Wikipedia

Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta

Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta, lyhenteeltä Azerbaidžanin SNT (azer. Азәрбајҹан Совет Сосиалист Республикасы, Азәрбајҹан ССР, АзССР, Azərbaycan Sovet Sosialist Respublikası, Azərbaycan SSR, AzSSR, ven. Азербайджа́нская Сове́тская Социалисти́ческая Респу́блика, Азербайджа́нская ССР, АзССР, Azerbaidžanskaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika, Azerbaidžanskaja SSR, AzSSR), käsitti nykyisen Azerbaidžanin alueen. Neuvostotasavalta perustettiin 28. huhtikuuta 1920. Sitä edeltänyt itsenäinen Azerbaidžanin demokraattinen tasavalta perustettiin Venäjän keisarikunnan Bakun kuvernementin, Jelizavetpolin kuvernementin ja Zaqatalan piirikunnan alueelle.

Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta
Азәрбајҹан Совет Сосиалист Республикасы
Azərbaycan Sovet Sosialist Respublikası
(azeriksi)
Азербайджанская Советская Социалистическая Республика
Azerbaidžanskaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika
(venäjäksi)
1920–1922
1936–1991
lippu vaakuna

Azerbaidžanin SNT:n sijainti Neuvostoliitossa.
Azerbaidžanin SNT:n sijainti Neuvostoliitossa.

Valtiomuoto neuvostotasavalta
osa  Neuvostoliittoa
Pääkaupunki Baku
  40°22′N, 49°53′E
Pinta-ala
– yhteensä 86 000[1] km² 
Väkiluku 7 038 000[2]
– väestötiheys 81,8 / km²
Historia
– liittyi Neuvostoliittoon 30. joulukuuta 1922
Kielet azeri ja venäjä, Vuoristo-Karabahissa armenia
Valuutta Neuvostoliiton rupla (SUR)
Aikavyöhyke +5
Tunnuslause Бүтүн өлкәләрин пролетарлары, бирләшин!
Bütün ölkələrin proletarları, birləşin!
(”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!”)
Edeltäjä  Transkaukasian sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta
Seuraaja  Azerbaidžan

Taustaa muokkaa

Vallankumous muokkaa

Vallankumousta ennen ensimmäiset työväenneuvostot oli perustettu 6. maaliskuuta 1917 Bakuun, ja neuvostoja oli myöhemmin myös Jelizavetpolissa, Şamaxıssa, Nuhassa, Lənkəranissa, Nahitševanissa ja Şuşassa. Bakun työläisneuvosto päätti neuvostovaltaan ryhtymisestä noin 400 edustajan voimalla 9. marraskuuta 1917. 13. marraskuuta Bakun neuvosto julisti Bakuun neuvostovallan. Vuonna 1918 bolševikit alkoivat varustautua: maaliskuuhun mennessä Bakussa oli 6 000 aseistettua sotilasta. Samassa kuussa alkoi vastavallankumous kapinalla. 30. maaliskuuta – 1. huhtikuuta 1918 käytiin Bakusta taistelu osapuolten välillä, johon osallistui yhteensä 20 000 henkilöä. 25. huhtikuuta 1918 Bakun neuvosto muodosti Bakun kansankomissariaatin, jota myöhemmin kutsuttiin Bakun kommuuniksi. Hallituksen johtajana toimi S. G. Šaumjan. Öljyteollisuus sekä Kaspianmeren kauppalaivasto kansallistettiin ja maat takavarikointiin viljelijöille annettaviksi.

Osmanien valtakunnan miehitys muokkaa

Katso myös: Osmanien valtakunta

Maaliskuussa 1918 suuri osa Armeniasta tuli osmanien valtaamaksi, minkä jälkeen joukot suuntasivat kohti Bakua. 15. maaliskuuta 1918 saksalaiset nousivat maihin Potin satamassa ja ottivat haltuunsa Gruusiaa.

Neuvosto-Venäjän tuki muokkaa

Katso myös: Neuvosto-Venäjä

Neuvosto-Venäjä alkoi tukea sotilaallisesti Bakun kommuunia. Bakuun lähetettiin kesäkuussa 1918 seitsemän panssaroitua ajoneuvoa, 13 lentokonetta, 80 tykistöasetta, 160 konekivääriä ja 10 000 kivääriä, ammuksia sekä leipää. Lisäksi Neuvosto-Venäjän Berliinin suurlähettiläs A. A. Joffe vaati Saksaa pidättymästä tukemasta liittolaistaan Osmanien valtakuntaa hyökkäämästä Bakuun Brest-Litovskin rauhansopimuksen perusteella. Kuitenkin eserrien ja menševikkien hallitus onnistui ulkomaalaisten avulla kukistamaan neuvostovallan. Britit ja eserrit ampuivat Bakun kommuunin johtavat komissaarit, muun muassa S. G. Šaumjanin, M. A. Aizbekovin, P. A. Džaparidzen, I. T. Fioletovin ja D. Zevin. Heidät ammuttiin Krasnovodskissa kaikkiaan 26 komissaarin joukossa 20. syyskuuta 1918. Tästä muistoksi on Moskovassa edelleen 26 bakulaisen komissaarin katu.

Brittien valtakausi muokkaa

4. elokuuta – 4. syyskuuta 1918 Bakussa olivat sotilaallisesti läsnä britit, kun taas 15. syyskuuta 1918 alkaen kaupungin olivat vallanneet osmanit. Vastavallankumoukselliset tukeutuivat osmaneihin. Mudroskin rauhan 1918 perusteella entente cordiale ja Osmanien valtakunta sopivat siitä, että osmanien joukot vetäytyvät Bakusta. Syksyllä 1918 ne vetäytyivät ja paikalle tulivat britit marraskuussa 1919.

Uusi yritys muokkaa

Alkuvuodesta 1919 vallankumoukselliset aloittivat uudelleen toimintansa. 15. joulukuuta 1918 oli muodostettu Bakun työläiskonferenssi, joka koostui 251 työväenorganisaation edustajasta. Kaukasuksen piirikomitean Bakun toimiston päälliköksi tuli maaliskuun 1919 alussa Anastas Mikojan. Bolševikit toimittivat laittomasti Astrahanin puna-armeijan tarvitsemaa bensiiniä ja voiteluaineita. Meritse oli muutamassa kuukaudessa laivattu 20 000 puutaa bensiiniä ja 3 500 puutaa voiteluaineita.

Kansankomissaarien neuvosto perusti islamilaisen Taka-Kaukasiaan osaston, jota johti S. M. Efendiev, joka ylläpiti kiinteitä suhteita Bakun puolueorganisaation kanssa. Toukokuussa Bakuun tuli laittomasti G. K. Ordžokidze.

Vuosien 1919–1920 vaihteessa Azerbaidžan ajautui taloudelliseen kriisiin, mistä oli etua vallankumouksellisille.[3]

Perustaminen muokkaa

 
Azerbaidžanin kommunistipuolueen (bolševikit) toinen puoluekokous järjestettiin 16. lokakuuta vuonna 1920.

Bolševikit perustivat Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallan 28. huhtikuuta vuonna 1920. Valta maassa siirtyi Azerbaidžanin demokraattisen tasavallan hallitukselta Väliaikaiselle vallankumoukselliselle komitealle, joka toimi Azerbaidžanin kommunistisen puolueen (bolševikit) keskuskomiteana. Sen lisäksi Azerbaidžaniin perustettiin kansankomissaarien neuvosto, jonka johtoon nimitettiin Nəriman Nərimanov. Azerbaidžanin bolševikit, joita johti Anastas Mikojan, noudattivat päätöksissään VKP(b):n määräyksiä ja raportoivat sille. Vallankumouksessa Bakun vallankumouksellisia työläisiä oli avustanut puna-armeija.[4][5]

Syyskuun 30. päivänä 1920 Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta ja Neuvosto-Venäjä solmivat liittosopimuksen, jonka allekirjoittivat Behboud Shahtahtinsky ja Lenin. Tuotantovälineet, kuten perusteollisuus, joukkoliikennevälineet, pankit ja maa-alueet, kansallistettiin. Maaliskuun 16. päivänä vuonna 1921 Turkin ja Neuvosto-Venäjän väillä solmitun sopimuksen perusteella Nahitševanin alue sai autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan aseman. Toukokuun 6.-19. päivinä vuonna 1921 kokoontunut Ensimmäinen yleisazerbaidžanilainen neuvostojen kongressi hyväksyi Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallan perustuslain. Samalla Väliaikainen vallankumouksellinen komitea lakkautettiin, ja ylimmäksi lainsäädäntöelimeksi perustettiin uusi keskuskomitea, jossa oli 75 jäsentä ja 25 varajäsentä ja jonka johtoon nimitettiin Mukhtar Hajiyev. Keskuskomitean hallintoneuvostona toimi politbyroo, jossa oli 13 jäsentä. Kongressi perusti myös 1300 kyläneuvostoa, joissa oli yhteensä 30 000 edustajaa.[6][5]

Transkaukasian sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta muokkaa

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
 
Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallan tunnus, joka oli yleisesti käytössä 1920- ja 1930-luvuilla.

Vuonna 1922 muodostettiin Transkaukasian sosialistinen neuvostotasavalta.[6] Azerbaidžan liittyi kansakuntana Neuvostoliittoon vuoden 1922 lopussa.[7] Se kehittyi taloudellisesti, kaupungistui ja teollistui Transkaukasian sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan osana, kuten Georgia ja Armeniakin. Vuonna 1933 Azerbaidžanin kommunistisen puolueen pääsihteeriksi nimitettiin Mircəfər Bağırov.[8] Transkaukasia hajosi vuonna 1936, jolloin Azerbaidžanista tuli jälleen neuvostotasavalta.

Vuodet 1936-1991 muokkaa

Vuonna 1936 Azerbaidžanin sosialistisessa neuvostotasavallassa, joka oli osana Transkaukasian sosialistista federatiivista neuvostotasavaltaa liittynyt Neuvostoliittoon vuonna 1922, otettiin käyttöön uusi perustuslaki. Yleisazerbaidžanilaisen neuvostojen kongressin Azerbaidžanin kommunistisen puolueen ylimpänä päätöksentekoelimenä korvasi korkein neuvosto. Ensimmäinen Azerbaidžanin korkein neuvosto, jossa oli 310 edustajaa, valittiin vaaleilla kesäkuun 24. päivänä vuonna 1938.[6][5]

 
Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallan lippu vuosina 1940-52.

Vuosina 1937-38 toteutetuissa poliittisissa puhdistuksissa teloitettiin ampumalla yli 50 000 azerbaidžanilaista ja yli 100 000 azerbaidžanilaista lähetettiin vankileireille. Kyrilliset aakkoset korvasivat latinalaiset vuonna 1939.[4] Toisessa maailmansodassa azerbaidžanilaiset sotilaat taistelivat puna-armeijaan kuuluneessa jalkaväkidivisioonassa, joka se sai kutsumanimen Taganrog -divisioona.[6]

Puna-armeijan joukkoja siirrettiin Azerbaidžaniin maaliskuussa vuonna 1946, mitä Yhdysvallat piti Neuvostoliiton provokaationa ja yrityksenä saada lisää vaikutusvaltaa Lähi-idässä. Iranin harjoittaman diplomatian avulla Yhdysvallat onnistui torjumaan Neuvostoliiton yrityksen, ja puna-armeija vetäytyi Azerbaidžanista välttääkseen konfliktin Iranin ja Yhdysvaltojen kanssa.[9]

Sodan jälkeen tieteellinen tutkimus öljyn jalostamisessa alkoi kehittyä, ja uusia tutkimuslaitoksia perustettiin. Moskovan valtionyliopistossa opiskellut Yusif Mammadaliyev palasi Azerbaidžaniin ja ryhtyi kehittämään moottoriöljyn ominaisuuksia ja synteettisen kumin valmistamista.[10][11]

Alueellisesti kehitys Azerbaidžanissa oli epätasaista. Koulutettujen ihmisten asuttaman, kansainvälisen Bakun kaupungin ja perinteiseen tapaan elävän maaseutuväestön välinen ero elinoloissa kasvoi teollistumisen myötä.[8] Nikita Hruštšovin kaudella Azerbaidžanissa elettiin aiempaa vapaammin, mutta 1970- ja 1980-luvuilla suunnitelmatalouden heikkoudet ja Yhdysvaltojen kylmässä sodassa harjoittama patoamispolitiikka johtivat talouskasvun pysähtymiseen.[9][8]

Vuonna 1969 Heydər Əliyev valittiin Azerbaidžanin kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeriksi.[12] Kamran Baghirov toimi Əliyevin jälkeen Azerbaidžanin kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerinä vuosina 1982-1988. Vuoristo-Karabahin konfliktin vuoksi hänen tilalleen nimitettiin Abdurrahman Vazirov.[13] Väkivaltaisuudet antoivat uusille poliittisille ryhmille, kuten Azerbaidžanin kansanrintamalle, tilaisuuden haastaa kommunistien yksipuoluejärjestelmää.[9]

Vuonna 1989 väestön määrä Azerbaidžanissa oli noin 7 miljoonaa. Suurin väestöryhmä olivat azerit. Kaksi suurinta vähemmistökansallisuutta olivat venäläiset ja armenialaiset.[14] Vuosina 1989-90 Azerbaidžanista karkotettiin noin 300 000 armenialaista.[15]

Lakkauttaminen muokkaa

Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta lakkautettiin 30. elokuuta 1991, jolloin Azerbaidžan itsenäistyi Neuvostoliitosta.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Kaufman, Richard F. & Hardt, John Pearce: The Former Soviet Union in Transition, s. 572. M.E. Sharpe, 1993. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.1.2017).
  2. ↑ Государственный комитет СССР по статистике: Население СССР по данным всесоюзной переписи населения 1989 г., s. 9. Финансы и статистика, 1990. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.1.2017). (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ Narod.ru (venäjäksi)
  4. ↑ a b Communist regime in Northern Azerbaijan - Azerbaijan.az azerbaijan.az.
  5. ↑ a b c Azerbaijan SSR - Azerbaijan azerbaijans.com.
  6. ↑ a b c d Azerbaijan Soviet Socialist Republic marxists.org.
  7. ↑ Glossary of Organisations: Un marxists.org.
  8. ↑ a b c History of Azerbaijan britannica.com.
  9. ↑ a b c Azerbaijan and Azeris encyclopedia.com.
  10. ↑ Yusif Mammadaliyev - outstanding scientist, founder of Azerbaijan´s petrochemical science - AZERTAC azertag.az.
  11. ↑ Mammadaliyev Yusif Heydar oglu science.gov.az.
  12. ↑ National Leader >> AZERBAIJAN >> Official website of President of Azerbaijan Republic president.az.
  13. ↑ Kamran Baghirov (January 24, 1933 - October 25, 2000), Azerbaijani Politician prabook.com.
  14. ↑ Azerbaijani Turks encyclopedia.com.
  15. ↑ Nagorno-karabakh encyclopedia.com.

Aiheesta muualla muokkaa

Neuvostotasavallat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Azerbaidžanin_sosialistinen_neuvostotasavalta&oldid=22075354”