Asser Stenbäck
Asser Immanuel Stenbäck (vuoteen 1914 Liukku,[1] 10. huhtikuuta 1913 Kälviä – 5. helmikuuta 2006 Helsinki) oli suomalainen teologi, psykiatrian erikoislääkäri ja professori. Hän toimi Suomen Kristillisen liiton kansanedustajana 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Stenbäck muistetaan kielteisesti homoseksuaalisuuteen suhtautuneista seksuaaliteorioistaan.
| Asser Stenbäck | |
|---|---|
 Asser Stenbäck vuonna 1979 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. huhtikuuta 1913 Kälviä |
| Kuollut | 5. helmikuuta 2006 (92 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Ammatti | psykiatrian erikoislääkäri ja professori |
| Poliitikko | |
| Puolue | Suomen Kristillinen Liitto |
| Asema | Kansanedustaja (1979-1983) |
| Vaalipiiri | Helsingin kaupungin vaalipiiri |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Koulutus |
lääketieteen lisensiaatti (1947) filosofian kandidaatti (1949) |
| Puoliso | Maggie Lindholm (1945) |
| Vanhemmat |
Paul Stenbäck Hulda Isaksson |
Varhaisvuodet ja opinnot muokkaa
Stenbäckin vanhemmat olivat pastori Paul Sivard Stenbäck ja Hulda Cecilia Sofia Isaksson. Hän pääsi ylioppilaaksi 1929 Ålands Lyceumista ja suoritti teologisen erotutkinnon Helsingin yliopistossa 1934. Stenbäck vihittiin papiksi 1935 ja hän suoritti vielä pastoraalitutkinnon 1952. Aloitettuaan lääketieteen opinnot Stenbäck valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1941, lisensiaatiksi 1947 ja lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1954. Stenbäck suoritti myös filosofian kandidaatin tutkinnon 1948.
Työura ja perhe muokkaa
Papin uralla Stenbäck toimi Merimieslähetysaseman johtajana Ykspihlajassa 1934, Suomen lähetysseuran matkasihteerinä 1934–1935, Jomalan vt. kirkkoherrana 1935–1937, Pietarsaaren seurakunnan virallisena apulaisena 1937–1938, vt. kappalaisena Sipoossa 1939 sekä sodan jälkeen Helsingin pohjoisen ruotsalaisen seurakunnan apulaisena 1945–1947. Hän oli myös uskonnon opettajana Pietarsaaren suomalaisessa yhteiskoulussa 1937–1938 ja Laguksen koulussa Helsingissä 1946–1947.
Jatkosodan aikana Stenbäck lähetti rintamalta kirjeitä Suomen Kristillinen Ylioppilasliiton julkaisemaan Ad Lucem -lehteen. Niissä hän muun muassa kehotti kansalaisia taistelemaan Suur-Suomen rajojen levittämiseksi ja kunnioittamaan natsi-Saksan apua Suomen "perivihollisen" tuhoamiseksi.[2]
Lääkäriksi valmistuttuaan Stenbäck oli Kivelän sairaalassa hermotautien osaston apulaislääkärinä 1949–1952 ja alilääkärinä 1953–1954, Lapinlahden sairaalassa apulaislääkärinä 1952–1953 ja apulaisylilääkärinä 1954–1957 sekä Hesperian sairaalan johtavana ylilääkärinä 1957–1965. Stenbäck toimi Helsingin yliopiston psykiatrian dosenttina 1957–1967 sekä Turun yliopiston psykiatrian professorina 1965–1967 ja Helsingin yliopiston psykiatrian apulaisprofessorina 1967–1976.[3]
Stenbäck oli Suomen Kristillisen Liiton kansanedustajana 1979–1983 edustaen Helsingin kaupungin vaalipiiriä. Hän toimi myös presidentin valitsijamiehenä vuoden 1978 presidentinvaaleissa ja oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1981–1984. Stenbäck oli Suomen psykiatriyhdistyksen puheenjohtajana 1958–1964, Suomen ruotsalaisen kristillisen ylioppilasliiton hallituksen puheenjohtajana 1940–1953 ja Suomen kristillisen ylioppilasliiton hallituksen puheenjohtajana 1957–1961 sekä Pohjoismaisen psykiatrisen yhteistyövaliokunnan puheenjohtajana 1965–1969.
Stenbäck oli naimisissa vuosina 1945–1999 farmaseutti Margit Viola Lindholmin kanssa. Perheessä oli neljä tytärtä ja yksi poika.
Bodom-järven murhat muokkaa
Stenbäck puhutteli Bodominjärven murhista myöhemmin syytettyä ja syytteistä vapautettua Nils Gustafssonia hypnotisoituaan hänet.[4] Stenbäck piti Gustafssonia syyttömänä rikoksiin. Poliisi puhutteli Stenbäckiä helmikuussa 2005 Bodomin tapahtumista.[4] Stenbäck ei edelleenkään uskonut Gustafssonin syyllisyyteen. Oikeudenkäynnissä Stenbäckin ei tarvinnut todistaa korkean ikänsä vuoksi.
Seksuaaliteoriat muokkaa
Stenbäckin pääteoksena voidaan pitää yhdessä Lauri Pautolan kanssa vuonna 1952 kirjoitettua teosta Lapsuus- ja nuoruusiän sukupuolinen kehitys ja kasvatus. Se oli piispa Eelis Gulinin johtaman sukupuoli- ja siveellisyyskasvatustoimikunnan tilaama opas, joka oli tarkoitettu muun muassa opettajien, kunnanlääkärien, kirkkoherranvirastojen ja erilaisten nuorisojärjestöjen käyttöön. Stenbäckin sukupuoliteorioiden mukaan mies oli "aktiivinen etsiessään kohdettaan", naisen aktiivisuus puolestaan ilmeni "passiivisena antautumishaluna". Stenbäck piti itsetyydytystä ja homoseksuaalisuutta luonnonvastaisina häiriöinä, koska ne eivät palvelleet seksuaalisuuden päätehtäviä, jotka olivat lapsen siittäminen ja synnyttäminen. Hän myös väitti itsetyydytyksen olevan "oire ihmisen sielunrakenteessa piilevästä viasta tai sairaudesta", joka rasittaa sukupuolielimiä ja hermostoa, heikentää luonnetta ja vaarantaa ihmisen koko persoonallisuuden kehittymisen.[2]
Homoseksuaalisuutta Stenbäck piti perverssinä fiksaationa, jossa sukuelimiä ei käytetä luonnon määräämään tarkoitukseen. Hänen mukaansa muun muassa lapsen hemmotteleva kasvatus saattaa aiheuttaa elinikäisen homoseksuaalisuuden. Heiltä Stenbäck vaati pidättyvyyttä ja ehdotti ennaltaehkäisynä homoseksuaalien siirtoa pois paikkakunnalta sekä nuorten kerhojen, uimarantojen ja yleisten käymälöiden valvontaa. Hän suositteli myös homoseksuaalien kastrointia, jota tehtiinkin Suomessa 1950-luvulla. Stenbäckin mukaan moni taipumus ja ominaisuus, joka ei homoseksuaalisuuden vuoksi ole ihmisellä päässyt kehittymään, tulee esille ja pääsee kastraation johdosta oikeuksiinsa.[2]
Kritiikki muokkaa
Stenbäckin ja Pautolan vuonna 1952 julkaisema teos ei sisältänyt yhtään lähdeviitettä, joten se ei ilmeisesti perustunut mihinkään tieteelliseen tutkimukseen vaan sisälsi ainoastaan Stenbäckin omia henkilökohtaisia käsityksiä. Kirjan sisältö säilyi kuitenkin vallitsevana homoseksuaalisuutta käsittelevänä psykiatrisena tietona Suomessa aina 1970-luvulle saakka. Sen korvasivat vuosikymmenen alkupuolella Kalle Achtén julkisuuteen tuomat näkemykset, jotka perustuivat muun muassa amerikkalaisen psykoanalyytikon Irving Bieberin 1960-luvun alussa tekemiin tutkimuksiin.[2]
Asser Stenbäckin vaikutusta pidetään yleisesti merkittävimpänä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien jarruttajana 1960- ja 1970-luvun Suomessa. 1960-luvulla Stenbäck toimi kirkon psykiatrisena asiantuntijana, ja hänen ajatuksensa pääsivät sellaisenaan vuonna 1966 julkaistuun piispojen ohjekirjaan. Kun homoseksuaalisuuden kriminalisoinnista luovuttiin Suomessa vuonna 1971, jäi Stenbäckin ansiosta lakiin vielä ns. "kehotuspykälä", joka kielsi homoseksuaalisuuteen yllyttämisen. Virallisesti se poistui vasta rikoslain uudistuksen yhteydessä vuonna 1999. Stenbäck itse teki 1970-luvulla lain perusteella ainakin kaksi rikosilmoitusta Yleisradion ohjelmista. Vielä 1990-luvun alussa hän toimi aktiivisesti homoseksuaalisuutta vastaan tuomalla Suomeen kiistellyn eheytysliikkeen, jota hän esitteli vuonna 1993 julkaistussa kirjassaan Mitä homoseksuaalisuus on?[2]
Vuonna 1986 Freud Marx Engels & Jung -yhtye levytti Stenbäckistä kertovan pilkkalaulun Asseri (Vedä käteen Asser Stenbäck),[5] jossa arvosteltiin Stenbäckin näkemyksiä homoseksuaalisuudesta.
Teokset muokkaa
- Jul för alla. Tuntematon, 1946.
- Psykologisk frigörelse och kristen frälsning. Vi trors förlag, 1952.
- Azotemia and psychosis. Munksgaard, 1967.
- Vad är homosexualitet?. Bokförlaget Pro Veritate, 1992.
Lähteet muokkaa
- Asser Stenbäck Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Viitteet muokkaa
- ↑ Suomen kansanedustajat 1907–1982, Helsinki 1982.
- ↑ a b c d e Stålström, Olli: Asser Stenbäck, Kalle Achté ja Lars-Olof Schalin – eheytysliikkeen esi-isiä Suomessa. Viitattu 3.9.2013.
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 695. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
- ↑ a b Vuoden 1960 hypnoosipuhuttelun selostus. Oikeudenkäynnin asiakirjoja. (Arkistoitu – Internet Archive) Yle.fi (PDF). Viitattu 3.9.2013.
- ↑ Fono-äänitetietokanta. Viitattu 3.9.2013.
Aiheesta muualla muokkaa
- Asser Stenbäckin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- Stenbäck, Asser hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)