen osa. 3. osa. 1962
- Suomen rikosoikeus: Erityinen osa, 1: 2 : varallisuusrikokset. 1964
- Rikosoikeuden yleiset opit pääpiirteittäin. 1966 (yhdessä Reino Ellilän kanssa)
- Elämä antaa ja ottaa: Oikeuselämässä harmaantuneen miehen kertomaa. Karisto 1967
- Suomen rikosoikeus: 1. Erityinen osa: 1. Henkilöön kohdistuvat rikokset. 1970
Lähteet muokkaa
- Forsström, Johanna: ”Honkasalo, Brynolf (1889–1973)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 80–81. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.
- Aikalaiskirja 1934, s. 218. Projekt Runeberg.
- Virkamiehet, oikeustiede. (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin yliopisto.
Viitteet muokkaa
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 191–192. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
- ↑ Mattila, Markku: Suomalainen rotuhygienia. Tieteessä tapahtuu, 1997, nro 8. Web Archive 2016: Artikkelin verkkoversio.
Aiheesta muualla muokkaa
- Honkasalo, Brynolf hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)