Aurinkokalenteri on kalenteri, jossa perusyksikkönä on Maan Auringon ympäri tekemä kierros.[1] Aurinkovuodessa on neljä vuodenaikaa syksy, talvi, kevät ja kesä, jotka pyritään pitämään paikoillaan aurinkokalenterissa.[2] Kalenterivuosi voi olla sidottu syyspäiväntasauksen, kevätpäiväntasauksen, talvipäivänseisauksen, kesäpäivänseisauksen tai muun päivän pituuteen liittyvän tapahtuman toistumiseen tasan vuoden välein, tai eläinradan tähtikuvioiden siirtymiseen samaan asentoon maasta katsottuna. Kummallakin tavalla vuoden pituudeksi tulee noin 365 päivää, jota tasoitetaan joka neljäs vuosi karkauspäivillä. Muinaisen Egyptin kalenterissa ei ollut karkauspäiviä, ja niinpä sen uusivuosi siirtyi pikkuhiljaa verrattuna luonnon tapahtumiin.

Kivistä valmistettu aurinkokalenteri.

Nykyään yleismaailmallisessa käytössä oleva gregoriaaninen kalenteri on tyypillinen aurinkokalenteri. Myös sen edeltäjä, länsimaissa 1500-luvulle saakka käytetty juliaaninen kalenteri, oli sellaiseksi tarkoitettu, joskin vuoden pituus oli hieman epätarkasti määritetty. Sen sijaan esimerkiksi islamilainen kalenteri on kuukalenteri, jossa kuukausi alkaa aina uudenkuun aikaan ja kalenterivuoteen luetaan 12 tällaista, synodista kuukautta. Tällöin kalenterikuukaudet kiertävät noin 30 vuoden kuluessa kaikkien vuodenaikojen ympäri. Monissa kulttuureissa on käytetty myös yhdistettyjä aurinko- ja kuukalentereita, joissa kuukauden pituus vastaa synodista kuukautta, mutta aika ajoin vuoteen lisätään ylimääräinen kuukausi, jotta kalenterikuukaudet pysyvät ainakin suunnilleen samana vuodenaikana. Sellaisia ovat esimerkiksi juutalainen ja vanha kiinalainen kalenteri. Myös antiikin Kreikassa ja Roomassa käytettiin yhdistettyjä aurinko- ja kuukalentereita ennen juliaanisen kalenterin käyttöönottoa.

Myös Venuksen liikkeisiin voi sitoa kalenterin. Mayakalenteri yhdisti Auringon ja Venuksen liikkeiden jaksollisuuden.[3]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aurinkokalenteri.
Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.