Band of Gypsys on samannimisen rockyhtyeen vuonna 1970 julkaisema konserttitaltiointi. Jimi Hendrixin johtama yhtye oli jo hajonnut albumin ilmestyessä. Albumi nauhoitettiin 1. tammikuuta vuonna 1970 tunnetussa Fillmore East -konserttitalossa New Yorkissa. Albumi julkaistiin Jimi Hendrixin ollessa vielä elossa, ja se kävi erittäin hyvin kaupaksi nousten albumilistojen kärkisijoille. Levyn synty liittyy siihen, että Hendrix oli allekirjoittanut vuosia aikaisemmin epämääräisen levytyssopimuksen, jonka hyvittämiseksi koko albumi tehtiin.

Band of Gypsys
Jimi Hendrix
Livealbumin Band of Gypsys kansikuva
Livealbumin tiedot
 Äänitetty  31. joulukuuta 1969
1. tammikuuta 1970
 Julkaistu huhtikuu 1970
 Tuottaja(t) Heaven Research
 Tyylilaji psykedeelinen rock
funk rock
 Kesto 45.47
 Levy-yhtiö MCA Records
Jimi Hendrixin muut julkaisut
Electric Ladyland
1968
Band of Gypsys
1970
First Rays of the New Rising Sun
1997

Albumin sisältö muokkaa

Albumi sisältää kappaleita, joita ei ollut aiemmin julkaistu studioversioina. Myöhemmin kappaleista "Power of Soul" ja "Message to Love" on julkaistu postuumeilla levyillä studioversiot. Hendrix valitsi levylle omien sävellystensä ohella myös Buddy Milesin kappaleita hyvittääkseen yhtyeen hajoamiseen liittyneitä ongelmia.

Hendrixin omia kappaleita leimaavat tällä levyllä funkmaiset riffit, ja levyä pidetäänkin funk rockin pioneerijulkaisuna. "Message to Love" on sävyltään gospel-tyyppinen verhon takana laulavine taustalaulajineen. Albumin tunnetuin kappale on "Machine Gun", joka on myös hyvä esimerkki Hendrixin mielikuvituksellisesta kitaransoitosta. "Who Knows" on pitkä, yksinkertainen blues-rockia ja funkia yhdistelevä kappale (Hendrix ei pitänyt Milesin scat-lauluosuudesta, mutta se on jätetty levylle). "Power of Soul" on mahtipontista funk rockia (kappaleen nimi on usein kirjoitettu väärin muotoon "Power to Love"). "Changes" on Buddy Milesin tunnetuin kappale. Levyn viimeinen raita on miksattu puolet lyhyemmäksi kuin mitä alkuperäinen esitys on.

Levyn ulkopuolelle jätetty materiaali muokkaa

Usein ilmaistun käsityksen mukaan levyltä jätettiin pois eräitä Band of Gypsysin konserttien kohokohtia. Tämän on arveltu johtuneen siitä, että Hendrix ei halunnut käyttää Band of Gypsysin versioita aiemmin julkaistuista kappaleistaan, eikä toisaalta myöskään julkistaa kaikkia uusia sävellyksiään vielä tällä levyllä.

Band of Gypsysin uuden vuoden konserttien nauhoitukset olivat Hendrixin kuoleman jälkeen pitkään teillä tietymättömillä. 1990-luvun lopulla ne kuitenkin ilmaantuivat päivänvaloon. Nykyisin Band of Gypsys -levyä täydentääkin vuonna 1999 julkaistu Live at the Fillmore East, joka sisältää muuta materiaalia samoista konserteista.

Kappaleet muokkaa

  1. Who Knows – 9.32
  2. Machine Gun – 12.32
  3. Changes – 5.10 (säv. Buddy Miles)
  4. Power to Love – 6.53
  5. Message of Love – 5.22
  6. We Gotta Live Together – 5.46 (säv. Buddy Miles)

Saksalainen ja japanilainen versio albumista sisälsi myös nämä kappaleet.

  1. Hear My Train A Comin' – 9.02
  2. Foxy Lady – 6.33
  3. Stop – 4.47 (säv. Howard Tate)

Kokoonpano muokkaa