Béla Bartók
Béla Bartók [barto:k] (25. maaliskuuta 1881 Nagyszentmiklós, Itävalta-Unkari, nyk. Sânnicolau Mare Romaniassa – 26. syyskuuta 1945 New York, Yhdysvallat) oli unkarilainen säveltäjä, pianisti ja itäeurooppalaisen kansanmusiikin kerääjä. Hän oli yksi etnomusikologian, ei-länsimaisten kulttuurien musiikin tutkimuksen, uranuurtajista.
| Béla Bartók | |
|---|---|
 Béla Bartók vuonna 1927. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. maaliskuuta 1881 Nagyszentmiklós |
| Kuollut | 26. syyskuuta 1945 (64 vuotta) New York |
| Kansalaisuus | unkarilainen |
| Ammatti |
säveltäjä, pianisti, etnomusikologi |
| Puoliso |
Márta Ziegler (1909–1923) Ditta Pásztory (1923–1945) |
| Lapset |
Béla Bartók Péter Bartók |
| Muut tiedot | |
| Tyyli |
romantiikka modernismi |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Lapsuus ja nuoruus muokkaa
Bartók kasvoi Suur-Unkarin alueella, joka on osa Trianonin rauhansopimuksessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen jaettua Itävalta-Unkarin keisarikuntaa. Hänen syntymäpaikkakuntansa jäi Romanian puolelle. Bélan isän kuoltua vuonna 1888 hänen äitinsä Paula vei perheen mukanaan Nagyszőlősiin (nykyinen Vynohradiv Ukrainassa) ja myöhemmin Prešporokiin (nykyinen Slovakian pääkaupunki Bratislava). Kun Tšekkoslovakia syntyi vuonna 1918, Béla ja hänen äitinsä jäivät eri puolille rajaa.
Varhainen musiikkiura muokkaa
Bartók opiskeli pianonsoittoa István Thomanin ja sävellystä János Koesslerin opissa Budapestin musiikkiakatemiassa. Siellä hän tapasi Zoltán Kodályn, jonka kanssa he yhdessä keräsivät alueen kansanmusiikkiperinnettä. Tämä tuli vaikuttamaan suuresti Bartókin tyyliin.[1] Aiemmin Bartókin käsitys unkarilaisesta kansanmusiikista oli perustunut mustalaismelodioihin, joita löytyi Franz Lisztin musiikista. Vuonna 1903 Bartók oli säveltänyt suuren orkesteriteoksen Kossuth vuoden 1848 vallankumouksen sankarin Lajos Kossuthin kunniaksi, jossa hän käytti tällaisia mustalaismelodioita.
Musiikilliset vaikutteet muokkaa
Kun Bartókille avautui unkarilaisten kansanlauluperintö, joka poikkesi Lisztin mustalaismelodioista, joita hän oli tottunut pitämään todellisena Unkarin kansanmusiikkina, hän alkoi sisällyttää kansanmusiikkia tuotantoonsa. Hän sävelsi myös omia kappaleita kansanmusiikin tyyliin ja sisällytti perinteisiä rytmimalleja musiikkiinsa.
Bartók tapasi Also sprach Zarathustran kantaesityksessä vuonna 1902 Richard Straussin, ja tämän musiikilla oli suuri vaikutus Bartókin musiikkiin. Uusi tyyli näkyi hänen musiikistaan seuraavina vuosina. Bartók oli luomassa uraa pianistina, kun hän vuonna 1907 päätyi musiikin professoriksi musiikkiakatemiaan. Tämä salli hänen pysyä Unkarissa, kun hänen pianistina olisi pitänyt kiertää Eurooppaa konsertoimassa. Se myös mahdollisti sen, että Bartók saattoi kerätä uutta lauluperinnemateriaalia erityisesti Transilvaniasta. Samalla hänen musiikkiinsa tuli vaikutteita Claude Debussyn musiikista, jota Kodály oli tuonut mukanaan Pariisista. Hänen suuret orkesteriteoksensa edustivat edelleen Johannes Brahmsin ja Straussin tyyliä, mutta hän sävelsi useita pieniä pianokappaleita, joista näkyy hänen kiinnostuksensa kansanmusiikkiin. Luultavasti ensimmäinen kappale, jossa selvästi ilmenee tämä uusi mielenkiinnon kohde, on jousikvartetto nro 1 (1908), jossa on paljon kansanmusiikkiaineksia.
Keski-ikä ja ura muokkaa
Vuonna 1909 Bartók nai Márta Zieglerin. Heidän poikansa Béla nuorempi syntyi vuonna 1910.
Vuonna 1910 Bartók sävelsi ainoan oopperansa Herttua Siniparran linna, joka oli omistettu hänen vaimolleen Mártalle. Hän asetti sen ehdolle Unkarin taidekomission palkinnosta, mutta komissio hylkäsi kappaleen suoralta kädeltä ”esittämiskelvottomana”. Oopperaa ei ollut esitetty ennen vuotta 1918, jolloin hallitus painosti poistamaan libreton kirjoittajan Béla Bálazsin nimen ohjelmasta hänen poliittisten näkemystensä takia. Bartók ei tähän suostunut, vaan perui lopulta oopperan. Lopun elämäänsä Bartók suhtautui varautuneesti Unkarin hallitukseen ja sen instituutioihin, vaikka rakastikin edelleen unkarilaista kansanmusiikkia.
Taidekomission tuottaman pettymyksen jälkeen Bartók sävelsi hyvin vähän seuraavina vuosina. Hän keskittyi mieluummin kansanmusiikin keräämiseen ja sovittamiseen Keski-Euroopassa, Balkanilla ja Turkissa. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen esti Bartókia kuitenkin jatkamasta tutkimusmatkoja Eurooppaan, joten hän palasi sävellystyöhön. Hän kirjoitti baletin Puinen prinssi vuosina 1914–1916 ja jousikvarteton nro 2 1915–1917. Nimenomaan Puinen prinssi oli Bartókin ensimmäinen kansainvälinen läpimurto.
Tämän jälkeen Bartók työsti uutta balettia Ihmeellinen mandariini, jossa oli vaikutteita Igor Stravinskin, Arnold Schönbergin ja Richard Straussin musiikista. Ihmeellinen mandariini aloitettiin vuonna 1918, mutta sitä ei esitetty ennen vuotta 1926 seksuaalisen sisältönsä vuoksi. Se oli rähjäisen moderni tarina prostituutiosta, murhista ja ryöstöistä.
Tämän jälkeen tulivat Bartókin kaksi viulusonaattia, jotka ovat hänen harmonisesti ja rakenteellisesti monimutkaisimpien kappaleidensa joukossa. Vuosina 1927–1928 hän kirjoitti kolmannen ja neljännen jousikvartettonsa, joita arvostetaan suuresti. Näiden vuosien jälkeen Bartók palasi yksinkertaisempaan harmoniakieleen. Jousikvartetto nro 5 on tässä mielessä hiukan perinteisempi. Kuudennen ja viimeisen jousikvartettonsa Bartók kirjoitti vuonna 1939.
Bartók erosi Mártasta vuonna 1923, ja nai piano-oppilaansa Ditta Pásztoryn. Hänen toinen poikansa Péter syntyi vuonna 1924. Péterin musiikkiopintoja varten Bartók alkoi säveltää alkeisopetukseen tarkoitettua kuusiosaista pienten pianokappaleiden kokoelmaa Mikrokosmos, jota käytetään joskus nykyäänkin pianonsoiton opetuksessa. Se jäi hänen viimeiseksi Euroopassa säveltämäkseen kappaleeksi.
Toinen maailmansota ja loppuelämä Yhdysvalloissa muokkaa
Bartók oli äärimmäisen natsivastainen. Natsien noustua valtaan Saksassa Bartók kieltäytyi konsertoimasta siellä ja vaihtoi saksalaisen kustantajansa toiseen. Hänen liberaalit näkemyksensä (joita ilmensivät Herttua Siniparran linna ja Ihmeellinen mandariini) tuottivat Bartókille monenlaista harmia Unkarin äärioikeistolaisen Nuoliristi-puolueen suunnalta.
Toisen maailmansodan sytyttyä ja poliittisen tilanteen kiristyessä Bartók koki yhä enemmän tarvetta paeta Unkarista. Lähetettyään ensin käsikirjoituksensa maasta Bartók muutti vastahakoisesti Yhdysvaltoihin Ditta Pásztoryn kanssa 1940. Péter Bartók seurasi heitä vuonna 1942 ja liittyi myöhemmin Yhdysvaltain laivastoon. Béla Bartók nuorempi jäi Unkariin.
Bartók ei ollut kotonaan Yhdysvalloissa ja hänellä oli vaikeuksia säveltää siellä. Hän ei myöskään ollut kovin tunnettu USA:ssa ja hänen musiikkinsa kiinnosti vain harvoja. Bartók vaimoineen elätti itsensä konsertoimalla. Välillä he saivat apurahan Columbian yliopistosta Jugoslavian kansanlaulujen tutkimukseen[2], mutta siltikin talous ja terveys horjuivat.
Bartókin viimeiseksi teokseksi olisi hyvinkin voinut jäädä jousikvartetto nro 6, ellei Serge Koussevitzky olisi tilannut Bartókilta Konserton orkesterille (Bartókin suosituin teos, mikä myöhemmin helpotti taloudellista ahdinkoa). Toinen toimeksianto oli Yehudi Menuhinilta: sooloviulusonaatti. Tästä Bartók sai uuden innostuksen säveltämiseen, ja hän sävelsi kolmannen pianokonserttonsa (lukuun ottamatta Serlyn täydentämää 17 viimeistä tahtia) ja alkoi työstää alttoviulukonserttoaan.
Béla Bartók kuoli New Yorkissa leukemiaan.[2] Hänen alttoviulukonserttonsa jäi keskeneräiseksi, ja sen viimeisteli postuumisti hänen oppilaansa Tibor Serly. Serly orkestroi myös 3. pianokonserton 17 viimeistä tahtia Bartókin antamien ohjeiden mukaan ja lisäsi esitysohjeita, joita Bartók ei itse ehtinyt tehdä.[1]
Bartókin musiikkia ei arvostettu stalinistisen formalismin kaudella, mutta Stalinin kuoltua 1953 Bartókista tuli Unkarin kansallissankari. Hänen mukaansa nimettiin aukioita, katuja ja laitoksia, ja hänen kuvansa painettiin seteliin.[2] Bartók haudattiin ensin New Yorkiin, mutta 1980-luvun lopulla Unkarin hallitus esitti hänen maallisten jäännöstensä siirtämistä Budapestiin, ja valtiolliset hautajaiset järjestettiin heinäkuussa 1988.[2]
Merkittävimpiä teoksia muokkaa
Orkesterimusiikki muokkaa
- kolme pianokonserttoa
- kaksi viulukonserttoa
- alttoviulukonsertto
- Konsertto orkesterille (1942–1943, uudelleenkirjoitettu 1945)
Kuoromusiikki muokkaa
- Cantata Profana (1930)
- Elmúlt Időkből (1935)
Kamarimusiikki muokkaa
- Sonaatti kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille
- Musiikkia jousille, lyömäsoittimille ja celestalle
- kuusi jousikvartettoa
- kolme viulusonaattia
Piano muokkaa
- Allegro barbaro (1911)
- Sonatina (1915)
- Romanialaisia kansantansseja (1915)
- Sonaatti (1926)
- Mikrokosmos (1926, 1932–1939)
Näyttämömusiikki muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Rodman, Michael: Artist Biography All Music Guide. Viitattu 29.3.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d Kamm, Henry: Hungary to Regain Son as Bartok’s Exile Ends The New York Times. 17.6.1988. Viitattu 29.3.2015. (englanniksi)
Kirjallisuutta muokkaa
- Delamarche, Claire: Béla Bartók. Paris: Fayard, 2012. ISBN 978-2-213-66825-3. (ranskaksi)
- Jyrkiäinen, Reijo: Form, Monothematicism, Variation and Symmetry in Béla Bartók’s String Quartets. Väitöskirja. Studia musicologica Universitatis Helsingiensis 22. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2012. ISBN 978-952-10-8040-1. (englanniksi)
- Lampert, Vera: Folk Music in Bartók’s Compositions. A Source Catalog. Budapest: Hungarian Heritage House, 2008. ISBN 978-963-227-164-4. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Béla Bartók: Teosten yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelo (PDF) (ISBN 978-952-5363-51-7) 2013. Suomen musiikkikirjastoyhdistys.