Brittikomedia on yleisnimitys englantilaisille tilannekomediallisille televisio-ohjelmille. Brittiläisten tv-komedioiden tyylille ominaista on, aivan kuten muillekin tilannekomedioille, sijoittuminen jonkin määrätyn ihmisjoukon, esimerkiksi perheen, ystäväpiirin tai työpaikkaympäristön keskuuteen.

Brittiläisillä sarjoilla on kuitenkin omanlaisensa, esimerkiksi amerikkalaisista komediasarjoista poikkeava tyyli. Toisin kuin amerikkalaisissa komediasarjoissa, joita käsikirjoittavat useat henkilöt ja joissa pyritään puoleen tuntiin mahduttamaan niin monta vitsiä kuin vain mahdollista, toimii brittiläisen komedian käsikirjoittajina tavallisesti vain pari ihmistä, joskus jopa vain yksi.

Brittiläisiä komediasarjoja muokkaa