Armin Meiwes (s. 1. joulukuuta 1961, Essen, Länsi-Saksa) on saksalainen kannibaali. Hän sai alun perin kahdeksan ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen taposta oikeudenkäynnissä, jonka aikana julki tulleet kannibalismin yksityiskohdat järkyttivät saksalaisia.

Meiwes työskenteli Saksan liittotasavallan armeijassa 12 vuotta ja päätti sotilasuransa ilman ongelmia ylivääpelinä (saks. Oberfeldwebel). Tämän jälkeen Meiwes työskenteli pankissa.

Vuonna 1999 Meiwes alkoi etsiä internetistä ihmisiä, jotka olisivat vapaaehtoisia tulemaan tapetuiksi. Meiwesin kiinnostus ihmisen syömistä kohtaan alkoi jo lapsena Hannu ja Kerttu -sadun noidasta.[1]

Helmikuussa 2001 Meiwesin netti-ilmoitukseen vastattiin, kun silloin 43-vuotias Bernd Jürgen Armando Brandes, Siemens AG:llä Berliinissä johtotehtävissä työskentelevä diplomi-insinööri otti Meiwesiin yhteyttä. Meiwes ja Brandes tapasivat 14. maaliskuuta 2001. Meiwesin tavoitteena oli aluksi pitää Brandes hengissä. Hän leikkasi Brandesin peniksen irti ja jätti tämän vuotamaan kylpyammeeseen. Hän yritti tarjota lihaa myös uhrilleen. Lopulta Meiwes kuitenkin tappoi uhrinsa. Meiwes säilytti uhrinsa lihaa pakastimessa ja söi sitä jopa useita kuukausia, kunnes hän loi uuden netti-ilmoituksen uuden uhrin toivossa. Ilmoituksen avulla tekijän jäljille päästiin ja Meiwes saatiin kiinni.

Meiwes tunnusti surmanneensa Brandesin. Alkuun Meiwes tuomittiin taposta, sillä Brandes oli selvästi ilmaissut halunsa tulla syödyksi. Tuomiosta valitettiin ja 9. toukokuuta 2006 Meiwes kuitenkin todettiin syylliseksi murhaan ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Tapaus populaarikulttuurissa muokkaa

  • Saksalainen industrial metal -yhtye Rammstein on tehnyt laulun "Mein Teil" (suom. minun osani, slangiksi minun elimeni) kyseisen kannibalismitapauksen pohjalta.
  • Thrash/death metal -yhtye Macabre on kirjoittanut tapauksesta kappaleen "The Wüstenfeld Man Eater".
  • Ruotsalainen death metal -yhtye Bloodbath on julkaissut aiheesta kappaleen "Eaten".
  • Suomalainen Stam1na Yhtye teki kappaaleen "Tabu" tapahtuman pohjalta.
  • Amerikkalainen horrorcore-artisti Necro viittaa tapaukseen kappaleessaan "Human Consumption" (albumilta "The Pre-Fix For Death"), jossa hän riimittelee: "it's legal in Germany, believe me, cannibals are celebrities".
  • Australialainen industrial metal -yhtye SKYND on tehnyt kappaleen "Armin Meiwes", joka kertoo kyseisestä tapauksesta.
  • Suomalaisen rikossarjan Kylmäverisesti sinun 3. tuotantokauden jaksossa oli otettu vaikutteita Meiwesista. Myös saksalainen kannibaali Meiwes mainitaan jaksossa. Tosin hänen nimensä on jaksossa muutettu Mannfred Milhausiksi.
  • Tapauksesta on tehty elokuvat "Grimm Love"[2] ja "Cannibal"[3].

Lähteet muokkaa