Arthur Leigh Allen

epäilty sarjamurhaaja

Arthur Leigh Allen (18. joulukuuta 193326. elokuuta 1992) oli pääepäilty San Franciscon lahden ympäristössä 1960-luvun lopulla vaikuttaneeksi sarjamurhaajaZodiac Killeriksi”. Lukuisista vihjeistä ja johtolangoista huolimatta Allenia ei pystytty todistamaan syylliseksi sarjamurhaajan tekemiin rikoksiin. Todisteet osoittivat Allenin olleen syytön.

Allen, Arthur Leigh
Henkilötiedot
Syntynyt18. joulukuuta 1933
Honolulu, Havaiji
Kuollut26. elokuuta 1992 (58 vuotta)
Vallejo, Kalifornia
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti Opettaja
Vanhemmat Ethan ja Bernice Allen
Siviilisääty Naimaton

Varhaiset vuodet muokkaa

Arthur Allen syntyi Honolulussa Havaijilla Ethan ja Bernice Allenin ensimmäisenä lapsena. Perhe, johon kuului myös myöhemmin syntynyt poika Ronald, muutti 1940-luvulla Kaliforniaan Vallejon kaupunkiin, jonka edustalla sijaitsivat Yhdysvaltain laivaston telakat. Vallejo ympäristöineen tuli nopeasti tutuksi nuorelle Allenille. Hän opiskeli Vallejon collegessa sekä yliopistossa vuosina 1948–1957 ja valitsi pääaineekseen vapaat taiteet. Kesäisin Allen työskenteli uimahallin henkivartijana ja purjeentekijänä telakalla. Valmistuttuaan Allen pestautui laivastoon, jossa hänen isänsä oli luonut uran luutnanttina. Merivoimissa palvellessaan Allen pidätettiin aiheuttamansa häiriön takia. Tapauksen johdosta hänet erotettiin laivastosta kesällä 1958.[1]

Vuodet 1959–1963 Allen toimi opettajana Santa Rosen peruskoulussa Atascaderossa ja Travisin lentotukikohdan koulussa.[2] Näiden töiden lisäksi Allen oli kahtena kesänä hoitajana Atadascadon valtionsairaalan psykiatrisella osastolla. Työpaikka Travisin koulussa jäi lyhytaikaiseksi. Allenin autosta koulun parkkipaikalla löytynyt ladattu ase johti hänen erottamiseensa. Vuonna 1966 hän pääsi opettajaksi Valley Springin peruskouluun, jossa hänen uransa opettajana loppui kaksi vuotta myöhemmin ahdisteltuaan erästä tyttöoppilasta. Tapauksen jälkeen hän palasi asumaan kotiinsa Vallejoon.

Vuodet 1969–1972 muokkaa

Varhaisessa vaiheessa tapahtunut uran päättyminen johti Allenin syvään masennukseen, jota hän lievitti alkoholilla. Osa-aikainen työ bensiiniasemalla 1968–1969 jäi puoleen vuoteen.[1] Omistaja lopetti työsuhteen huhtikuussa 1969, koska Allen oli epäluotettava, alkoholisoitunut ja liian kiinnostunut pikkutytöistä.[3]

Pohjois-Kaliforniassa San Franciscon lahtialueella Vallejon ja Napa Valleyn ympäristössä liikkuvan sarjamurhaajan Zodiacin ilmestyminen otsikoihin kohdisti poliisin huomion alueen ihmisiin. Paikallista väestöä ja ulkopuolelta tulleita vieraita kuulusteltiin. Vallejon poliisin (VPD) raportit vuoden 1969 lokakuulta paljastavat, että Allen oli yksi 12:sta Zodiaciksi epäillystä.[3] Raporteissa ei mainittu tarkalleen niitä syitä, joiden vuoksi hän oli epäiltyjen joukossa. Huhu, joka kertoi Allenin saaneen ylinopeussakon samana syyskuun yönä lähellä järveä, jonka rannalla Zodiac surmasi erään uhrinsa, osoittautui perättömäksi. Lisäksi Allen todettiin liian pitkäksi ja liian paljaspäiseksi sopiakseen Zodiacista annettuihin tuntomerkkeihin.[4]

Zodiacin tekemien murhien lukumäärää ei tiedetä varmuudella. Ne suoritettiin suhteellisen pienellä alueella, pääosin 1960-luvun kahtena viimeisenä vuotena. Zodiac jatkoi esiintymistään mediassa vuosien ajan ja pilkkasi sekä poliisia että lehdistöä lähettämissään kirjeissä. Viestit sisälsivät myös vaikeasti tulkittavia salakirjoituksia ja pommiuhkauksia.[5]

Vuonna 1970 Allen sai työpaikan vahtimestarina Vallejossa Elmer Caven peruskoulussa. Kesällä 1971 poliisi kiinnostui hänestä erään ilmiannon perusteella. Allenin nuoruudenaikainen tuttava Don Cheney oli kertonut San Franciscon poliisille (SFPD) Allenin kanssa uudenvuodenpäivänä 1969 käymästään keskustelusta.[6] Cheneyn mukaan Allen oli suunnitellut kirjoittavansa romaanin miehestä, joka tappaa sattumalla valittuja nuoria pareja, lähettää poliisille kirjeitä rikoksistaan, allekirjoittaa kirjeet Zodiacin symbolilla, joka hänellä on kellossaan, kutsuu itseään Zodiaciksi, kiinnittää aseeseensa taskulampun osuakseen öisin ja huijaa naisia pysäyttämään autonsa maaseudulla väittämällä, että heillä on ongelmia renkaiden kanssa. Ei ole kuitenkaan olemassa todisteita, että keskustelu olisi todellisuudessa käyty.[1]

SFPD:n etsivät järjestivät Allenin kuulustelun ja kysyivät oliko tämä lukenut Zodiacista. Kuulustelussa Allen väitti Cheneyn muuntaneen totuutta ja kertoi olleensa VPD:n kuultavana jo 1969 ja lopettaneensa koko tapauksen seuraamisen sen kauheuden takia.[1] Poliisit kiinnittivät erityistä huomiota Allenin Zodiac-merkkiseen rannekelloon.[7] Allen kertoi saaneensa kellon lahjaksi äidiltään vuonna 1969. Hän antoi vastauksensa myös Cheneyn esittämiin väitteisiin. Keskustelun aiheena oli ollut Richard Connellin kirjoittama novelli ”Most Dangerous Game”, jossa häiriintynyt mies metsästi ihmisiä. Tarina oli vaikuttanut Alleniin voimakkaasti, ja hän oli tullut maininneeksi asiasta Cheneylle.[1]

Kuulusteluissa ei löytynyt riittäviä todisteita Allenia vastaan. Zodiac-kello ja sama kengännumero sarjamurhaajan saappaiden jättämien jälkien kanssa eivät riittäneet osoittamaan häntä syylliseksi Zodiacin veritöihin.[8] Cheneyn kertomus Allenin kanssa käydyn keskustelun sisällöstä ja ajankohdasta muuttui lukuisia kertoja.[5][8] Lisäksi Cheneyltä löytyi oma henkilökohtainen motiivi vihata Allenia, jonka hän oli saanut kuulla vuosia aiemmin kosketelleen sopimattomasti hänen nuorta tytärtään.[9] Allenin ja Zodiacin käsialanäytteiden vertailun kielteinen tulos esti tuomaria antamasta kotietsintälupaa Allenin kellariasuntoon Vallejossa.[1]

Tuomio muokkaa

Santa Rosan poliisi, joka toimi Vallejon ulkopuolella ja tutki omassa piirissään tapahtuneita nuorten naisten murhia, tunkeutui vuonna 1972 Allenin asuntovaunuun omistajan ollessa muualla. Vaunun pienestä jääkaapista löytyneet pakastetut oravat kertoivat Allenin biologisista kokeiluista, mutta perinpohjaiset etsinnät eivät paljastaneet mitään, mikä olisi liittänyt Allenin Zodiaciin tai Santa Rosan murhattuihin tyttöihin.[1]

Vuonna 1974 Allen joutui pidätetyksi nuoren pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.[10] Keväällä 1975 hänet passitettiin Atadascadon vankimielisairaalaan, jossa hän oli edellisen vuosikymmenen alussa toiminut hoitajana. Sonoman piirikunnan tutkijat Santa Rosan alueella jatkoivat Allenin jälkien seuraamista miehen itsensä kärsiessä tuomiotaan. Asuntovaunu tutkittiin uudelleen, ja Allen suostui hänelle ehdotettuun valheenpaljastustestiin. Jälkeenpäin Allen kertoi testin kestäneen kymmenen tuntia ja osoittaneen, ettei hän ollut Zodiac.[1]

Allen vapautui elokuussa 1977 ja palasi asumaan äitinsä luo Vallejoon.[3] Tuomio oli tehnyt hänen ”ongelmastaan” julkisen. Naapuruston suhde Alleniin oli muuttunut, ja rikollisen maine vaikeutti hänen työnhakuaan. Allen onnistui saamaan väliaikaisia töitä automekaanikkona, kunnes hän sai kauppa-apulaisen paikan vallejolaisessa rautakaupassa. Allen säilytti työpaikkansa lähes koko seuraavan vuosikymmenen.[1]

Robert ”Bob” Hall Starr muokkaa

San Francisco Chroniclen pilapiirtäjä Robert Graysmith oli erityisen kiinnostunut Allenin elämästä ja hänen työpaikastaan. Graysmith haastatteli Allenin naapureita ja kävi useasti asioimassa rautakaupassa seuraten tarkoin Allenia. Piirtäjä onnistui apulaistensa turvin hankkimaan muun muassa Allenin käsialanäytteen ja keräämään erilaista aineistoa tämän aiemman elämän varrelta.[3]

Graysmithin kiinnostus Alleniin paljastui vuonna 1986 hänen julkaistua teoksensa Zodiac. Kirjasta tuli menestys, ja siitä otettiin useita painoksia. Graysmith ei voinut käyttää julkaisussaan suoraan Allenin nimeä kunnianloukkauksen pelosta. Tarinan eräänlainen päähenkilö oli Robert ”Bob” Hall Starr, fiktiohahmo, joka oli vahvasti sidoksissa todellisuuteen. Salanimen takaa paljastui muotokuva Arthur Leigh Allenista.[3]

Vallejolaiset yhdistivät päähenkilön nopeasti Alleniin, joka Starrin tavoin asui Vallejossa äitinsä luona. Lisäksi Graysmith kertoi kirjassaan monia yksityiskohtia, jotka kertoivat lukijalle Starrin ja Allenin olevan sama henkilö. Myös Allen saattoi lukea kirjan ja käsittää, että Graysmith oli tehnyt hänestä pahamaineisen Zodiacin. San Franciscon ja Vallejon poliisitutkijat joutuivat kaivamaan esille vanhat kansionsa ja unohduksiin painuneet murhayrityksistä toipuneet kaksi uhria. Vuonna 1969 hengissä selvinneelle Michael Mageaulla esitettiin joukko valokuvia, joiden joukosta hän poimi Allenia esittävän otoksen ja sanoi kuvan esittämän miehen ampuneen häntä. Mageaun muistikuvaa ei kuitenkaan pidetty luotettavana.[3]

Etsintä Allenin asuntoon muokkaa

Helmikuussa 1991 Vallejon poliisi suoritti kotietsinnän Allenin kellariasuntoon, jota myöhemmissä FBI:n kirjoittamissa raporteissa verrattiin pimeään museoon.[3] He löysivät materiaalia, joka kertoi Allenin seksuaalisista taipumuksista. Lisäksi talosta löytyi asekokoelma, johon kuului revolvereita, pistooleja, kiikaritähtäimellä varustettu kivääri ja kaksi haulikkoa, sekä räjähteitä ja tupellinen metsästyspuukko. Löydöt eivät riittäneet pitävästi yhdistämään asunnon omistajaa Zodiacin tekemiin rikoksiin. Luvattomat aseet ja räjähteet antoivat poliisille kuitenkin riittävän syyn pidättää Allenin. Kotietsinnän jälkeisissä kuulusteluissa pidätetty käyttäytyi rauhallisesti. Hän oli yhteistyöhaluinen, mutta kielsi useaan otteeseen olevansa sarjamurhaaja Zodiac. Poliisin painostuksen alla Allen suostui toiseen kertaan valheenpaljastustestiin. Testiä ei kuitenkaan koskaan järjestetty, sillä elokuun lopulla 1992 Allen kuoli sydänkohtaukseen 58-vuotiaana. Diabetes, vaikea munuaissairaus, nopeasti etenevä sokeutuminen ja epäilyjen varjot olivat uuvuttaneet hänet.[3]

Kaksi päivää myöhemmin Vallejon poliisi takavarikoi Allenin jäämistöstä löytyneen videonauha, jonka kanteen oli merkitty Z. Nauhan sisällöstä ei ole annettu julkisuuteen tietoja, mutta Vallejon poliisi on kertonut, että nauha ei sisällä tunnustusta. Allenin tietokoneelta löytynyt levyke, joka oli merkitty nimellä ”Polygon”, herätti tutkijoiden toiveet löytää mahdollinen yhteys Allenin ja Zodiacin kirjeiden välillä. Levykkeen sisällön analysointi ei johtanut toivottuun tulokseen. Vuonna 2002 Zodiacin kirjeet lähetettiin kuitenkin uudelleen analysoitaviksi, ja niistä saatua DNA:ta verrattiin Allenin DNA:han. Näytteet eivät kuuluneet samalle henkilölle.[3]

Mies nimen takana muokkaa

Naapurien ja ystävien lausunnot Allenista olivat ristiriitaisia. Kuvausten muuttuminen tapahtui todennäköisesti hänen kokemiensa vastoinkäymisten mukana 1960-luvun loppupuoliskolla. Hänen kerrottiin nuorempana palvoneen äitiään, mutta tunteneen alemmuudentunnetta isänsä läheisyydessä johtuen tämän korkeasta sotilasarvosta laivastossa. Allenia pidettiin älykkäänä, mutta samalla hyvin herkkätunteisena. Myöhemmät kuvaukset kertoivat katkerasta miehestä, joka vihasi äitiään. Hän ei avioitunut koskaan, eikä hänellä tiedetty olleen kontakteja ikäisiinsä naisiin.[3]

Kuvia Allenista muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i The Arthur Leight Allen File Zodiackiller.com. Viitattu 7.3.2011. (englanniksi)
  2. Zodiac: School teacher? Zodiackiller.com. Viitattu 7.3.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j Arthur Lee Allen = Primed Suspect zodiackillerfacts.com. Viitattu 8.3.2011. (englanniksi)
  4. The Case Against Arthur Leign Allen Members.aol.com. Arkistoitu 1.11.2007. Viitattu 7.3.2011. (englanniksi)
  5. a b Zodiac Killer - the crimes, victim, and suspects Quickkoverview.com. Viitattu 8.3.2011. (englanniksi)
  6. Don Cheney Speaks Zodiackiller.com. Viitattu 7.3.2011. (englanniksi)
  7. Sea wolf Zodiac chasingthefrog.com. Viitattu 7.3.2011. (englanniksi)
  8. a b Zodiac Fact Against Fincher Zodiackillerfact.com. Viitattu 8-3.2011. (englanniksi)
  9. Wark, Dan: "Zodiac Killer: Don Cheney trutv.com. Viitattu 8.3.2011. (englanniksi)
  10. Arthur Leigh Allenin pidätysraportti 1974 Zodiackiller.com. Viitattu 7.3.2011. (englanniksi)