Austin Motor Company

Austin Motor Company Limited oli brittiläinen moottoriajoneuvojen valmistaja, jonka perusti Herbert Austin vuonna 1905. Austin ja sen kilpailija Morris Motors Limited yhdistyivät vuonna 1952 yhtiöksi British Motor Corporation Ltd (BMC), jossa Austin ja Morris olivat omat erilliset automerkkinsä. Austin oli automerkkinä käytössä vuoteen 1987. Nykyisin oikeudet nimeen ja tuotemerkkiin omistaa Shanghai Automotive Industry Corporation (SAIC), jolle ne siirtyivät fuusiossa Nanjing Automobilelta, joka taas oli hankkinut ne MG Rover Groupilta heinäkuussa 2005.

Austin Motor Company Ltd
Perustettu	1905
Perustaja	Herbert Austin
Lakkautettu	fuusioitu 1952
Kotipaikka	Longbridge, Englanti
Toimiala	ajoneuvoteollisuus
Huomioitavaa	Austin Motor Company (1905–1952) BMC (1952–1967) British Leyland (1967–1986) Rover Group (1986–1988) BAe (1988–1994) BMW (1994–2000) MG Rover Group (2000–2005) Nanjing Automobile, fuusioitu SAIC (2005–)
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Historia

1905–1918: Perustaminen ja kehitys

Austin Motors showroom, Long Acre, London, circa 1910

Työskennellessään Wolseley Sheep Shearing Machine Companyssa, joka valmisti lampaiden koneelliseen keritsemiseen kehitettyjä laitteita, Herbert Austin etsi uusia tuotteita, joiden valmistus tasoittaisi tehtaan vuodenajoista riippuvaa tuotantoa. 1800-luvun lopulla uusi innovaatio, polkupyörä, vaikutti kaupallisesti lupaavalta ja Wolseley aloitti niiden tuotannon. Samoihin aikoihin, alkaen 1895, Austin suunnitteli ja rakensi vapaa-ajallaan kolme autoa, jotka olivat Britannian ensimmäisten joukossa. Kolmas auto, joka oli jo nelipyöräinen, valmistui vuonna 1899. Wolseleyn johtokunnassa ei nähty moottoriajoneuvoilla olevan minkäänlaista tulevaisuutta eikä kaupallista menestystä, joten Austin lähti yhtiöstä vuonna 1901. Hän muodosti yhdessä Vickers-yhtiön kanssa autojen valmistukseen keskittyvän tehtaan, jonka nimeksi tuli Wolseley Tool and Motor Car Company.

Vuonna 1905 Herbert Austin lopetti yhteistyön Thomas ja Albert Vickersin kanssa ja jätti Wolseley Motors -yhtiön, josta oli kasvanut Britannian suurin autojen valmistaja. Teräsmagnaatti Frank Kayserin tuella Austin loi omaa nimeään kantavan yrityksen. Kayser hankki yhtiölle rahoitusta panttauksin ja lainoin, joukkovelkakirjoin ja takausjärjestelyin, mikä turvasi Austinille täyden omistuksen yhtiössään. Lisää talousapua oli tulossa Dunlop-ilmakumirenkaiden patentin haltijalta, Harvey du Cros’lta.

Marraskuussa 1905 Herbert Austin hankki omistukseensa tyhjäksi jääneen tehdaskiinteistön pienestä Longbridgen kylästä Worcestershirestä, seitsemän mailia lounaaseen Birminghamin kaupungista. Joulukuussa perustettiin Austin Motor Company Limited. Huhtikuun viimeisellä viikolla 1906 suuri joukko kiinnostuneita matkusti Longbridgeen tutustumaan uuteen Austin-autoon. Sen moottori oli nelisylinterinen ja voimansiirto toteutettu ketjuvedolla. Malleina oli 15/20 hp, valmiina autona hintaan 500 £ tai alustana 425 £ sekä 25/30 hp hintaan 650 £, alustana 550 £.

Vuoden 1907 Austin 30hp.

Vuoden 1908 Austin 100hp Grand Prix.

Yhtiö tarvitsi lisää pääomaa, minkä myötä William Harvey Du Cros (1846–1918) liittyi yhtiön johtokuntaan vuonna 1906. Tämän jälkeen Harvey Du Cros junior Swift Cycle Co:sta ja Austin omistivat Austin Motor Companyn suunnilleen puoliksi. Herbert Austin toimi yhtiössä sekä hallituksen puheenjohtajana että toimitusjohtajana.

Austinin autot, kuten aiemmat Wolseleyt, olivat ylellisyystuotteita, kuten sen ajan Euroopassa oli tapana. Julkaistu asiakasluettelo sisälsi Venäjän tsaariperheen, prinsessoja, piispoja, Espanjan hallituksen korkea-arvoisia virkamiehiä sekä ison joukon Britannian korkeinta aatelia.

	1906	1907	1908	1909	1910	1911	1912	1913
Liikevaihto £	14 771	84 930	119 744	169 821	209 048	276 195	354 209	425 641
Valmistuneet autot	31	180	218				1 107	1 500
Työntekijöitä		270						2 300

Huomionarvoista on, että vuonna 1912 Wolseley myi 3000 autoa.

Helmikuussa 1914 Austin valmisti tourer-, limousine-, landaulette- ja coupé-korisia autoja, joihin oli saatavissa 15, 20, 30 ja 60 hevosvoiman moottorit. Myös sairaankuljetus- ja muut hyötyajoneuvot kuuluvat tuotevalikoimaan.

Austinista tuli pörssiyhtiö vuonna 1914, kun sen pääoma oli kasvanut 650 000 puntaan. Tuolloin yhtiö oli Britannian viidenneksi suurin autojen valmistaja, Wolseleyn, Humberin, Sunbeamin ja Roverin jälkeen.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Austin Motor Companyn tuotanto kasvoi valtion tilausten ansiosta huomattavasti. Sopimukset käsittivät lentokoneita, kranaatinkuoria, raskaita tykkejä ja moottoreita sekä 1 600 kuorma-autoa, valtaosin Venäjälle. Työvoiman määrä kasvoi 2 500 henkilöstä 22 tuhanteen.

Sotien välinen kausi

Austin Twenty Tourer 1920

1926 Austin 7 box saloon

Maailmansodan jälkeen Herbert Austin määräsi tehtaan tuottamaan autoja, jotka kaikki perustuivat saman 3 620 kuutiosenttimetrin, 20 hevosvoiman moottorin ympärille. Tuotantoon kuului henkilö- ja hyötyajoneuvoja sekä traktori, mutta myyntimäärät eivät saavuttaneet sodan aikaista tasoa. Yhtiö joutui selvitystilaan vuonna 1921, mutta nousi jaloilleen uudelleenjärjestelyjen ansiosta. Herbert Austin säilytti paikkansa yhtiön hallituksen puheenjohtajana, mutta joutui luopumaan toimitusjohtajan tehtävästä. Tästä eteenpäin yhtiön toimintaa johti toimitusjohtajan sijasta komitea.

Velkojien ja luotottajien vaatimuksesta yhtiöön nimettiin vuonna 1922 uusi talousjohtaja Ernest Payton sekä uusi tehtaanjohtaja Carl Engelbach vastaamaan autotuotannosta. Kolmikko Austin, Payton ja Engelbach luotsasi yhtiötä sotien välisen ajanjakson.

Pyrkimyksenä laajentaa markkinoita esiteltiin vuonna 1922 uudet pienet automallit. Ensin 1661 cm³ Twelve, sekä myöhemmin samana vuonna edullinen ja yksinkertainen Austin 7, joka oli ensimmäisiä suurille massoille suunnattuja ajoneuvoja Britanniassa. Yksi syy Austin 7:n kaltaisten autojen valmistamiselle oli myös Britannian autovero, joka määräytyi moottorin porauksen mukaan. Tällainen veron laskutapa suosi pitkäiskuisia moottoreita, joissa oli pieni sylinterin läpimitta. Lisäksi samankokoisella moottorilla varustetuilta tuontiautoilta perittiin isompi vero. Näin pyrittiin suojaamaan oman maan tuotantoa. Austin 7 oli suosittu automalli, jota valmistivat lisenssillä toimintaansa aloitteleva saksalainen BMW nimellä Dixi, japanilainen Datsun, Yhdysvalloissa American Austin Car Company nimellä Bantam sekä ranskalainen Rosengart. Britanniassa Austin oli myydyin merkki vuonna 1930. American Austin Car Company toimi itsenäisenä tytäryhtiönä vuodesta 1929 vuoteen 1934. Yhtiön konkurssin jälkeen tuotanto organisoitiin uudestaan ja autoja valmistettiin nimellä American Bantam vuodesta 1937 vuoteen 1941.

Austin 7-mallin tuoman menestyksen turvin Austin selviytyi taloudellisista vaikeuksistaan ja pysyi voitollisena läpi 1930-luvun. Tehdas esitteli uusia malleja, joissa oli kokoteräksinen kori, Girling jarrut ja synkronoitu vaihteisto. Moottorit pysyivät kuitenkin pitkään samoina sivuventtiilikoneina. Hallituksen varapuheenjohtajasta Ernest Paytonista tuli puheenjohtaja vuonna 1941, I Longbridgen paroni Austinin kuoltua. Vuonna 1938 yhtiön hallitukseen nimetystä Leonard Lordista tuli hallituksen puheenjohtaja vuonna 1946 Ernest Paytonin kuoltua.

Datsun 16

Austin Seven Ruby

Nissan

1930-luvun alussa japanilainen Datsun valmisti autoja, jotka rikkoivat Austinin patenttioikeuksia, mutta vuodesta 1934 Datsun alkoi valmistaa autoja Austin 7:n lisenssillä. Tämä Austinin kanssa aloitettu yhteistyö pohjusti osaltaan Nissanin myöhempää kansainvälistä menestystä.

Vuonna 1952 Austin teki Nissanin kanssa sopimuksen 2 000 puolivalmiin auton maahantuonnista, loppukokoonpanosta ja myynnistä Austin-nimen alla. Sopimus edellytti, että Nissan järjestää kaikkien loppuvaiheen kokoonpanon osien paikallisen valmistuksen kolmen vuoden kuluessa, minkä tavoitteen Nissan saavutti. Nissan valmisti ja markkinoi Austineja seitsemän vuoden ajan. Sopimus antoi Nissanille myös oikeudet käyttää Austinin patentteja omien moottoreidensa kehittelyssä. Vuonna 1955 Nissan ryhtyi valmistamaan Austin A50 -mallia kokoonpanon sijasta alusta asti, alkuperäistä hieman isommalla korilla ja 1489 cm³ moottorilla. Nissan valmisti kaikkiaan 20 855 kappaletta Austineita vuosien 1953 ja 1959 välillä.

1939–1958: Toinen maailmansota ja sodan jälkeiset vuodet

1954 Austin A30

Toisen maailmansodan aikana Austin jatkoi henkilöautojen valmistamista, mutta tuotantoon kuului myös kuorma-autoja ja lentokoneita, muun muassa Lancaster-pommikoneita.

Sodan jälkeinen mallisto julkaistiin vuonna 1944, ja tuotanto alkoi vuonna 1945. Mallit olivat peräisin 1930-luvun lopulta, mutta uutuutena esiteltiin 16 hp, jonka voimanlähteenä oli yhtiön ensimmäinen kannen yläpuolisilla venttiileillä varustettu OHV-moottori.

Austin of England

Vuoden 1950 lopulta vuoden 1952 puoliväliin tuotteissa, myyntiesitteissä ja ilmoituksissa oli valmistajan nimenä Austin of England, vastavetona Morrisin Nuffield Organisation-nimelle. Tämän nimen alle oli koottu kaikki organisaatioon kuuluvat yhtiöt, se siis oli eräänlainen ”sateenvarjo”, olematta virallinen yhtiön nimi. Tällainen käytäntö aiheutti paheksuntaa tavarantoimittajissa ympäri Yhdistynyttä kuningaskuntaa, ja Austin-yhtiötä muistutettiin muun muassa siitä että heidän Longbridgen laitoksissaan työskenteli paljon siirtolaisia. Nimen käytöstä luovuttiin, kun yhtiö fuusioitui Morrisin kanssa BMC-yhtiöksi.

BMC

Vuonna 1952 Austin Motor Company Ltd fuusioitiin pitkäaikaisen kilpailijan Morris Motors Ltd:n kanssa uudeksi British Motor Corporation Ltd:ksi. Austinin toimitusjohtajana oli tuolloin Leonard Lord, joka oli toiminut myös Morrisin toimitusjohtajana 1932–1938. Uuden yhtiön ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja oli lordi Nuffield, mutta hän vetäytyi pian tehtävästä. Hänen tilalleen nimettiin 1954 Leonard Lord, joka oli aikoinaan riitaantunut Morrisin kanssa ja Austinille siirryttyään vannonut ”repivänsä [Morrisin] Cowleyn-laitokset palasiksi tiili tiileltä”. Lord pyrki varmistamaan, että Austin olisi BMC:n hallitsevampi osapuoli ja että sen hiljattain kehitetyt OHV-moottorit tulivat valtaosan tuotteista voimanlähteeksi. Yhtiössä jatkettiin jo Morrisin omaksumaa käytäntöä markkinoida samaa autoa kosmeettisin muutoksin ja eri nimellä. Tuolloin käytössä oli hivenen halventava englanninkielinen termi badge-engineering; nykyisin puhuttaisiin brändäyksestä, ja käytäntö on autoteollisuudessa hyvin yleinen.

Austin A40 Countryman

Austin-Healey

Vuonna 1952 Austin teki tuotantosopimuksen tunnetun autosuunnittelija Donald Healeyn kanssa. Sopimuksen perusteella aloitettiin uuden merkin, urheiluauto Austin-Healeyn valmistus.

1959–1969: Muutosten aikakausi

Vuoden 1963 Austin Mini Cooper S.

Vuonna 1956 Suezin kriisin aiheuttama epävarmuus raakaöljyn toimituksissa antoi alkusysäyksen uuden mallin suunnittelulle. Alec Issigonis, joka oli suunnitellut malleja Morrisille jo vuosina 1936–1952, sai Leonard Lordilta tehtävän suunnitella uusi pikkuauto. Tämän työn tuloksena esiteltiin vuonna 1959 monin tavoin vallankumouksellinen Mini. Austinin versio nimettiin aluksi Austin Seveniksi, mutta Morrisin Mini Minor -nimi sai alusta asti enemmän huomiota. Myös Morris-version myynti oli Austinia parempaa, joten Austinkin nimettiin pian Miniksi. Vuonna 1970 British Leyland pudotti erilliset Austin- ja Morris-nimet Minien yhteydestä: automalli oli siitä lähtien yksinkertaisesti Mini, jonka valmistajana toimi BLMC:n Austin–Morris-divisioona.

Minissä esitellyt tekniset ratkaisut, kuten moottorin poikittainen asennus eteen, moottorin ja vaihteiston yhteinen voitelu sekä etuveto tulivat myös isompiin malleihin. Aluksi ne tulivat uusiin ADO16-malleihin, Morris 1100:aan elokuussa -62 ja Austin 1100:aan syyskuussa 1963, Austin 1800:aan vuonna 1964 ja Austin Maxiin vuonna 1969. Tämä tarkoitti että BMC oli jo läpi 1960-luvun kehittänyt ja valmistanut autoja tekniikalla, johon siirtymistä monet kilpailijat 1970-luvun alussa vasta suunnittelivat. Britannian Ford esitteli ensimmäisen etuvetoisen mallinsa 1976. Saksan Fordilta oli tullut markkinoille vuonna 1962 etuvetoinen Taunus 12M (P4). General Motorsin Vauxhall esitteli ensimmäisen etuvetomallinsa vuonna 1979 ja Chrysler UK vuonna 1975. Manner-Euroopassa etuveto oli saavuttanut suuren suosion jo aiemmin; etenkin ranskalaiset Renault, Citroën ja Simca valmistivat etuvetomalleja jo ennen BMC:tä. Myös Itä-Saksalainen VEB IFA ( Industrieverband Fahrzeugbau ) valmisti etuvetoisia autoja jo aivan 1950-luvun alkuvuosista. Myös poikittain eteen asennettu moottori oli ensiesitelty jo 1931 saksalaisen DKW:n malleissa, joten mitään täysin mullistavaa ei Issigonis siltä osin suunnitellut.

Poikkeuksen Austinin etuvetolinjasta teki Austin 3-litre, joka esiteltiin vuonna 1967. Se oli isokorinen takavetoinen malli, jonka korin keskiosa tosin oli lainaa ADO 17 -malliston Austin 1800:sta. Malli oli valmistajalle totaalinen epäonnistuminen ja lopetettiin jo 1971 noin 10 000 valmistuneen auton jälkeen. Austinin mallistoon kuului tänä aikakautena myös muita takavetoisia henkilöautoja sekä niiden paketti- ja lavaversiot.

Syyskuussa 1965 BMC sai päätökseen yhdistymisneuvottelut tärkeimmän tavarantoimittajansa, autokoreja valmistavan Pressed Steel Companyn kanssa. Vuotta myöhemmin yhtiöön sulautettiin Jaguar. Joulukuussa 1966 yhtiön nimi muutettiin muotoon BMH, British Motor Holdings Ltd. Alkuvuodesta 1968 BMH yhdistettiin Britannian hallituksen painostuksesta Leyland Motors Ltd:hen, ja näin Austinista tuli osa valtavaa British Leyland Motor Corporation (BLMC) -yhtymää.

1970–1979: Epävakauden aikakausi

1979 Austin Maxi

British Leylandin kohtaloksi koitui tuottaa kaikkien aikojen parjatuimpia brittiläisiä ajoneuvoja. Austinin huonomaineisin auto tältä aikakaudelta on vuonna 1973 esitelty Austin Allegro, ADO 16 1100 / 1300 -mallien seuraaja. Sitä arvosteltiin, osin aiheettakin, pulleasta muotoilusta, surkeasta kokoonpanon laadusta, teknisestä epäluotettavuudesta ja ruosteherkkyydestä. Silti mallin myynti Britanniassa oli varsin hyvä, muttei kuitenkaan edeltäjänsä tasoa.

Korimalliltaan kiilamainen Princess-sarja esiteltiin sekä Austin- että Morris-merkkien alla, sekä tasokkaampana Wolseleynä vuonna 1975. Puolen vuoden valmistuksen jälkeen Princess muuttui omaksi merkikseen, jota valmisti British Leylandin Austin–Morris-divisioona. Yhtiö oli kansallistettu vuonna 1975 ja nimi BLMC oli nyt muutettu muotoon BL (British Leyland).

Toisin kuin Allegro, Princess sai osakseen jopa kehujakin, etenkin muotoilustaan, valoisasta ja tilavasta sisustastaan sekä hyvästä ajettavuudestaan. BL-konsernin tuotteiden huono laatu heitti kuitenkin epäilyksen varjon myös Princessin päälle. Lisäksi myyntiä heikensi ison peräluukun puuttuminen, vaikka se olisi korimalliin istunut mainiosti. Mallistoa uudistettiin loppuvuodesta 1981 luukkuperäiseksi, ja se uudelleennimettiin Austin Ambassadoriksi. Korimallin muutos tuli myynnin kasvun kannalta kuitenkin liian myöhään, ja Ambassadorin valmistus lopetettiin kahden tuotantovuoden jälkeen.

Austinin ja koko emoyhtiön tulevaisuus 1970-luvun lopussa näytti todella synkältä.

1980–1989: Austin - Rover aikakausi

Austin Metro, esiteltiin 1980

Austin Maestro, esiteltiin 1983

Austin Montego, esiteltiin 1984

Lokakuussa 1980 esitellyn Austin Metron varaan laskettiin koko BL-konsernin tulevaisuus. Kaksi vuosikymmentä Minin esittelyn jälkeen BL:lla oli taas tarjolla nykyaikainen pikkuauto. Malli oli välitön myyntimenestys ja yksi suosituimmista autoista 1980-luvun Britanniassa. Metro oli suunniteltu Minin korvaajaksi, mutta itse asiassa Minin tuotanto jatkui vielä kaksi vuotta Metron tuotannon päättymisen jälkeen.

Vuonna 1982 suurin osa British Leylandin autojen valmistuksesta vastaavasta osasta, nyt näivettyneestä British Leyland Companysta, nimettiin uudelleen Austin Rover Groupiksi. Tässä yhtiössä Austinin rooli oli valmistaa edullisen hintaluokan autoja, kun taas Roverin nimellä tuotettiin laadukkaampia ja varustellumpia malleja. Myös MG oli merkkinä elvytetty, ja sen alla valmistettiin urheilullisia versioita Austinin malleista. Näistä ensimmäinen oli MG Metro 1300.

Austin teki uuden paluun perheautoluokkaan esittelemällä maaliskuussa 1983 täysin uuden Maestron: tilavan, luukkuperäisen viiden hengen auton, joka korvasi ikääntyneet Allegron ja Maxin. Maestron suosio pysyi vakaana lähes koko valmistuskautensa ajan.

Huhtikuussa 1984 esiteltiin Maestron porrasperäinen johdannainen Montego Saloon, joka oli tarkoitettu Morris Italin seuraajaksi. Uusi malli sai kiitosta avarista ja mukavista sisätiloistaan, mutta alkusarjan lastentaudeista selviäminen vei aikansa. Alkuvuodesta 1985 esiteltiin tilava estate-versio, yksi aikansa suosituimpia farmarimalleja Britanniassa.

Vuonna 1986 Austin Roverin emoyhtiö muutettiin julkiseksi osakeyhtiöksi Rover Group plc. Pian tämän yksityistämisen jälkeen yhtiön uudeksi omistajaksi tuli British Aerospace (BAe).

Austin Metron seuraajaksi suunniteltiin 1980-luvun puolivälissä uutta mallia, joka kulki prototyyppinimellä AR6. Se perustui pitkälti tutkimusmalli ECV3:n pohjalle. Yksi tutkimusmallin tavoitteista oli pudottaa polttoaineen kulutus lukemaan 2,3 l / 100 km. Samaan aikaan suunnitelmissa oli lopettaa Austin automerkkinä ja nostaa Rover päämerkiksi, mikä johti AR6-projektin hautaamiseen alkuvuodesta 1987.

Vuonna 1987, kun Austin oli merkkinä lakkautettu ja Austin Roverista oli tullut Rover Group, Austin valmisti eräänlaisia merkittömiä autoja. Niiden konepellissä oli muodoiltaan Roverin tunnuksen kaltainen merkki, mutta ilman Rover-tekstiä. Autoissa käytettiin sen lisäksi vain mallinimiä. Metrolle tehtiin kasvojenkohotus vuonna 1990, ja samalla se sai keulalleen uuden K-sarjan moottorin. Tässä yhteydessä automallin nimi muutettiin Rover Metroksi. Maestro ja Montego, joiden valmistus jatkui vuoteen 1994, eivät koskaan saaneet Rover-merkkiä keulalleen Britanniassa.

Nykytila

Oikeudet Austin-nimeen siirtyivät British Aerospacelle, ja sitten BMW:lle, sen ostettua Rover Groupin. Sittemmin oikeudet nimeen siirtyivät MG Rover Groupille, joka muodostettiin BMW:n myytyä Rover Groupin vuonna 2000. MG Roverin romahduksen ja myynnin myötä merkin oikeudet siirtyivät Nanjing Automobile Group ja edelleen sen fuusioiduttua SAIC:lle. Se omistaa nyt sekä oikeudet merkkiin että historiallisen Longbridgen tuotantolaitoksen. Shanghai Automotive Industry Corporation (SAIC) valmistaa nykyisin Kiinassa autoja MG- ja Roewe-merkeillä. Nimi Roewe otettiin käyttöön, kun SAIC ei onnistunut ostaa Rover-merkkiä BMW:ltä vuonna 2005. BMW myi sen sijaan merkin Fordille, joka taas myi sen nykyiselle omistajalle, intialaiselle Tata Motorsille vuonna 2008, osana Jaguar Land Roverin myyntiä.

Tehdaslaitokset

Austinin Longbridgen tehdas

Austin aloitti autojen valmistuksen tyhjiksi jääneissä tehdastiloissa, Longbridgessä, Birminghamissa, vuonna 1905. Longbridgestä tuli British Leylandin päätehdas, koska sen sijainti oli strategisesti ja logistisesti parempi kuin Morris Motorsin Cowleyn tehtailla. Vaikka Austin ajettiin automerkkinä alas 1980-luvun lopussa, Rover Company ja MG Cars jatkoivat Longbridgen tehtaan käyttöä. MG Rover Groupin romahduksen myötä autojen valmistus Longbridgessä oli pysähdyksissä vuodesta 2005, kunnes uusi omistaja jatkoi MG:n mallien tuotantoa 2007.

Mallit

Mallit ennen ensimmäistä maailmansotaa

Malli	Kori	Alkoi	Päättyi
Austin 15/20		1906	1906
Austin 25/30	Longbridge Limousine	1906	1907
Austin 18/24	Limousine, Phaeton Cabriolet	1907	1911
Austin 40	Defiance	1908	1913
Austin 60		1908	1910
Austin 7 (1910)		1910	1911
Austin 15	Town Carriage, Lancaster Landaulette, Light Van	1909	1913
Austin 10 (1911)		1911	1912
Austin 50		1910	1913
Austin 18/24	Cabriolet	1911	1913
Austin 10 & 12/14	Courier	1913	1916
Austin 15/20		1913	1914
Austin 30	Vitesse Phaeton	1914	1916

Mallit ensimmäisen maailmansodan jälkeen

Malli	Kori	Alkoi	Päättyi
Austin 20/4	saloon, tourer, sports	1919	1930
Austin 7	saloon, fabric saloon, tourer, cabriolet, sports, coupé, van	1922	1939
Austin "Heavy" 12	Burnham saloon, Berkeley saloon, Westminster saloon, Windsor saloon, fabric saloon, tourer, sports coupé	1922	1935
Austin 12/4 "Low Loader" Taxi	Vincent Body Standard Fitment, Jones Body 5 £ lisämaksusta	1934	1939
Austin 20/6	Carlton ja Whitehall saloonit, Ranelagh limousine ja landaulette	1927	1939
Austin 16	Burnham saloon, Berkeley saloon, fabric saloon, Harrow 2-paikkainen tourer, Open Road tourer, Westminster Saloon	1927	1936
Austin "Light" 12/6	Harley ja Ascot saloonit, Two Seater, Open Road Tourer, Kempton sports saloon ja Newberry sports tourer	1931	1937
Austin "Light" 12/4	Harley ja Ascot saloonit, Two Seater, Tourer	1933	1939
Austin 10/4	Clifton tourer, Lichfield, Sherborne ja Cambridge saloonit, cabriolet, sports	1932	1947
Austin 14/6	Goodwood saloon, cabriolet, estate	1937	1939
Austin 18/6	Norfolk, Windsor ja Iver saloonit, Chalfont limousine	1938	1939
Austin 8	2-ovinen ja 4-ovinen saloon, tourer	1939	1947
Austin 12	saloon	1940	1947
Austin 28	limousine	1939	1939

Mallit toisen maailmansodan jälkeen

Malli	Kori	Alkoi	Päättyi
Austin 16 hp	4-ovinen Saloon, Shooting Brake	1945	1949
A120 Princess	Saloon, Touring Limousine	1947	1956
A40 Devon/Dorset	2-ovinen saloon, 4-ovinen saloon, estate, van, pick-up	1947	1952
A110/A125 Sheerline	Saloon, Touring Limousine	1947	1954
A135 Princess	Saloon, Touring Limousine	1947	1956
A90 Atlantic Convertible	4-paikkainen convertible	1948	1950
A70 Hampshire	Saloon, estate	1948	1950
A90 Atlantic Saloon	2-ovinen saloon	1949	1952
A70 Hereford	Saloon, estate, convertible	1950	1954
A40 Sports	4-paikkainen convertible Jensen kori	1951	1953
A30	2-ovinen saloon, 4-ovinen saloon, Countryman (estate), van	1951	1956

BMC-aikakausi

1952 eteenpäin

Malli	Kori	Alkoi	Päättyi
A40 Somerset	4-ovinen saloon, Convertible	1952	1954
Nash / Austin Metropolitan	2-ovinen coupe / convertible	1954	1961
A40/A50/A55 Cambridge	4-ovinen saloon	1954	1958
A90 Six Westminster	4-ovinen saloon	1954	1956
A35	2-ovinen ja 4-ovinen saloon, Countryman (estate), van, pickup	1956	1959
Princess IV	limousine	1956	1959
A95	4-ovinen saloon, Countryman	1956	1959
A105	4-ovinen saloon	1956	1959
A105 Vanden Plas	4-ovinen saloon	1958	1959
A40 Farina Mk I	2-ovinen saloon, Countryman	1958	1961
A55 Cambridge	4-ovinen saloon, Countryman	1959	1961
A99 Westminster	4-ovinen saloon	1959	1961
Austin Gipsy	4wd 2-ovinen	1959	1967
Austin Seven (Mini)	2-ovinen saloon, Countryman, Moke	1959	1969
A40 Farina Mk II	2-ovinen saloon, Countryman	1962	1967
A110 Westminster	4-ovinen saloon	1961	1968
A60 Cambridge	4-ovinen saloon, Countryman	1961	1969
Austin 1100	2-ovinen ja 4-ovinen saloon, Countryman	1963	1974
Austin 1800	4-ovinen saloon	1964	1975

British Leyland (BL)

(Austin Morris, Leyland Cars, Austin Morris ) 1967–1982

Malli	Kori	Alkoi	Päättyi
3-Litre	4-ovinen saloon	1967	1971
Austin 1300	4-ovinen saloon, estate	1963	1974
Austin Allegro	4-ovinen saloon	1969	1983
Austin Maxi	4-ovinen hatchback	1969	1981
Austin 1800 / 2200	4-ovinen saloon. Nimellä Austin Balanza Belgiassa ja Alankomaissa.	1964	1975
Austin Tasman / Kimberley	4-ovinen saloon. Tasman oli perusversio. Vain Australia ja Uusi Seelanti	1970	1974
18-22	4-ovinen saloon. 1975 - 1981 pelkkä Princess.	1975	1975

BL / Rover Group

(Austin Rover) 1982 - 1988

Malli	Kori	Alkoi	Päättyi
Metro	2-ovinen tai 4-ovinen hatchback	1980	1990
Austin Ambassador	4-ovinen hatchback	1982	1984
Maestro	4-ovinen hatchback	1983	1994
Montego	4-ovinen saloon, estate	1984	1994

Hyötyajoneuvot

Taksit

Malli	Kori	Alkoi	Päättyi
Austin High Lot Taxi	Perustuu malliin Austin Heavy 12/4	1930	1935
Austin 12/4 "Low Loader" Taxi	Matalalattiaversio High Lot-mallista	1934	1939
FX3/FX3D		1948	1958
FL1	Yksityisvuokrafirmoille tarkoitettu versio FX3:ta	1949	1958
FX4	Klassinen Lontoon Taksi. Valmistus siirtyi Carbodiesille 1982.	1959	1997
FL2	Yksityisvuokrafirmoille tarkoitettu versio FX4:tä	1959	1987

Kuorma- ja pakettiautot

• Austin 702 7 ton
• Austin Series III
• Austin K2 'Katy' Ambulanssi
• Austin K4
• Austin K5
• Austin K6
• Austin K8 1947–1954
• Austin K9
• Austin 6cwt = Morris Minor) 1953–1971
• Austin A30 van 1954–1956
• Austin A35 van 1956–1968
• Austin 101 1957–1961 = Morris JB
• Austin A55 ja A60 van 1958–1972
• Austin A40 van ja pick-up
• Austin Mini van 1960–1982 ja pick-up 1961–1982
• Austin 1800 pick-up Australia ) 1968–1971
• Austin Metro van 1982–1990
• Austin Maestro van 1985–1994

Sotilasajoneuvot

• Austin Champ, 1947-56

Lentokoneet

Ensimmäisen maailmansodan aikana Austin valmisti lisenssillä lentokoneita, muun muassa Royal Aircraft Factory S.E.5a, mutta myös omaa suunnittelua olevia malleja. Yksikään niistä ei edennyt prototyyppivaihetta pidemmälle.

• Austin-Ball A.F.B.1 ( hävittäjä )
• Austin A.F.T.3 ( hävittäjä )
• Austin Greyhound ( hävittäjä )
• Austin Kestrel ( kaksipaikkaine kaksitaso )
• Austin Osprey ( hävittäjä )
• Austin Whippet ( siviililentokone )

Austin-traktori

Austin traktori, Brattles Farm Museum, Staplehurst, Kent

Vuonna 1917 Herbert Austin, sen lisäksi että pyöritti omaa autotehdasta, toimi maahantuojana ja agenttina useille amerikkalaisille traktorimerkeille. Vuonna 1918 hän hylkäsi nuo toimet ja aloitti oman traktorin suunnittelun. Austinin malli muistuttaa hyvin pitkälle saman ajan Fordsonia. Poikkeuksen tekee vaihteisto, joka Austinilla on poikittain asennettu ja kaksiportainen, kun se Fordsonissa oli pituussuuntaisesti ja kolmeportainen. Voimanlähteenä toimi Austin 'Heavy 20' -auton moottori, muunnettuna petrolikäytölle. Tämä kokoonpano oli voimakkaampi ja toiminnaltaan hienostuneempi kuin Fordsonin, mutta muun muassa katkenneiden kampiakselien ja muiden teknisten ongelmien takia se menetti maineensa luotettavana työkoneena. Vaikka se oli hinnaltaan kalliimpi kuin Fordson, sen myynti veti aikavälillä 1919–1924 sen verran hyvin, että se omalta osaltaan auttoi Austinia sodan jälkeisessä, heikossa taloustilanteessa. Henkilöautomalli Austin 7:n tuotannon alettua traktorin tuotanto siirrettiin Ranskaan, jossa sitä valmistettiin ajanmukaistettuna, mutta melko vaatimattomalla menestyksellä vuoteen 1951.

Aiheesta muualla

• Austin Memories englanninkielinen linkki, kaikki Austinista