Bret Easton Ellis (s. 7. maaliskuuta1964Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat[1]) on yhdysvaltalainen kirjailija, jonka tunnetuin teos on vuonna 1991 julkaistu Amerikan Psyko. Kirjasta on tehty myös elokuvaversio. Ellis on vaikuttavimpia X-sukupolven kirjailijoita. Hän on myös toiminut elokuvakäsikirjoittajana- sekä ohjaajana. Ellis ylläpitää omaa podcastia Patreonin kautta. Ellis tunnetaan provosoivana persoonana, jonka mielipiteet ovat välillä aiheuttaneet kohuja.
Bret Easton Ellis syntyi Los Angelesissa vuonna 1964, ja kasvoi San Fernando Valleyssä. Ellisin vanhemmat erosivat, kun hän oli 16-vuotias.[1][2] Hänen isänsä oli kiinteistönkehittäjä Robert Ellis, joka kuoli vuonna 1992.[3][4] Hän oli väkivaltainen alkoholisti, ja Ellis uskoo tämän olevan pääsyy siihen, että hänestä tuli kirjailija.[4]
Ellis aloitti kirjoittamaan jo lapsena. Ennen tätä hän oli kiinnostunut näyttelemisestä. Ensimmäisenä päivänä näyttelykurssilla Ellis kuitenkin tajusi, ettei hän ole persoonaltaan sopiva näyttelijäksi. Noin kuuden vanhana Ellis kirjoitti kirjan nimeltään Harry the Flat Pancake, jossa tarinan päähahmo herää aamulla pannukakkuna. Kymmenen tai yhdentoista vuoden iässä Ellis kirjoitti kirjan nimeltään The Angel's Trip. Se kertoo enkelistä, joka jouluaattona putoaa joulukuusen päältä ja jonka täytyy päästä takaisin kuusen päälle jouluaamuun mennessä ennen kuin perhe herää. Ellis sanoi tarinan olevan hyvin väkivaltainen ja seksuaalisia elementtejä sisältävä. Hän antoi kirjan joululahjaksi vanhemmilleen. Vuonna 1978 Ellis kirjoitti kirjan nuoresta miehestä, joka työskentelee kasinolla Nevadassa. Tarina pohjautui Ellisin omiin kokemuksiin. Ellis, jonka arvosanat koulussa olivat huonot ja joka oli jäänyt vanhemmilleen kiinni kannabiksen käytöstä, oltiin lähetetty "ryhdistäytymään" kesätöihin yhdelle isoisänsä kasinoista Nevadassa. Hän työskenteli siellä noin kuukauden, kunnes sai potkut. Ellis kertoi tämän olleen hänelle perspektiiviä tuova kokemus.[5]
Ellis kävi Buckleynhigh schoolin. Se oli hänen mukaansa hyvin korruptoitunut koulu, jossa arvosanoja pystyi joskus parantamaan lahjomalla opettajan. Vaikka Buckleyssä ei ollut fiktionkirjoituskursseja, oli siellä kuitenkin opettaja, joka sai Ellisin kiinnostumaan modernista amerikkalaisesta kirjallisuudesta. Ellis oli hänen journalismiin keskittyvällä kurssillaan, jolla he lukivat paljon uutta journalismia. Tätä kautta Ellis löysi journalisti-kirjailija Joan Didionin, josta tuli iso vaikute hänelle.[5]
Collegen Ellis kävi Benningtonissa. Siellä hän tutustui kirjailijoihin Donna Tartt, Jonathan Lethem ja Jill Eisenstadt.[6] Ellis, Tartt, Eisenstadt ja lisäksi kirjailijat Tama Janowitz sekä Jay McInerney nimettiin myöhemmin median toimesta "Literary Brat Pack" -nimiseksi ryhmittymäksi. Lehti Harper's Bazaar on kuvannut heitä kirjailijoiksi, jotka auttoivat muovaamaan amerikkalaisen kirjallisuuden suuntaa.[7] Ellis itse sai varsinaisen uransa alun Benningtonissa opettaneen kirjailijan Joe McGinnissin kautta. McGinniss lähetti Ellisin julkaisemattomia tekstejä nähtäväksi kustannusyhtiö Simon & Schusterille. Näytteet luettuaan he kehottivat Ellisiä kirjoittamaan kokonaisen romaanin. Ensimmäisen version kirjasta, josta lopulta tuli Alta nollan, Ellis kirjoitti vuoden 1983 alussa metamfetamiinin vaikutuksen alaisena. Hän oli kirjoittanut kyseistä kirjaa jo alustavasti ennen tätä. Alta nollan julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin, kun Ellis oli vielä collegessa. McGinniss auttoi häntä sen editoinnissa. Alta Nollan on omistettu McGinnissille.[5][8][9][10][11]
Ellis tiesi jo nuorena olevansa homoseksuaali ja kokeneensa sen takia vieraantuneisuutta.[13] Hän ei kuitenkaan suoraan kertonut sitä medialle uransa alkuaikoina, koska uskoi sen vaikuttavan siihen, miten hänen kirjojaan luetaan.[2] Nuoruudessaan Ellisillä oli irtosuhteita sekä naisten että miesten kanssa.[9] Collegessa hän seurusteli muun muassa kirjailija Donna Tarttin kanssa.[13]
Ellis on sanonut, ettei pysty pelkän tahdon voimalla kirjoittamaan kirjaa, vaan se pohjautuu aina johonkin tunnetilaan, jota hän kokee kyseisenä hetkenä.[14] Ellisin kirjallisen tuotannon lähde on hänen mukaansa "kipu, sekavuus ja stressi".[4] Siitä huolimatta hän nauttii itse kirjoitusprosessista.[15] Ellis on kertonut saaneensa nuorena eniten vaikutteita Joan Didionin lisäksi Ernest Hemingwayltä, ja etenkin hänen romaanistaan Ja aurinko nousee, joka oli Ellisille kouluaikoina teos, mikä "muutti kaiken"[16]. Vuonna 2018 Ellis kertoi Gustave FlaubertinSydämen oppivuodet (1869) olevan hänen kaikkien aikojen suosikkikirja[17]. Ellisin mielestä "yksi tai kaksi vaikuttajaa riittää, että pääsee [kirjailijana] alkuun".[5] Ellis on myös kertonut, että vaikka se ei lopulta ole hänen mielestään erityisen hyvä elokuva, niin American Gigolo oli hänelle nuorena kirjailijana esteettisesti merkittävä teos.[18] Ellisin tyylilajeina on satiiri, musta huumori ja transgressiivinen fiktio.[19][20][21] Ellisin kirjallinen suuntaus on postmodernismi ja minimalismi.[22][23]
Ellis itse on kuvaillut tyyliään lauseella "tunnottomuus omana tunteenaan". Hän oppi jo nuorena, että "tunnottomuus on oma tunnetilansa, johon voi päästä käsiksi ja jota voi taiteilijana käyttää hyödykseen".[24]
Ellisin tunnetuimpia kirjallisia tekniikoita on väkivallan kuvaaminen neutraalilla tavalla.[25] Ellis käyttää joitain hahmojaan toistuvasti kirjoissaan.[26] Häntä on kuvailtu yhtenä X-sukupolven vaikuttavimpina kirjailijoina.[27]
Vaikka Ellis omien sanojensa mukaan on aina ollut enemmän kiinnostunut romaanien- kuin novellien kirjoittamisesta, vaikutti häneen nuoruudessa vahvasti monet minimalistisesta tyylistään tunnetut lyhyttarinan kirjailijat. Näihin lukeutuu etenkin Raymond Carver, Amy Hempel ja Frederick Bartherlme. Yksi merkittävimpiä teoksia Ellisille kouluaikoina oli James Joycen kokoelma Dublinalaisia, joka Ellisin mukaan "saattaa olla paras lyhyttarinakokoelma ikinä". Lorrie Moore on Ellisin mielestä hänen sukupolvensa merkittävin novellikirjailija, nostaen esiin teoksen Birds of America.[16]
Bret Easton Ellis on kirjoittanut kahdeksan julkaistua fiktiokirjaa.
Alta Nollan (1985, Less Than Zero) julkaistiin Ellisin ollessa 21-vuotias. Kirja kertoo huumeita ja alkoholia käyttävistä, tyytymättömistä ja rikkaista teineistä Los Angelesissa. Kokemuksia seurataan joululomaksi kotiin tulevan opiskelijan Clayn näkökulmasta.[10] Ennen kirjan viimeistelyä Ellis oli kirjoittanut projektia aina silloin tällöin 15–16 -vuotiaasta saakka. Se perustui osittain liioitellusti hänen omiin nuoruuden kokemuksiinsa.[28] Ellisin mukaan kirja myi hyvin ensijulkaisuksi ja puhutti nuorisoa.[29] Joan Didion oli iso vaikute kirjalle.[5] Kirjasta on tehty samanniminen, vuonna 1987 julkaistu elokuva.[30]
Vetovoiman lait (The Rules of Attraction, 1987) seuraa Amerikan itärannikolla sijaitsevassa taidecollegessa opiskelevia nuoria. Kirjan keskiössä on kolmiodraama.[31] Ellis sanoi, että hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa collegesta kertova kirja, jonka oli aina halunnut lukea, mutta jota ei vielä ollut kirjoitettu. Yhtenä kirjan vaikutteena oli James JoycenOdysseus, joka käyttää vastaavaa tajunnanvirtatekniikkaa.[3] Kirjasta julkaistiin elokuvaversio vuonna 2002.[32]
Amerikan Psyko (American Psycho, 1991) on Ellisin tunnetuin ja kiistellyin teos.[33] Kirjan päähahmo on 26-vuotias sarjamurhaaja Patrick Bateman, joka työskentelee Wall Streetilla.[34] Alun perin julkaisuyhtiö Simon & Schuster perui Amerikan Psykon julkaisun kirjan sisällöstä aiheutuneen kohun takia.[35] Kirjan päätyi lopulta julkaisemaan Alfred A. Knopf.[5] Ellis sai tappouhkauksia kirjan takia. Ellis on kertonut kirjan olevan omaelämänkerrallinen siinä, että hän samastui Batemanin haluun kuulua yhteiskuntaan, josta ei pidä.[35] Myös Ellis itse asui New Yorkissa tuohon aikaan.[3] Amerikan Psykosta julkaistiin Christian Balen tähdittämä elokuvaversio vuonna 2000.[36] Kirjan pohjalta on tehty myös musikaali vuonna 2013.[37]
Paljastajat (The Infrormers, 1994) on kokoelma toisiinsa yhdistyneitä novelleja. Ellis kirjoitti kyseisiä tarinoita aikaisempien kirjojensa julkaisujen välissä. Ellis on sanonut, että uskoo lukijoiden olevan ymmällään, jos luulevat kirjan olevan romaani, eikä kokoelma novelleja.[5] Elokuva-adaptio julkaistiin vuonna 2008.[38]
Glamorama (Glamorama, 1998) on tarina, jonka päähahmo on Victor Ward, Manhattanilla työskentelevä miesmalli, joka löytää itsensä keskeltä kansainvälistä salajuonta. Ellis on kuvaillut kirjaa nimikkeellä "Robert Ludlum -trilleri".[39][40] Glamorama on ensimmäinen Ellisin kirja, jossa on varsinainen juoni.[41]
Lunar Park (Lunar Park, 2005) on kuvitteellinen omaelämäkerta, jonka päähahmona on itse Bret Easton Ellis. Hän kuvaili kirjan olevan Stephen King -vaikutteinen, jonka kirjoja hän oli lukenut paljon lapsena. Ellis on myös kuvaillut Lunar Parkin kirjoittamisen olleen omanlainen anteeksianto isällensä, jota hän ei koskaan rakastanut. Ennen kirjan kirjoittamista Ellisiä oli painanut se, ettei puhunut isälleen moneen kuukauteen ennen hänen kuolemaansa. Kirja oli Ellisin ensimmäinen, joka on kerrottu menneessä aikamuodossa.[42][40] Ellis omisti kirjan isänsä lisäksi äkillisesti vuonna 2004 sydänkohtaukseen kuolleelle poikaystävälleen Michael Wade Kaplanille.[43][44]
Kalliit Yöt (Imperial Bedrooms, 2010) on jatko-osa Ellisin Alta nollan -kirjalle. Kyseisestä kirjasta tuttu Clay on 40-vuotias käsikirjoittaja, joka saapuu New Yorkista Los Angelesiin tekemään elokuvaa. Tuohon aikaan Ellis itse oli myös muuttanut takaisin Los Angelesiin käsikirjoitustöiden perässä. Ellis kiinnostui Clay-hahmoon palaamisesta lukiessaan kirjojaan läpi Lunar Parkia varten.[45] Ellis sai kirjaan vaikutteita Raymond Chandlerilta.[46]
Ellis kirjakiertueella Lontoossa maaliskuussa 2023.The Shards (2023) on Ellisin ensimmäinen fiktiokirja 13-vuoden jälkeen. Se on fiktiivinen muistelma Ellisin viimeisestä lukion vuodesta 1981 Los Angelesissa. Ennen julkaisua Ellis luki tekstin äänikirjana Patreon-podcastinsa kautta. Tarinan keskiössä on taustalla väijyvä sarjamurhaaja.[47] Ellis yritti kirjoittaa teosta ensimmäisen kerran jo 18-vuotiaana, mutta ei saanut sitä valmiiksi, koska häneltä omien sanojensa mukaan puuttui sen toteutuksen vaativa taito. Ellis yritti jälkeenpäin eri aikoina palata kirjaan, mutta ei edelleenkään saanut sitä kirjoitettua. Ellisin älyttyä, että "kirjan kertoja ei olekaan 18-vuotias teini vaan 57-vuotias mies, joka muistelee tapahtumia", kirjoittaminen vihdoin onnistui.[48]
Ellis on julkaissut yhden ei-fiktioteoksen, White (2019). Elokuvakritiikin lisäksi Ellis kirjoittaa kirjassa mietteitään muun muassa presidentti Donald Trumpista, cancel-kulttuurista ja identiteettipolitiikasta.[49] Kirjan nimi oli aluksi tekovaiheessa leikkimielinen White Privileged Male, mutta Ellisin ystävä, kirjailija Matthew Specktor, joka auttoi häntä kirjan tekemisessä, ehdotti lyhyempää nimeä White. Kirjan vaikutteena toimi Ellisin suosikkiesseekokoelma, Joan Didionin The White Album.[50]
Bret Easton Ellisin mielestä Vetovoiman lait on ainoa hänen kirjoistaan tehty elokuvasovitus, joka toimii. Ellis ei usko, että Amerikan Psykosta olisi tarvinut tehdä elokuvaa; hän kirjoitti sen tarkoituksella kirjan muotoon, jossa "joitain kysymyksiä voi jättää vastaamatta, toisin kuin elokuvassa".[51] Vuonna 2020 hän kuitenkin sanoi tykkäävän elokuvasta.[52] Ellis pitää Alta nollan -elokuvan katsomiskokemusta erikoisena, koska elokuvan dialogi ja kohtaukset ovat erit kuin kirjassa. Paljastajat-adaption hän kokee ongelmallisena monella tapaa, joskaan ei hänen itsensä takia[51] (Ellis oli mukana elokuvan teossa[38]).
Bret Easton Ellis muutti New Yorkiin vuonna 1987 ja takaisin Los Angelesiin vuonna 2006.[53]
Ellis on seurustellut poplaulaja Todd Michael Schultzin kanssa vuodesta 2009.[54]
Ellis on sanonut, ettei ole ikinä ollut kiinnostunut "tunnustamaan itseänsä homomiehenä". Hän kokee seksuaalisuutensa olevan vain yksi osa hänen identiteettiään. Ellis ei nuorena välittänyt asiasta tarpeeksi kertoakseen vanhemmillensa. Tullessaan kuuluisaksi hän enemmän tietoisesti vältteli asiaa, koska ajatteli sen vaikuttavan hänen uraansa 1980- ja 1990 -luvuilla. Medialle hän tuli ulos kaapista vuonna 2005, kun mainitsi, että hän omisti kirjansa Lunar Park kuolleelle poikaystävälleen.[55]
Ellis on elämänsä aikana käyttänyt eri huumeita. Nuorempana hänellä oli metamfetamiiniriippuvuus[13]. Hän on kokeillut heroiinia ja lsd:tä.[56] Ellis on myös aikaisemmin käyttänyt paljon kokaiinia.[57] Vuonna 2012 Ellis yritti vahingossa tilata kokaiinia twiittaamalla "Come over at do bring coke now".[58]
Bret Easton Ellis on pitänyt omaa podcastia nimeltään The Bret Easton Ellis Podcast vuodesta 2013. Aiheena on usein elokuvat, musiikki ja pop-kulttuuri.[59] Podcastin tunnetuimpiin vieraisiin lukeutuu Quentin Tarantino, Kanye West ja Chuck Palahniuk.[60] Podcastia julkaistiin aiemmin Podcast One -sivuston-[61] ja nykyään Patreonin kautta.[59]
Ellis aloitti vuoden 2020 lopulla lukemaan podcastinsa kautta uutta kirjallista teostaan nimeltään The Shards[62], joka lopulta julkaistiin kirjana vuonna 2023.[47]
Bret Easton Ellis on aika ajoin todettu provosoivaksi hahmoksi julkisuudessa hänen mielipiteidensä vuoksi, joita hän on usein ilmaissut twitterin kautta. Joitain esimerkkejä: Ellis sanoi vuonna 2011, että tv-sarjan Gleen katsominen on kuin "HIV-lätäkköön astuisi". Vuotta aiemmin hän vitsaili J.D. Salingerin kuoleman olevan juhlan aihe ja kun kirjailija David Foster Wallace menehtyi, kutsui Ellis häntä sukupolvensa "tylsimmäksi, yliarvostetuimmaksi, kidutetuimmaksi ja teennäiseksi kirjailijaksi"[63]. Kun Kathryn Bigelow voitti Oscarin vuonna 2010 elokuvasta The Hurt Locker, Ellis twiittasi: "Kathryn Bigelowia ei pidettäisi hirveän mielenkiintoisena ohjaajana, jos hän olisi mies, mutta koska hän on kuuma nainen, hän on todella yliarvostettu".[64] Ellis on sittemmin lopettanut aktiivisen twiittaamisensa, koska sen sijasta, että se olisi "hauska paikka, jossa voi olla loukkaava", siitä olisi hänen mukaansa muodostunut "hyve-signaloinnin alusta".[65]
Vuonna 2010, osana kirjansa Kalliit yöt -kiertuetta, Ellisiltä kysyttiin hänen mielipidettään väitteistä, joiden mukaan hän olisi kirjojensa perusteella misogynisti. Ellis vastasi, että "ehkä olen, ehkä en, mutta jos olen, mitä sitten? Tekeekö se minusta enemmän vai vähemmän kiinnostavan kirjailijana? Varmaankin enemmän kiinnostavan".[66]
Vuonna 2013 Ellis kirjoitti Out Magazine -lehteen esseen, jossa hän kritisoi, miten kaapista ulos tulevia miehiä usein lohdutellaan ja pidetään kuin "maagisina tonttuina". Ellisin mielestä tämä on "infantilisoivaa ja alentavaa". Samalla Ellis kuitenkin kertoi, että on aina tukenut homoseksuaalien oikeuksia mutta ei sitä, miten media oman tukensa näyttää. Lehdessä Ellis myös mainitsee, että twiitattujen ulostulojensa vuoksi GLAAD perui hänen kutsunsa sen palkintojuhliin.[67]
Donald Trumpin presidenttikauden aikana Ellis tuli tunnetuksi hänen Trumpia käsittelevistä mielipiteistään. Ellis on sanonut, ettei äänestänyt kyseistä presidenttiä mutta koki häntä kritisoivien ihmisten ylireagoivan.[68] Vuonna 2019 Ellis puolusti muun muassa Kanye Westiä, joka oli osoittanut tukensa Trumpille. West, jonka Ellis oli tuntenut jo muutaman vuoden, näytti hänen mukaansa vain "rehellisesti ja aidosti tunteensa sillä hetkellä".[69]
Ellis on kritisoinut myös Me Too -kampanjaa sanoen, että vaikka aikomukset on hyvät, eivät kaikki joita on syytetty ole sitä ansainneet.[70]
Bret Easton Ellis on toiminut ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana.[71] Ellis ajatteli jo nuorempana, että lopulta päätyisi tavalla tai toisella elokuva-alalle. Ellisin mielipide kirjan kirjoittamisesta on vuosien varrella muuttunut. Hän ei ole varma kuinka kannattavaa se enää on, varsinkaan hänelle itselleen.[28] Ellis on tuonut esiin turhautumisensa siitä, kuinka hänen mielestään milleniaalisukupolvi ei lue ollenkaan.[72]
Ellis on lapsesta saakka pitänyt elokuvista. Hän myös kirjoittaa elokuvakritiikkiä.[49][73] Ellis on lisäksi ohjannut mainoksia / lyhytelokuvia.[74][75]
Ellis on puhunut siitä, kuinka elokuva-ala on muuttunut vuosikymmenten aikana. Kaikki, jotka haluavat tehdä "tietyn tyyppisiä elokuvia", tekevät niitä studioiden ulkopuolella. Elokuvia, joita Ellis ja hänen sukupolvensa halusivat tehdä, ei enää tuoteta. Ellisin mielestä ura Los Angelesissä kuulostaa hohdokkaammalta kuin mitä se oikeasti on. Hän uskoo elokuvateatterikokemuksen olevan paljolti jo menetettyä vaikka samalla kaipaa sitä. Ellis kokee TV:n korvanneen elokuvat.[76][77][53]
Ellisin piti käsikirjoittaa elokuva The Golden Suicides, jota olisivat tähdittäneet Ryan Gosling ja Naomi Watts. Ohjaajana olisi toiminut Gaspar Noé, mutta tämä ei hyväksynyt näyttelijävalintoja, joten elokuvaa ei ikinä tehty.[78] Ellisin käsikirjoittama ja Paul Schraderin ohjaama elokuva The Canyons rahoitettiin Kickstarterin kautta.[79][80]
Ellis alkoi vuonna 2015 puhua podcastissaan aiheesta "ideologia vastaan estetiikka".[81] Hänen mielestään elokuvassa tyyli ja tarinankerronta ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin jokin ajankohtainen sanoma, jota elokuva edustaa.[82]
Vuonna 2016 Bret Easton Ellisin yhteistyönä taiteilija Alex Israelin kanssa tekemät taulut olivat esillä Beverly HillsinGagosian-museossa. Ellis kirjoitti taulujen tekstit.[83]
Hän on kirjoittanut myös esseitä lehtiin. Out Magazinen vuoden 2013 esseen[67] lisäksi Ellis on kirjoittanut muun muassa vuonna 2019 Vogue Italia -lehteen "Is Inclusivity Good for Fashion?"[87] ja samana vuonna The Hollywood Reporter -lehteen "The Year the Oscars Finally Got Gay Right".[82]
Ellis luki itse teoksensa White äänikirjaversion.[88]
_(52665984690).jpg)
