Bernhard Weimar
Bernhard Weimar (oikeastaan Bernhard Saksi-Weimar saks. Bernhard von Sachsen-Weimar) (16. elokuuta 1604 Weimar – 18. heinäkuuta 1639 Neuenburg am Rhein) oli saksalainen kenraali ja palkkasoturi kolmikymmenvuotisen sodan aikana. Hän taisteli protestanttien, Alankomaiden, Ruotsin ja Ranskan palveluksessa vuosina 1621–1639. Hän komensi Ruotsin armeijaa yhdessä Kustaa Hornin kanssa vuosina 1632–34 ja itsenäistä, Ranskan rahoittamaa armeijaa Reinillä 1635–1639. Hän oli Saksi-Weimarin herttuan Juhana III:n yhdestoista ja nuorin poika.
| Bernhard Weimar | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. elokuuta 1604 Weimar |
| Kuollut | 18. heinäkuuta 1639 (34 vuotta) Neuenburg am Rhein |
| Ammatti | Frankenin herttua 1633–1634 |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
Protestantit (Saksa), Alankomaat, Ruotsi, Ranska |
| Palvelusvuodet | 1621–1639 |
| Komentajuudet |
Ruotsi (1632–1634), Ranska (1635–1639) |
| Taistelut ja sodat |
Lützen 1632 Nördlingen 1634 Rheinfelden 1638 Breisach 1638 |
| Sotilasarvo | Kenraali (1632) |
Sotilasura muokkaa
Sotilasuransa Weimar aloitti kolmikymmenvuotisen sodan alussa palvelemalla vuosina 1621–23 ja 1625–27 protestanttien armeijassa. Hollannin armeijan palveluksessa hän oli vuosina 1623–25 ja 1627–30. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin liittyessä kolmikymmenvuotiseen sotaan, Weimar siirtyi hänen palvelukseensa 1630.
Ruotsalaisten armeijassa Weimar yleni nopeasti, ollen mukana muun muassa Alte Vesten taistelussa. Jo Lützenin taistelussa 1632 hän oli ratkaisevassa roolissa voittaen taistelun, kun hän otti Ruotsin armeijan komentoonsa Kustaa II Aadolfin kaaduttua.
Weimar johti yhdessä Kustaa Hornin kanssa ruotsalaisten armeijaa Nördlingenin taistelussa 1634, jossa katoliset murskasivat ruotsalaiset.
Ura itsenäisenä palkkasoturina muokkaa
Nördlingenin taistelun jälkeen Weimar johdatti protestanttisen armeijan rippeet Elsassiin ja siirtyi Ranskan palvelukseen vuonna 1635. Hän johti menestyksekkäästi Ranskan rahoittamaa, mutta itsenäistä armeijaa sotien Reinillä katolisia vastaan. Vuosina 1637-1638 Weimar saattoi toimia suhteellisen vapaasti Etelä-Saksassa, koska Matthias Gallasin johtama keisarillinen pääarmeija keskittyi Johan Banérin johtamien ruotsalaisten ahdisteluun Pohjois-Saksassa.[1]
Kesällä 1637 Weimar taisteli menestyksekkäästi Franche-Comtéssa. Sotaretken jälkeen hän ylitti Reinin elokuun alussa Rheinaussa ja kohtasi Johann von Werthin johtamat keisarilliset taistelussa, jonka Weimar voitti. Syyskuussa Weimarin oli kuitenkin pakko vetäytyä takaisin Reinin länsirannalle, minkä jälkeen hän siirtyi talvimajoitukseen Baselin hiippakuntaan. Weimar ei ollut saanut Ranskan lupaamaa rahallista tukea, minkä vuoksi hänen armeijansa oli kutistunut alle 4 000 mieheen.[2]
Talvella 1637–1638 Weimar teki onnistuneen sotaretken Korkea-Reinillä. Ensimmäinen menestys tuli, kun Hohentwielin linnoituksen komentaja siirtyi varuskuntansa kanssa Württembergin herttuan Eberhardin puolelta Weimarin puolelle. Tämän jälkeen Weimar otti haltuunsa Itävallan Waldstädten valtaamalla Reinin varrella olevat Säckingenin, Laufenburgin, Waldshutin. Hän voitti baijerilaiset Rheinfeldenissä, jonka jälkeen valtasi Rheinfeldenin, Neuenburgin ja Freiburgin.[2] Tämän jälkeen hän piiritti Breisachia (elokuusta–joulukuuhun 1638) ja valtasi kaupungin katolisten auttamisyrityksistä huolimatta. Breisach oli tärkeä tukikohta espanjalaisen tien varrella.
Weimarin tavoitteena oli luoda valtauksistaan Elsassissa ja Reinillä oma herttuakunta, mutta hän kuoli isorokkoon ennen kuin pääsi sopimukseen kardinaali Richelieun kanssa. Tämän jälkeen Weimarin alainen myi vallatut linnoitukset Ranskalle, mikä johti Ranskan vaikutusvallan huomattavaan kasvuun alueella.
Lähteet muokkaa
- Childs, John: Warfare in the Seventeenth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.
- Ward, A. W.: The later years of the thirty years' war. (1635-48.) Universität Mannheim. (englanniksi)