Wikipedia

Astrid Lindgren

ruotsalainen lastenkirjailija

Astrid Anna Emilia Lindgren (o.s. Ericsson, 14. marraskuuta 1907 Vimmerby, Ruotsi – 28. tammikuuta 2002 Tukholma)[1] oli maailmankuulu ruotsalainen lastenkirjailija. Tunnetuimpia hänen luomiaan hahmoja ovat Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Ronja Ryövärintytär ja Katto-Kassinen sekä muista kirjoista tunnetuimpia Mio, poikani Mio ja Veljeni, Leijonamieli.

Astrid Lindgren
Astrid Lindgren vuonna 1924
Astrid Lindgren vuonna 1924
Henkilötiedot
Syntynyt14. marraskuuta 1907
Vimmerby, Ruotsi
Kuollut28. tammikuuta 2002 (94 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Ammatti kirjailija
Vanhemmat Samuel August Ericsson
Hanna Ericsson
Puoliso Sture Lindgren
Lapset 2
Kirjailija
Tuotannon kieliruotsi
Aikakausi 1944–1993
Esikoisteos Riitta-Maija keventää sydäntään
Pääteokset Peppi Pitkätossu
Vaahteramäen Eemeli
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot
  • 1959 Ruotsin valtion kirjallisuuspalkinto
  • H. C. Andersen -mitali
  • 1958 Rasmus ja kulkuri
  • 1971 Ruotsin akatemian kultamitali
  • 1994 Right Livelihood
Aiheesta muualla
Kotisivut
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Lindgrenin lapsuudenkoti on kunnostettu lastenkirjallisuuden ja -kulttuurin tutkimuskeskukseksi.[2]

Henkilöhistoria muokkaa

 
Astrid Lindgren noin vuonna 1960.

Lindgren syntyi Näsin tilalla lähellä Smoolannin Vimmerbytä. Hänen isänsä oli maanviljelijä Samuel August Ericsson ja äiti Hanna Ericsson.[3] Lindgrenillä oli kolme sisarusta: vanhempi veli Gunnar (1906–1974), josta tuli poliitikko, ja kaksi nuorempaa siskoa Stina (1911–2002) ja Ingegerd (1916–1997).[4] Hän aloitti koulunkäynnin Vimmerbyssä syksyllä 1914.[5]

Lindgren aloitti 16-vuotiaana koulun päätyttyä työt toimitusharjoittelijana paikallislehti Vimmerby tidningissä.[6] Tultuaan raskaaksi hän muutti 18-vuotiaana vuonna 1926 pois kotikylästä Tukholmaan ja opiskeli konekirjoitusta ja pikakirjoitusta. Hän ei halunnut mennä naimisiin pojan isän, Vimmerby tidningin päätoimittajan Reinhold Blombergin, kanssa ja muutti siksi kotikylästä pois. Lapsi, Lars (”Lasse”, kuoli 1986 syöpään[7]) syntyi samana vuonna, mutta asui varhaislapsuutensa sijaisperheessä Kööpenhaminassa. Lindgren oli Lassen syntyessä 19-vuotias.[8][9]

Lindgren työskenteli sihteerinä Kungliga Automobilklubbenissa, jossa hän tutustui konttoripäällikkö Sture Lindgreniin. Hän oli 23-vuotias, kun he vuonna 1931 menivät naimisiin.[10] Silloin hän haki luokseen poikansa, joka kasvattiäidin sairastuttua oli asunut Vimmerbyssä.[2] Kolme vuotta myöhemmin syntyi toinen lapsi Karin. Perhe muutti vuonna 1941 Dalagatanilla sijaitsevaan asuntoon, josta näkyi Vasaparkeniin. Siellä Lindgren asui kuolemaansa asti. Hän asui yksinään 50-vuotiaasta asti (1957), kun hänen miehensä oli kuollut ja lapset muuttaneet pois kotoa ja menneet naimisiin.[11] Perheellä oli kesäpaikka saaristossa Furusundissa.[12] Uransa loppuvaiheessa hän pystyi kirjoittamaan rauhassa vain siellä.[13]

Toisen maailmansodan aikana Lindgren työskenteli kirjeiden sensuroijana tiedustelupalvelussa.[14] Hänen ensimmäinen kirjansa Britt-Marie lättar sitt hjärta (Riitta-Maija keventää sydäntään) ilmestyi 1944 ja sai toisen palkinnon vasta perustetun kustantamon Rabén & Sjögrenin tyttöjenkirjakilpailussa. Vuoden kuluttua hän voitti saman kustantamon lastenkirjakilpailun kirjallaan Peppi Pitkätossu.[15] Lindgren työskenteli vuodesta 1945 kirjailijantyön ohella 25 vuotta Raben & Sjögrenin lastenkirjatoimittajana.[11][6] Aika ajoin, kirjoittaessaan omia kirjojaan, hän työskenteli puolipäiväisesti.[13] Koska kustantamolla ei ollut erillistä ulkomaanosastoa, hän valvoi itse myös omien kirjojensa asioita ulkomailla.[13]

Lindgren kuoli 94-vuotiaana influenssaan.[13]

Kirjailijanura muokkaa

Alku muokkaa

Vuonna 1944 Lindgren sijoittui toiseksi nuortenkirjakilpailussa teoksella Riitta-Maija keventää sydäntään, jonka Rabén & Sjögren -kustantamo sitten julkaisi, ja seuraavana vuonna hän voitti kilpailun lastenkirjalla Peppi Pitkätossu.[16] Pepin hän oli kirjoittanut tyttärelleen 10-vuotislahjaksi eikä se ollut kelvannut Bonnier-kustantamolle.[2] Tarinat olivat alun perin syntyneet tyttären ollessa sairaana, mutta paperille ja lahjaksi ne päätyivät vasta Lindgrenin liukastuttua ja nyrjäytettyä nilkkansa.[6] Vuosina 1944–1993 hän kirjoitti yhteensä 53 teosta.[2]

Lindgren laati kaikkien kirjojensa käsikirjoitukset pikakirjoituksella, ja vasta 2020-luvun alussa tutkijat onnistuivat tulkitsemaan sitä ja seuraamaan teosten kehitysvaiheita. Hankkeeseen osallistui myös suomalaisia tutkijoita.[17]

Kirjojen taustaa muokkaa

Moniin hahmoihin hän on ottanut mallia omasta perheestään ja lapsuuden ystävistään sekä käyttänyt tarinoissaan tapahtumia lapsuudestaan ja kuulemiaan tarinoita.[18] Lindgrenin kirjat on kirjoitettu yleensä lasten perspektiivistä, niissä lapset eivät aina käyttäydy totuttujen tapojen mukaisesti ja ovat usein fiksuja ja aikuiset jotenkin kummallisia.[19] Lisäksi useissa kirjoissa on käsitelty lastenkirjoissa tabuna pidettyjä asioita, kuten kuolemaa.[19] Kirjoissa kohdellaan lapsia ihmisinä ja tapahtumien hulluudesta tai pelottavuudesta huolimatta perusvireenä on oikeudenmukaisuus ja toivo paremmasta.[2]

Menestys muokkaa

Lindgrenin kirjoja on käännetty 101 kielelle,[20] ja hän kuuluu maailman 12 luetuimman kirjailijan joukkoon.[2] Tukholman kaupunginkirjaston nuortenosastolla Lindgren on ollut lainatuin kirjailija ja Peppi Pitkätossu lainatuin kirja.[21] Myös Venäjällä hän on ollut ylivoimaisesti suosituin lastenkirjailija, ja Saksassakin kirjoja on myyty yli 25 miljoonaa kappaletta.[21] Maailmanlaajuisesti kirjoja on myyty yli 80 miljoonaa kappaletta.[6]

Kuvitukset muokkaa

 
Astrid Lindgrenin patsas Tukholmassa.

Suurimman osan Lindgrenin kirjoista on kuvittanut Ilon Wikland. Peppi-kirjoihin kuvitukset teki Ingrid Wang-Nyman ja Eemeleihin Björn Berg. Joissakin kirjoissa on käytetty myös muiden kuvittajien tekemiä kuvia, esimerkiksi Peppi-kirjojen vuoden 2008 suomenkieliseen painokseen tehtiin uudet kuvat. Lindgren olisi itse halunnut, että ulkomaisissa käännöksissä olisi käytetty ruotsalaisia kuvituksia, mutta kaikissa maissa niin ei ole tehty.[22] Ainakin suomenkielisissä painoksissa on kuitenkin suurimmassa osassa alkuperäiset ruotsalaiset kuvat.

Filmatisoinnit muokkaa

Tunnetuimmista hahmoista suurin osa on nähty myös elokuva- tai televisioversioina, esimerkiksi Pepistä ja Eemelistä on tehty useita elokuvia. Lindgrenin tarinoiden pohjalta on tehty yhteensä 40 elokuvaversiota.[19] Hän oli itse mukana valvomassa teostensa elokuvatoteutuksia ja oli mukana monien elokuvien kuvauksissa.[14] Hän teki itse käsikirjoitukset kaikkiin elokuviin ja myös joitakin näytelmäversioita.[13]

Ainakin Pepistä ja Katto-Kassisesta on tehty myös animaatiot.

Yhteiskunnallisuus muokkaa

Expressen julkaisi 10. maaliskuuta 1976 Lindgrenin sadun Pomperipossa i Monismanien, jossa viisaat valtiomiehet perivät satukirjailijalta 102 prosenttia marginaaliveroa.[23][24] Valtiovarainministeri Gunnar Sträng väitti valtiopäivillä Lindgrenin laskeneen väärin, mutta joutui myöhemmin myöntämään asian. Astrid Lindgren totesi saaneensa lukunsa verovirastolta ja että heidän varmaan pitäisi vaihtaa töitä, koska Sträng osasi satuilla mutta ei laskea. Tapahtuma herätti Ruotsissa verojen vastustusta, ja saman vuoden vaaleissa Olof Palmen sosiaalidemokraattinen puolue menetti valtansa ensimmäisen kerran 44 vuoteen. Verolakeja uusittiin tämän jälkeen.[21]

Astrid Lindgren kiinnitti myöhemmässä vaiheessa kirjoituksillaan huomiota myös ympäristönsuojeluun, eläinten huonoon kohteluun ja lasten pahoinpitelyyn.[25] 1970-luvulla hän ajoi esimerkiksi tuotantoeläinten oikeuksia, että niillä olisi muun muassa riittävästi liikkumatilaa.[6] Ruotsiin säädettiin asiasta lakikin, joka sai lempinimen Lex Lindgren. Hän kannatti myös naispappeutta.[9] Hän sai 1994 Right Livelihood Award -palkinnon toiminnastaan lasten oikeuksien puolesta.[26] Viimeisinä vuosinaan hän keskittyi enemmän niiden maahanmuuttajien asioihin, jotka eivät saaneet turvapaikkaa Ruotsista.[13] Hän muun muassa maksoi täysin omilla rahoillaan muutaman maahanmuuttajatytön koulutuksen.[23]

Palkinnot ja tunnustukset muokkaa

Lindgren sai elämänsä aikana yhteensä lähes 40 palkintoa, huomionosoitusta ja kunniatohtorin arvoa.[2] Nobelin palkinto jäi kuitenkin saamatta.

Lindgrenin mukaan on nimetty Ruotsissa lastenkirjallisuudelle jaettava Astrid Lindgren -palkinto sekä Astrid Lindgrenin muistopalkinto.

Lindgrenin kuva on Ruotsin vuonna 2015 liikkeelle lasketussa 20 kruunun setelissä. Sen kääntöpuolella on hänen lapsuusmaisemansa Smoolannista.[27]

Tunnetuimpia hahmoja ja kirjoja muokkaa

 
Taiteilijan näkemys Peppi Pitkätossusta
Pääartikkeli: Luettelo Astrid Lindgrenin kirjoista

Useimmat Lindgrenin kirjat voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: jotkut, kuten Eemeli ja Melukylän lapset, kuvaavat tapahtumia lähimenneisyydestä (Lindgrenin ja hänen vanhempiensa lapsuudesta), jotkut sijoittuvat kirjoittamisajan nykymaailmaan (esimerkiksi Kalle Blomkvist ja Lotta) ja jotkut selvästi fantasiamaailmaan (Veljeni Leijonamieli ja Mio). Peppi jää jaottelun ulkopuolelle, sillä siinä on realistisia ja fantasian elementtejä.

  • Peppi Pitkätossu on maailman vahvin tyttö, joka asuu yksin Huvikumpu-nimisessä talossa, ja hämmästyttää naapuritalon kilttejä lapsia Tommia ja Annikaa.
  • Vaahteramäen Eemeli on vintiömäinen poika, joka elää perinteisessä maalaistalossa, tekee metkuja ja joutuu hankaluuksiin.
  • Marikki on vilkas alakouluikäinen pikkukaupungin tyttö, josta kertovissa kirjoissa on myös yhteiskunnallista ulottuvuutta.
  • Mio, poikani Mio on fantasiakirja kuninkaan rakkaimmasta lapsesta.
  • Kalle Blomkvist on rikoksia ratkova teinipoika pikkukaupungista.
  • Ronja, Ryövärintytär on fantasiakirja tytöstä, joka elää linnassa keskellä satumetsää isänsä ja muiden ryövärien kanssa.
  • Saariston lapset kertoo Melkerssonin sisarusten lomasta saaristossa.
  • Veljeni Leijonamieli on fantasiakirja, joka käsittelee myös kuolemaa.
  • Katto-Kassinen on itsekeskeinen satuhahmo, yksinäisen Pikkuveljen mielikuvitusystävä.
  • Lotta on tavallisen perheen nuorin lapsi, jonka arjessa on monia kommelluksia.
  • Rasmus on orpopoika, joka saa perheen.
  • Melukylän lapset kertoo pienen kylän lapsista Etelä-Ruotsissa vuosisadan alkupuolella.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Johnsson, Hans-Ingvar: Sverige i fokus. Svenska Institutet, 1995.
  • Ljunggren, Kerstin: Lastenkirjailija Astrid Lindgren. Suomentanut Loivamaa, Ismo. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 9510208876.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Ahola, Suvi: Astrid Lindgren (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 29.1.2002. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu . Viitattu 12.12.2014.
  2. ↑ a b c d e f g Nieminen, Jamie: Satutäti ei piittaa juhlista Turun Sanomat. 13.11.1997. Arkistoitu . Viitattu 12.12.2014.
  3. ↑ Ljunggren, s. 13.
  4. ↑ Ljunggren, s. 12.
  5. ↑ Ljunggren, s. 38.
  6. ↑ a b c d e Vilo, Hanna: Satujen kuningatar Turun Sanomat. 16.7.2006. Viitattu 12.12.2014.
  7. ↑ Kotirinta, Pirkko: Entä miten kävi Astridin Lasse-pojalle (kolumni). Helsingin Sanomat, 24.1.2015, s. C5.
  8. ↑ Ljunggren, s. 51.
  9. ↑ a b Kotirinta, Pirkko: Astrid Lindgrenin tragedia: Jätti esikoislapsensa sijaiskotiin Helsingin Sanomat. 17.1.2015. Viitattu 24.1.2015.
  10. ↑ Ljunggren, s. 52.
  11. ↑ a b Ljunggren, s. 70.
  12. ↑ Ljunggren, s. 61.
  13. ↑ a b c d e f Kvint, Kerstin: Viisi vuosikymmentä Astridin kanssa Helsingin Sanomat. 31.12.2006. Arkistoitu . Viitattu 12.12.2014.
  14. ↑ a b Komulainen, Matti: Tarinatädin sanoma ei ole vanhentunut Turun Sanomat. 9.11.2007. Viitattu 12.12.2014.
  15. ↑ Elämäkerta 3 Arkistoitu 25.1.2008. Viitattu 28.3.2009. (ruotsiksi)
  16. ↑ Ljunggren, s. 58.
  17. ↑ Forsbacka, Jonas: Astrid Lindgren låg ner när hon skrev. Hufvudstadsbladet, 22.5.2022, s. 28–29. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 22.5.2022.
  18. ↑ Ljunggren, s. ?.
  19. ↑ a b c Johnsson, s. 100.
  20. ↑ Svartström, Anna: Här blev berättelsen om Pippi till. Hufvudstadsbladet, 4.8.2017, s. 10–11. Helsinki: KSF Media. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.8.2017. (ruotsiksi)
  21. ↑ a b c Roiha, Juhani: Maailma suree sadunkertojaansa Turun Sanomat. 29.1.2002. Arkistoitu . Viitattu 12.12.2014.
  22. ↑ Ljunggren, s. 74.
  23. ↑ a b Hansson, Anita: Sagan som blev regeringens fall. Aftonbladet, 29.1.2002. Tukholma: Schibsted ASA & työntekijäjärjestö LO. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.12.2014. (ruotsiksi)
  24. ↑ Pomperipossa i Monismanien Expressen. 13.11.2007. Tukholma: Bonnier AB. Viitattu 6.12.2014. (ruotsiksi)
  25. ↑ Bravery and Courage Astrid Lindgrenin kotisivut. Viitattu 4.4.2010. (englanniksi)
  26. ↑ Right Livelihood Award: 1994 – Astrid Lindgren Right Livelihood. 1994. Arkistoitu 7.10.2014. Viitattu 6.12.2014. (englanniksi)
  27. ↑ Pudas, Mari: Onko sinulla Ruotsin kruunuja – käytä ne äkkiä! Iltalehti. 12.4.2016. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 12.4.2016.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Andersen, Jens: Denna dagen, ett liv: En biografi över Astrid Lindgren. Stockholm: Norstedts, 2014. ISBN 978-91-1306-022-4.
  • Björk, Christina: Astrid Lindgrenin lapsuuden maailma. WSOY, 2007.
  • Ehriander, Helene – Hellström, Martin (toim.): Nya läsningar av Astrid Lindgrens författarskap. Stockholm: Liber, 2015. ISBN 978-91-47-11495-5.
  • Lindgren, Astrid: Elämän kuvat. WSOY, 2007.
  • Lindgren, Astrid: Krigsdagböcker 1939–1945. Redaktör Hélène Dahl. Lidingö: Salikon, 2015. ISBN 978-91-87659-04-1.
  • Strömstedt, Margareta: Astrid Lindgren. WSOY, 1988.
  • Oravsky, Vladimir: Från Astrid till Lindgren. H:ström, 2007.

Aiheesta muualla muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Astrid_Lindgren&oldid=21696079”