Autostrada A1 (Italia)

Autostrada del Sole (L'autostrada del Sole, myös Autosole), virallisesti A1 Italian moottoriteiden luokituksessa, on Italian pisin moottoritie ja maan etelä–pohjoissuuntainen pääväylä. Sen pituus on 759,6 kilometriä. A1 kulkee Milanosta Napoliin Bolognan, Firenzen ja Rooman kautta. Se otettiin käyttöön 4. lokakuuta 1964. Kun liikennöinti osuudella Bologna–Firenze joudutaan toisinaan keskeyttämään, on tullut tavaksi sanoa että "Italia on haljennut kahtia" (L'Italia è spaccata in due). Eurooppateiden luokituksessa Autostrada del Solen osuus Milanosta Roomaan on osa E35-tietä (AmsterdamRooma) ja osuus Roomasta Napoliin puolestaan osa E45-tietä (KaaresuvantoGela).

Osuus Milano–Bologna.

Historia muokkaa

Italian hallitukset ajoivat 1950-luvulla voimakkaasti Autostrada del Solen rakentamista, sillä sen katsottiin edistävän toisesta maailmansodasta toipuvan maan talouselämää. Ennen moottoritien avaamista tavaraliikenne maanteitse Milanosta Napoliin kesti parisen vuorokautta. Suurnopeustien käyttöönoton laskettiin alentavan tuotteiden hintoja lyhentyneiden kuljetusaikojen ansiosta.

A1:n rakentaminen aloitettiin 19. toukokuuta 1956. Ensimmäinen osuus Milano–Parma avattiin 7. joulukuuta 1958. Vuoristoinen Bologna–Firenze-osuus avattiin 3. joulukuuta 1960 ja Rooma–Napoli puolestaan 22. syyskuuta 1962. Jälkimmäisen osuuden tunnus oli A2 vuoteen 1988. Kokonaisuudessaan A1 valmistui 4. lokakuuta 1964, jolloin avattiin osuus ChiusiOrvieto. Sitä ennen kyseisten kaupunkien välinen matka piti kiertää entisen Strada Statale 71:n kautta (nykyisin strada provinciale 152).

A1:n rakentamiseen tarvittiin[1]:

  • viisitoista miljoonaa työpäivää
  • 52 miljoonaa kuutiometriä siirrettyä maata
  • 1,8 miljoonaa kuutiometriä tunneleiden louhimiseksi siirrettyä maata
  • viisi miljoonaa kuutiometriä muurauksia ja kiveyksiä
  • kuusitoista miljoonaa neliömetriä (16 km²) päällystettä
  • 853 siltaa, maasiltaa ja vastaavia rakennelmia
  • 2 500 viemäriaukkoa
  • 572 tiesiltaa
  • 35 moottoritietunnelia
  • kolme tunnelia, joissa molemmat ajoradat rakennettu samaan kuiluun.

Vuonna 1988 valmistui osuus Fiano RomanoSan Cesareo ("bretella"), joka yhdisti A1:n Roomasta Napoliin johtavaan Autostrada A2:een. Samalla A2-tunnuksesta luovuttiin ja moottoritie Milanosta Napoliin kokonaisuudessaan sai tunnuksen A1. Ennen A1:n ja A2:n yhdistämistä A1:n reitti päättyi Rooman kehätielle (Grande Raccordo Anulare di Roma, GRA). Nykyisin tunnus A2 ei ole lainkaan käytössä. A1 on kulkenut vuodesta 1988 Rooman kehätien itäpuolitse.

Reitti muokkaa

 
Osuus Firenze–Rooma Arezzon kaupungin tienoilla.

A1 kulkee Lombardian, Emilia-Romagnan, Toscanan, Umbrian, Latiumin ja Campanian hallinnollisilla alueilla. Väylä on suurimmaksi osaksi 3+3-kaistainen. Uloimmat kaistat (pientareet) ovat hätäliikennettä varten.

Milano–Bologna muokkaa

Autostrada del Sole alkaa Milanon kaakkoispuolelta. Sen kokoojamoottoritiet ovat Milanon itäinen kehätie (tangenziale Est di Milano, autostrada A51) ja Milanon läntinen kehätie (tangenziale Ovest di Milano, autostrada A50). A1 kulkee 3+3-kaistaisena Pojoen laakson halki kohti kaakkoa Lodin, Piacenzan, Parman, Reggio Emilian ja Modenan kautta. Modenan pohjoispuolella A1 risteää Modenasta Brenneroon kulkevan Autostrada A22:n (Autostrada del Brennero tai Autobrennero) kanssa. Modena–Bologna-osuus on 4+4-kaistainen. A1 kulkee Bolognan länsipuolitse. Bolognassa A1:ltä on yhteys Italian toiselle keskeiselle moottoritielle, Bolognasta Tarantoon kulkevalle A14:lle (Autostrada Adriatica).

Bologna–Firenze muokkaa

Maisematyyppi Bolognan ja Firenzen välillä on vuoristoinen. Tällä osuudella A1 on osin 2+2-kaistainen ja sen reitti mutkittelee vastakohtana Pojoen laakson pitkille suorille. Siltoja ja tunneleita on runsaasti. Arkkitehtonisesti merkittävimpiä silloista (viadotto) ovat viadotto 4 eli Sambro (pituus 340 m), viadotto 16 eli Biscione (270 m), viadotto 18 eli Merizzano (418 m), viadotto 21 eli Poggettone e Pecora Vecchia (455 m) ja viadotto 29 eli Aglio (440 m). Tunneleita tällä tieosuudella on yli 6,6 km pohjoisen suuntaan ja lähes 5,9 km etelän suuntaan. Barberino di Mugellon liittymän itäpuolella sijaitsee Mugellon moottorirata. Firenzen keskustan A1 kiertää länsi-ja eteläpuolelta.

Firenze–Rooma muokkaa

Firenzestä A1:n reitti jatkuu kaakkoon kohti Latiumin aluetta ja Roomaa. Se sivuaa Valdarnoa (eräs Arnojoen laaksoista) ja Arezzon kaupunkia ja kulkee Val di Chianan halki. Val di Chianassa A1 risteää kokoojamoottoritie RA06:n kanssa. Ennen Latiumia A1:n linja kulkee kappaleen matkaa Umbrian läntisimmässä osassa, jossa sillä on kolme liittymää: Fabro, Orvieto ja Attigliano. Ortesta etelään tie levenee 3+3-kaistaiseksi ja kulkee Latiumin halki Rooman itäpuolitse.

Rooma–Napoli muokkaa

Rooman eteläpuolella A1:n linja jatkuu edelleen kohti kaakkoa. Se kulkee eteläisessä Latiumissa sijaitsevan Ciociarian alueen halki Frosinonen ja Cassinon kaupunkien kautta. A1:n eteläisin osuus on Campanian alueella. Väylä kulkee Capuan ja Casertan kautta Napoliin. Autostrada A1:n päätepiste on Napolin eteläpuolella Autostrada A3:n risteyksessä. A3 vie edelleen Napolista Reggio Calabriaan Italian niemimaan "saappaan kärkeen". Napolissa A1 risteää myös Autostrada A16:n kanssa. A16 eli Autostrada dei due mari yhdistää Napolin Adrianmeren rannalla sijaitsevaan Canosa di Pugliaan.

Liittymätaulukko muokkaa

  • Area servizio, palvelualue, levähdysalue
  • Nord, est, sud, ovest, pohjoinen, itäinen, eteläinen, läntinen
 
Moottoritie A1 Milanossa.
 
Moottoritiet A1 ja A21 (Autostrada dei Vini, Torino–Piacenza–Brescia) risteävät Piacenzassa.
 
Parman alueella A1:ltä on yhteys Liguriaan moottoritie A15:n kautta (Autocamionale della Cisa, Parma–La Spezia).
 
Borgo Panigalen liittymä Bolognassa. Moottoritiet A13 (Autostrada Bologna–Padova) ja A14 (Autostrada Adriatica, Bologna–Taranto) risteävät A1:n kanssa Bolognan kehätiellä.
A1 MILANO – NAPOLI
Autostrada del Sole
Tyyppi Tunnus ↓km↓ ↑km↑ Provinssi Eurooppatie
    tangenziale Est (itäinen kehätie)
  San Donato Milanese
-1,6 759,6 MI
  Milano P.le Corvetto
Metanopoli – Vecchia autostrada
1,5 758,1 MI
  San Giuliano Milanese 2,8 756,8 MI
     tangenziale Ovest (läntinen kehätie)
  Torino
  Genova
  Varese
  Como-Chiasso
4,4 755,2 MI  
  Melegnano
8,7 750,2 MI  
  Barriera Milano sud (Milanon eteläinen maksuportti) 8,9 749,7 MI  
  Area Servizio "San Zenone" 15,1 745 MI  
  Lodi 22,7 737 LO  
  Casalpusterlengo 37,9 722 LO  
  Area Servizio "Somaglia" 43,5 716 LO  
  Piacenza Nord 50,7 710 LO  
     Torino – Brescia
56,8 PC  
  Piacenza Sud 58,2 PC  
  Area Servizio Bidirezionale "Arda" 74,3 687 PC  
    Brescia
  Fiorenzuola
75,0 687 PC  
  FidenzaSalsomaggiore Terme 91,4 670 PR  
     La Spezia 103,0 658 PR  
  Parma 110,4 651 PR  
  Area Servizio "San Martino" 115,1 646 PR  
  Terre di CanossaCampegine 124,3 637 RE  
  Reggio Emilia 138,1 622 RE  
     Brennero 156,1 605 MO  
  Area Servizio "Secchia" 157,5 604 MO   
  Modena Nord 158,6 603 MO   
  Modena Sud 171,8 589 MO   
     Ancona
 Bologna Borgo Panigale
  tangenziale di Bologna (Bolognan kehätie RA01)
  Padova
189,8 571 BO  
  Bologna Casalecchio
  tangenziale di Bologna (Bolognan kehätie RA01)
    Ancona
  Padova
195,5 565 BO  
  Area servizio "Cantagallo" 199 BO  
  Sasso Marconi 207 553 BO  
  Rioveggio 223 537 BO  
  Pian del Voglio 237 523 BO  
  Area servizio "Roncobilaccio" 242 518 BO  
  Roncobilaccio 242 519 BO  
  Area servizio "Aglio" 256 504 FI  
  Barberino 262 498 FI  
  Calenzano - Sesto Fiorentino 278 482 FI  
  Area servizio "Bisenzio" 279 481 FI  
     Firenze Centro – Pisa nord eli Firenze – Mare 280 480 FI  
  Firenze Nord 280 480 FI  
  Firenze Scandicci
  SGC FI-PI-LI
286 474 FI  
  Firenze Certosa
  Siena – Autopalio (kokoojamoottoritie RA03)
295 465 FI  
  Firenze Sud 301 459 FI  
  Area servizio "Chianti" 305 455 FI  
  Incisa 320 440 FI  
  Area servizio "Reggello" 321 439 FI  
  Valdarno 336 424 AR  
  Arezzo 358 402 AR  
  Area servizio "Badia al Pino" 362 398 AR  
  Monte San Savino
 Grosseto – Fano
372 388 AR  
  Area servizio "Lucignano" 381 379 AR  
  ValdichianaBettolleSinalunga
  Raccordo Siena – Bettolle – Perugia (kokoojamoottoritie RA06)
385 375 SI  
  Area servizio "Montepulciano" 395 365 SI  
  ChiusiChianciano T. 410 350 SI  
  Area servizio "Fabro" 428 332 TR  
  Fabro 428 332 TR  
  Orvieto 451 309 TR  
  Area servizio "Tevere" 465 VT  
  Attigliano 479 281 TR  
  Area servizio "Giove" 481 279 TR  
  Orte
    RATO Terni – Orte
491 269 VT  
  Magliano Sabina 501 259 RI   
  Area servizio "Flaminia" 509 251 RI   
  Ponzano RomanoSoratte 516 244 RM   
     Diramazione Roma nord (yhteys Roomaa kiertävälle kehätielle A90)
  Grande Raccordo Anulare (Roomaa kiertävä kehämoottoritie A90 eli "GRA")
531 229 RM  
  Area servizio "Mascherone" 536 224 RM  
     L'Aquila – Teramo Roma est 562 198 RM  
  Area servizio "Prenestina" 566 194 RM  
     Diramazione Roma sud (yhteys Roomaa kiertävälle kehätielle A90)
  Grande Raccordo Anulare (Roomaa kiertävä kehämoottoritie A90 eli "GRA")
576 184 RM  
  Valmontone 585 175 RM  
  Colleferro 593 167 RM  
  AnagniFiuggi T. 611 149 RM  
  Area servizio "La Macchia" 613 147 RM  
  Frosinone 624 136 FR  
  Ceprano 644 116 FR  
  Pontecorvo 659 101 FR  
  Area servizio "Casilina" 660 100 FR  
  Cassino 670 90 FR  
  San Vittore 679 81 FR  
  Caianello 701 59 CE  
  Area servizio "Teano" 708 52 CE  
  Capua 720 40 CE  
  Santa Maria Capua Vetere 729 31 CE  
  Caserta Nord 734 26 CE  
  Area servizio "San Nicola" 737 23 CE  
    Salerno
  Canosa

  Reggio Calabria

739 21 CE  
  Barriera Napoli Nord (Napolin pohjoinen maksuportti) 740 20 CE  
  Caserta Sud 741 19 CE  
  Pomigliano – Villa Literno
  Asse di Supporto
743 17 NA  
  AfragolaAcerra
  Asse Mediano
749 11 NA  
     Canosa 753 7 NA  
  Casoria – Napoli Nord 754 4 NA  
    Diramazione Capodichino
  tangenziale di Napoli (Napolin kehätie A56)
755 5 NA  
  Napoli Centro Direzionale
  SS 162dir
758 2 NA  
    Napoli zona portuale
   Salerno – Reggio Calabria
760 0 NA

Lähteet muokkaa

  1. Autostrade italiane, guida Quattroruote, heinäkuu 2005

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Autostrada A1 (Italia).