Bandar Abbas

kaupunki Iranissa

Bandar Abbas (pers. ‏بندرعباس‎, Bandar-e ‘Abbās, myös muodossa Bandar ʿAbbās; suom. ’Abbasin satama’[3]) on Hormozgānin provinssin keskuskaupunki ja aliprovinssitason hallintoalue (šahrestan) Etelä-Iranissa.[4][1] Kaupunki sijaitsee Hormuzinsalmen pohjoisrannalla, linnuntietä noin 1060 kilometriä pääkaupunki Teheranista eteläkaakkoon. Kaupunki sijaitsee lahdessa, jonka vastapäätä sijaitsevat saaret Qeshm, Lārak ja Hormuz.[3][5][6]

Bandar Abbas
(بندرعباس‎)
بندر عباس, Bandar-e ‘Abbās

Bandar Abbas

Koordinaatit: 27.177°N, 56.266°E

Valtio Iran
Provinssi Hormozgān
Väkiluku (2011)  ([1]) 379 301
Aikavyöhyke UTC+3:30
Suuntanumero(t) +98 761[2]

















Paikkakunta oli aiemmin (vuoden 1300 jaa. tienoilla) kalastuskylä ja tunnettiin nimellä Šahrū, Sūrū, Sīrū tai Šahrūvā. Se oli myös kauttakulkupaikka noin 20 kilometrin päässä kaakossa sijaitsevalle Hormuzin saarelle.[5] Linnoitus perustettiin korvaamaan portugalilaisten vuonna 1507[5] (tai 1514)[3] valtaamaa Ormusia. Linnoitettu kylä tunnettiin nimellä Gomrū, Kombrū, Gombarū, Cambarão, Comorão, Combru, Gombroon, Gambron, Camoron tai, Comoran.[5] Kaupunki on saanut nykyisen nimensä safavidi šaahi Abbas I:n mukaan, joka perusti sinne sataman saatuaan kaupungin haltuunsa vuonna 1615. Hän sai myös Hormuzin takaisin brittien avustuksella vuonna 1623. Seuraavalla vuosisadalla satamakaupungin asema heikkeni, muun muassa koska osa myöhemmistä hallitsijoista suosi pohjoisempana ja lähempänä Teherania sijaitsevaa Bušehrin satamaa. Myös ilmastoa pidettiin osin liian kuumana. Vuodesta 1793 vuoteen 1868 Bandar Abbas oli Omanin sulttaanin hallinnassa, vuodesta 1855 lähtien vuokraa vastaan.[5]

Kaupunki oli 17 710 asukkaan kalastaja- ja kauppakaupunki vielä vuonna 1956. Sittemmin kaupungin väkiluku on kasvanut seuraavasti: 34 627 (1966),87 981 (1976), 201 642 (1986), 249 504 (1991), 273 578 (1996), 379 301 (2006) ja 435 751 (2011).[7][1][8][6] Kaupungin kasvu 1970-luvulta lähtien selittyi osaksi syväsataman rakentamisella (satama 10 metrin syväyksellä 1967) ja merikuljetusten kasvulla sekä kaupungin merkityksen nousemisella sen myötä. Kaupunki pysyi myös varsin turvallisena Irakin-Iranin sodan aikana 1980-luvulla.[5][8] Asukkaat ovat etniseltä taustaltaan suurelta osin arabeja tai tummaihoisia afrikkalaisia. Kesäilmasto on painostavan kuuma ja kostea, ja monet asukkaat muuttavat silloin viileämmille seuduille, mutta talvi on miellyttävää.[3]

Kaupunkinäkymää

Irakin–Iranin sodan aikana kaupungista kehittyi kaupallinen keskus, koska Iranin merkittävä kaupallinen keskus Khorramshahr oli Irakin miehittämä. 1990-luvun alkuun mennessä kolme neljäsosaa Iranin tuonnista tuli Bandar Abbasin kautta. Kaupungin merkittäviä teollisuuden aloja ovat puuvilla­kankaiden valmistus, kalanjalostusteollisuus, öljynjalostus, alumiinin ja teräksen valmistus sekä kaupungin ulkopuolella kaivostoiminta. Kaupungin edustalla olevaan Hengamin saarta ympäröi lisäksi maakaasu­kenttä.

Geopolitiikka muokkaa

Hormuzinsalmen alueen hallintaan liittyvien sotilaallisten kysymysten ja Iranin ydinkriisin vuoksi alueella on sotilaallista jännitystä. Yksi ranskalainen ja yksi saksalainen sekä kaksi ruotsalaista on tuomittumilloin? puolen vuoden sekä puolentoista vuoden vankeusrangaistuksiin. Ranskalaisen ja saksalaisen katsottiin saapuneen läheiselle saarelle luvatta ja ruotsalaisten katsottiin valokuvanneen sotilaallisiksi luokiteltavia kohteita.

Iran piti maaliskuussa 2006 Suuri profeetta -nimisen sotaharjoituksen alueella osoittaakseen puolustusvalmiuttaan.[9]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Iran Statistical Yearbook 1390 (2011–2012) (Yli 100 000 asukkaan kaupungit taulukossa 2.10 julkaisun sivuilla 116–117) Statistical Centre of Iran (via ismat.info). Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 16.12.2015. (englanniksi)
  2. Dialing Codes for Iranian Cities iranvisitor.com. Viitattu 16.12.2015. (englanniksi)
  3. a b c d Bandar-e ʿAbbās. Iran Encyclopædia Britannica, britannica.com. Viitattu 16.12.2015. (englanniksi)
  4. Iran Statistical Yearbook 1391 (2012–2013) (pdf) (Iranin tilastokeskuksen maatilaston vuosikirjan luku 1 Land and Climate, sivut 49–92. Provinssien pinta-ala, aliprovinssien, piirikuntien ja kaupunkien lkm. Taulukko 1.4: General characteristics of ostans according to the administrative divisions at the end of the Year 1391, sivu 57) Statistical Centre of Iran (via amar.org.ir). Viitattu 16.12.2015. (englanniksi)
  5. a b c d e f Bandar-e ʿAbbās i. The city Encyclopædia Iranica, iranicaonline.org. Viitattu 16.12.2015. (englanniksi)
  6. a b Thomas Brinkhoff: Iran: Major and Midsize Cities (Maakunnat ja niiden pääkaupungit kerrotaan kohdassa Provinces, kaupunkien tietoja kohdassa Contents: Cities. Aineistolähteeksi ilmoitetaan Iranin tilastokeskus.) citypopulation.de. Viitattu 16.12.2015. (englanniksi)
  7. Iran Statistical Yearbook 1391 (2012–2013) (pdf) (Iranin tilastokeskuksen maatilaston vuosikirjan luku 2 Population, sivut 93–148. Provinssien väestö ja sen jakautuminen kaupunkeihin sekä yli 100 000 asukaan kaupunkien väestökehitys 1956–2011 väestönlaskennoissa taulukossa 2.10 s. 116–117) Statistical Centre of Iran (via amar.org.ir). Viitattu 16.12.2015. (englanniksi)
  8. a b Hossein Nejatian: Bandar Abbas ii. Basic Population Data, 1956-2011 12.12.2014. Encyclopædia Iranica, iranicaonline.org. Viitattu 16.12.2015. (englanniksi)
  9. http://www.irna.ir/en/news/view/line-17/0604031807115716.htm

Aiheesta muualla muokkaa