Bio Huvimylly

elokuvateatteri Raahessa

Bio Huvimylly oli elokuvateatteri Raahessa. Se oli toiminnassa samalla paikalla vuosina 1937–2011. Huvimylly oli Raahen ainoa elokuvateatteri. Alkuperäinen, suojeltu rakennus on yhä olemassa,[1] ja se on tarkoitus kunnostaa kulttuurikäyttöön vuoteen 2026 mennessä.[2]

Bio Huvimylly
Bio Huvimylly
Sijainti Raahe, Suomi
Koordinaatit 64°41′17″N 24°28′30″E / 64.68797°N 24.47495°E / 64.68797; 24.47495
Rakennustyyppi Elokuvateatteri
Valmistumisvuosi
Kartta
Bio Huvimylly

Historia muokkaa

Bio Huvimyllyn rakennustyöt alkoivat syyskuun vuoden 1936 loppupuolella ja rakennus valmistui maaliskuussa 1937. Suunnittelija on jäänyt tuntemattomaksi. Rakennus vastaa malliltaan 1930-luvulla elokuvateattereille suositeltua mallia. Se rakennettiin kuitenkin niin sanotulle välitontille, ei kulmatontille.

1960-luvulla paikkamäärää vähennettiin talouden vuoksi. Pienempi paikkamäärä pienensi elokuvista maksettavia kopiovuokria. Se myös toi niin sanotun pienteatterilisän. 1960-luvulla rakennus sai myös sisävessat. Alkuperäisen rakennuttajan Kaarlo Siposen kuoltua vuonna 1962 rakennus siirtyi perikunnan hoidettavaksi. Vuonna 1973 Velikalle Siponen osti teatterin. Jyri Yli-Luoma pyöritti toimintaa vuosina 1992-2003. Myöhemmille omistajilleen teatteri siirtyi vuonna 2004.

Elokuvateatteri on säilynyt varsin hyvin alkuperäisenä rakennuksena, tosin sisäpuolella on melkein kaikki uusiutunut. Teatteri sai uudet istuimet, Dolby-stereot ja helmiäisvalkokankaan. Alun perin sisäänkäynti oli kadun puolelta pääovista ja uloskäynti takaa valkokankaan vasemmalta puolelta. Parvekekatsomosta poistuttiin rakennuksen vasemmalla puolella olevia tikkaita pitkin. Sittemmin sekä ulos- että sisäänkäynti on tapahtunut pääovista kadun puolella.

Alun perin elokuvateatterissa oli yli 300 paikkaa, mutta sittemmin niitä vähennettiin muun muassa paloturvallisuussyistä. Lopullinen paikkamäärä oli 230. Huvimyllyssä oli myös parvekekatsomo ja aitiopaikat.

Toiminnan päättyminen muokkaa

Bio Huvimyllyn vuokrasopimus päättyi marraskuussa 2011. Tontin omistanut Soveliuksen Apurahasäätiö ei jatkanut vuokrasopimusta rakennuksen omistajan kanssa. Museovirasto on Bio Huvimyllyn säilyttämisen kannalla.[3] Teatteriin on kuitenkin suunniteltu uutta toimintaa, ja kesällä 2022 Raahen kaupungille jätettiin toimintasuunnitelma Bio Huvimyllyn tulevaisuudesta.[1][4] Huhtikuussa 2023 Huvimyllyssä järjestettiin konsertti. Rakennuksessa ei kuitenkaan ole esimerkiksi lämmitystä.[2]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa