Boléro

Maurice Ravelin säveltämä orkesteriteos

Boléro on Maurice Ravelin säveltämä orkesteriteos.

Johtajana Ravel vuonna 1930.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Vuonna 1927 tanssija Ida Rubinstein pyysi Ravelia soitintamaan osia Isaac Albénizin pianoteoksesta Iberia balettiesitystä varten. Ravel ei onnistunut hankkimaan sarjan oikeuksia, ja hän sävelsi sen sijaan Boléron, joka esitettiin ensimmäisen kerran 1928. Teos oli sensaatio, ja siitä tuli heti Ravelin tunnetuin teos.

Teos koostuu yhdestä pitkästä crescendosta, ja siinä on vain kaksi teemaa, jotka seuraavat toinen toistaan soitettuna eri soittimin, vuorollaan mm. huilu, klarinetti, fagotti ja oboe d’amore. Yli 300 tahdin ajan kuullaan pysähtymätön pikkurummun soittama ostinato, jonka rytmi on espanjalaisesta hovitanssista.

Teoksesta tehty baletti alkaa nuoren mustalaisnaisen hitaalla tanssilla. Hänen tanssistaan lumoutuneina vieressäseisojat yhtyvät yksi kerrallaan tanssiin, kunnes kaikki ovat mukana.

Ravel itse hämmästeli teoksen suosiota. Arthur Honeggerille hän totesi: "Olen säveltänyt vain yhden mestariteoksen. Se on Boléro. Valitettavasti siinä ei ole yhtään musiikkia."

Katso myös muokkaa

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.