Asiento
Asiento (esp. istuin, sopimus, laitos) tarkoittaa liiketaloudellisessa yhteydessä sopimusta ja kauppasopimusta. Historiallisesti asientolla viitataan Espanjan solmimiin kauppaoikeussopimuksiin ja myöntämiin lupiin, jotka mahdollistivat muiden valtioiden orjakaupan Espanjan siirtokuntiin vuosien 1543–1834 välisenä aikana. Asiento-orjakauppaa tutkineen Georges Scellen mukaan asiento oli Espanjan tapaoikeuden termi, jolla kuvattiin jokaista yleisen hyödyn eduksi tehtyä sopimusta Espanjan hallituksen ja yksityisten henkilöiden välillä. [1]
Orjakauppaa hallitsivat aluksi portugalilaiset ja myöhemmin hollantilaiset. Espanjan kanssa solmittu Utrechtin sopimus 1713 antoi yksinoikeuden asiento-orjakauppaan briteille.[2] Espanja epäili brittien kuitenkin loukkaavan sopimusta salakuljettamalla ja merirosvouksella. Vastaavasti britit eivät pitäneet Espanjan harjoittamasta valvonnasta. Asiento ja sen valvonta synnyttikin sodan Jenkinsin korvasta 1739, joka jatkui Itävallan perimyssotana Aachenin rauhaan 1748 saakka. Rauha palautti asienton ennen sotaa sisältämät oikeudet briteille.
Habsburgin Espanjassa asientot olivat keino maksaa valtion kuluja. Valtio lainasi rahaa pitkäaikaisilla joukkovelkakirjoilla (juros) sekä teki pankkien kanssa lyhytaikaisia lainasopimuksia (asientos). Useat näistä asientoista muutettiin myöhemmin juroiksi. [3]
Lähteet muokkaa
- Johannes Postma: The Dutch in the Atlantic Slave Trade, 1600-1815. Cambridge University Press, 1990. ISBN 0521048249.
- Thomas Benjamin: Encyclopedia of Western Colonialism Since 1450. Macmillan Reference USA, 2007. ISBN 0028658434.
Viitteet muokkaa
- ↑ Postma s. 29
- ↑ Benjamin s. 395
- ↑ Mauricio Drelichman and Hans-Joachim Voth, Lending to the Borrower from Hell: Debt and Default in the Age of Phillip II, 1566-1598 s.6 .pdf