Artašesiani
Artašesianit (georg. არტაშესიანი) eli Iberian artašidit olivat Iberiaa (muinaista Georgiaa) noin vuosina 90 eaa.–30 jaa. hallinnut samannimisen armenialaisen dynastian haara. Keskiaikaisten georgialaisten kronikoiden mukaan he saivat Iberian kruunun sen jälkeen, kun iberialaiset aateliset olivat kapinoineet kuningastaan, Parnavaziani-dynastiaan kuulunutta Parnadžomia vastaan. He pyysivät Armenian kuningasta lähettämään uudeksi kuninkaakseen poikansa, joka oli naimisissa Parnavaziani-prinsessan kanssa. Sekä Armenian kuninkaaseen että hänen poikaansa viitataan kronikoissa nimellä "Aršak" – luultavasti heidät on sekoitettu nimeen Artašes, jota on nähtävästi käytetty yleisterminä Armenian artašidi-kuninkaista. Professori Cyril Toumanoffin mukaan kertomuksessa esiintyvä Armenian kuningas oli Artavazd I (hallitsi noin 161–123 eaa. ja myöhemmin) ja Iberian uusi kuningas, Aršak I (hallitsi 90–78 eaa.), oli hänen poikansa.[1] Kronikka kertoo sen jälkeen suuresta taistelusta yhdistyneen iberialais-armenialaisen armeijan ja Parnadžomin sekä hänen seuraajiensa välillä. Lopussa Parnadžom voitetaan ja surmataan, minkä jälkeen armenialaisesta prinssistä tulee Iberian kuningas.[2]
Iberian artašidihallinnon alkuvuosista ei juuri tiedetä. Dynastia vaikuttaa olleen armenialaisen haaransa vaikutuksen alla, ja Iberia luovuttikin Armenialle merkittävän osan alueestaan. Yhteys Armenian artašideihin, jotka elivät huippukauttaan Tigranes Suuren kaudella (hallitsi 95–55 eaa.), veti Iberian mukaan kolmanteen Mithridateen sotaan. Se käytiin Rooman ja Pontuksen sekä Armenian muodostaman liiton välillä. Plutarkhos ja Licinius Macer kertovat, että iberialaiset joukot olivat keskeisessä asemassa Tigranocertan (69 eaa.) ja Artaxatan (68 eaa.) taisteluissa. Senkin jälkeen kun Tigranes oli antautunut Pompeiukselle, Iberian artašidi-kuningas Artoces (hallitsi 78–63 eaa.) jatkoi itsepäistä taistelua hyökkääviä roomalaisia vastaan, mutta kärsi lopulta tappion ja joutui anomaan rauhaa. Artoces, jonka antiikin lähteet tuntevat hyvin, oli ilmeisesti georgialaisissa vuosikirjoissa esiintyvä Artag, Aršak-kuninkaan poika. Yllättäen vuosikirjoissa ei kerrota Rooman hyökkäyksestä vaan kuninkaan taistelusta "persialaisia" vastaan.[2]
Rooman hegemonia Iberiassa jäi kuitenkin väliaikaiseksi. Vuonna 36 eaa. legaatti Publius Canidius Crassus joutui viemään armeijansa Iberiaan pakottaakseen sen kuninkaan Parnavaz II:n uuteen liittoon Rooman kanssa. Georgialaiset kronikat eivät kerro Parnavazista eivätkä hänen suhteistaan Roomaan, vaan kuningas Bartomista, Artagin pojasta, ja hänen kuolemastaan taistelussa maanpakoon ajettua prinssi Miriania vastaan. Mirian toi lopulta Parnavaziani-dynastian takaisin Iberian valtaistuimelle. Nykytutkijat liittävät Parnavazin yleensä Bartomiin ja pitävät häntä artašidi-dynastian viimeisenä hallitsijana.[2]
Lähteet muokkaa
- Melikišvili, Giorgi et al.: საქართველოს ისტორიის ნარკვევები (Tutkimuksia Georgian historiassa), vol. 1 1970. Tbilisi: Sabtšota Sakartvelo.
Viitteet muokkaa
- ↑ Toumanoff, Cyril: Chronology of the Early Kings of Iberia. Traditio, 1969, nro 25, s. 10–11.
- ↑ a b c Rapp, Stephen H.: Studies In Medieval Georgian Historiography: Early Texts And Eurasian Contexts, s. 282–284. Peeters Bvba, 2003. ISBN 90-429-1318-5.