Brian Jacques (15. kesäkuuta 1939 Liverpool, Englanti5. helmikuuta 2011 Liverpool, Englanti) oli brittiläinen fantasiakirjailija. Hänen perheensä sukujuuret ovat Irlannissa. Lapsena hän kävi St John’s School -nimistä koulua. Kouluaikanaan hänen lempiaineensa oli kirjoittaminen, jossa Jacques oli jopa niin taitava, ettei hänen aina uskottu kirjoittavan itse kouluaineitaan.

Brian Jacques

Lopetettuaan koulunsa 15-vuotiaana Jacques lähti merille. Sittemmin hän palasi Liverpooliin, missä hän oli töissä muun muassa palomiehenä, satamatyöläisenä, rekan ja linja-auton kuljettajana, postimestarina sekä stand-up-koomikkona. Jacques soitti 1960-luvulla myös yhtyeessä The Liverpool Fishermen, jonka hän perusti veljiensä Tonyn ja Jimmyn kanssa. Kirjailijanuransa Jacques aloitti kirjoittamalla näytelmiä, joista kolme on esitetty Everyman Theatressa.

Jacquesilla oli vaimonsa Sandran kanssa kaksi aikuista poikaa Paul ja Sean.

Hänen tunnetuin kirjasarjansa on neljätoistaosainen fantasiakirjasarja Redwallin taru. Alun perin Jacques kirjoitti ensimmäisen osan Liverpoolin sokeiden koulun oppilaille. Hänen entinen opettajansa sai kirjoituksen käsiinsä ja näytti sitä Jacquesin tietämättä kustantajalle. Tuloksena syntyi viiden Redwallin taru -romaanin kustannussopimus. Erittäin suositusta sarjasta on tehty ooppera, radiokuunnelma sekä televisio-ohjelma.

Jacques kuoli helmikuussa 2011 sydänkohtaukseen.[1]

Redwallin taru -sarja suomeksi muokkaa

  1. Soturi Matiaksen miekka (1986)
  2. Sammalkukkametsän sota (1988)
  3. Mattimeo (1989)
  4. Mariel, taistelija (1991)
  5. Salamandastronin aarre (1992)
  6. Urhea Martin (1993)
  7. Kellonvalaja (1994)
  8. Pahan jälkeläinen (1995)
  9. Jalokivien jäljillä (1996)
  10. Jänisten kaukopartio (1997)

Lentävä hollantilainen -sarja suomeksi muokkaa

  1. Haaksirikkoiset (2001)
  2. Enkelin käsky (2003)

Lähteet muokkaa

  1. Brian Jacques (1939–2011) Locus Online News. 7.2.2011. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)

Kirjallisuutta muokkaa

  • Jukka Halme: ”Brian Jacques ja Redwallin lumo”. Legolas 2/1998.

Aiheesta muualla muokkaa