Arvika on samannimisen Arvikan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Värmlannin läänissä ja Värmlannin historiallisessa maakunnassa Keski-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 14 244 asukasta.[2]

Arvika

Arvika

Koordinaatit: 59°39′15″N, 12°35′29″E

Valtio Ruotsi
Lääni Värmlannin lääni
Maakunta Värmlanti
Kunta Arvikan kunta
Pinta-ala
 – Maa 10,62 km²
Väkiluku 14 244
 – Väestötiheys 1 341,2 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Arvika ja Prästängen vuoden 2015 taajamarajauksen mukaan.

Arvika oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kaupunki.

Arvikassa järjestettiin vuosittain kesäiset musiikkifestivaalit 1992–2010.[3]

Rautatien rakentaminen 1871 sai aikaan kaupungin muuttumisen teollisuuskaupungiksi ja sijainti radan varrella on tärkeää nykyäänkin.[4] Kaupunginoikeudet kunta sai 1911, vaikka aikaisemmin oli ollut käytössä jo jonkin aikaa nimi "Oscarsstad".[4] Vuoden 1971 kuntauudistuksessa syntyi nykyinen Arvikan kunta, kun Arvikan kaupunki yhdistettiin maalaiskuntiin Brunskog, Stavnäs, Glava, Älgå ja Gunnarskog.[4]

Media muokkaa

Paikallislehti Arvika Nyheter ilmestyy kolmesti viikossa.

Kuvia muokkaa

Väestönkehitys muokkaa

Arvikan taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
11 855
1965
  
12 318
1970
  
12 975
1975
  
13 934
1980
  
13 786
1990
  
14 004
1995
  
14 237
2000
  
13 822
2005
  
14 184
2010
  
14 244
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[5]

Lähteet muokkaa

  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 (XLS) 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
  3. Arvikafestivalen Nationalencyklopedin. Viitattu 16.11.2021. (ruotsiksi)
  4. a b c Arvika: Historia (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi)
  5. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.