Berliinin konferenssi (1884)

Berliinin konferenssi (saks. Kongokonferenz, ’Kongon konferenssi’) käsitteli Länsi-Afrikan siirtomaiden jakoa Euroopan maiden kesken.

Berliinin konferenssi 1884 virallisti Afrikan maiden alistamisen siirtomaiksi.

Konferenssi sääteli imperialismin aikana vuosina 1884–1885 kolonialismia ja kauppaa Afrikassa, ja sen kanssa osui yksiin Saksan nopea nousu suurvallaksi. Konferenssin kutsui koolle Portugali, ja sen järjesti Saksan kansleri Otto von Bismarck. Konferenssiin osallistui 14 valtiota, joista neljä oli siihen aikaan suuria siirtomaavaltoja Afrikassa: Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Saksa ja Portugali. Loput olivat Itävalta-Unkari, Belgia, Tanska, Italia, Alankomaat, Venäjä, Espanja, Ruotsi-Norja, Osmanien valtakunta ja Yhdysvallat. Konferenssissa saavutettua sopimusta, Berliinin konferenssin yleisasiakirjaa, pidetään usein Afrikan valloituksen virallistamisena.

Konferenssissa sovittiin, että jos joku Euroopan valtio valtaa Afrikan rannikkoa, se ilmoittaa asiasta muille asiakirjan allekirjoittajavaltioille. Rannikon valtaus oikeutti valloittajan saamaan haltuunsa myös sisämaata sen takaa. Valtauksen sai tehdä, jos pystyi osoittamaan kykenevänsä hallitsemaan alueen kauppaa ja merenkulkua. Sopimus takasi, ettei Euroopan maiden tarvinnut sotia keskenään valloituksista. Ajan hengen mukaisesti siinä ei otettu kantaa siihen, pitäisikö paikallisilta asukkailta kysyä, sopiko valloitus heille.

Berliinin konferenssi antoi avoimet valtuudet Euroopan sotilaallisille hyökkäyksille ja Afrikan mantereen valloituksille. Etiopiaa ja Liberiaa lukuun ottamatta koko maanosa joutui Euroopan siirtomaavallan alle. Suurimmat siirtomaavallat olivat Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Belgia ja Portugali.  

Katso myös

• Berliinin kongressi

Aiheesta muualla

• Matthew Craven, Between law and history: the Berlin Conference of 1884-1885 and the logic of free trade (englanniksi)