Arlo Guthrie

yhdysvaltalainen folk-laulaja

Arlo Davy Guthrie (s. 10. heinäkuuta 1947 Brooklyn, New York) on yhdysvaltalainen folk-laulaja ja kitaristi. Hän oli suosionsa huipulla 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Hänen isänsä oli kuuluisa folk-muusikko Woody Guthrie.

Arlo Guthrie esiintymässä vuonna 2005.

Elämä ja ura muokkaa

Arlo Guthrie syntyi 1947 Brooklynissa New Yorkissa. Hänen isänsä Woody Guthrie oli tunnettu folk-muusikko ja äitinsä Marjorie Greenblatt tunnettu tanssija, joka oli kiertänyt Martha Graham Dance Companyn mukana. Vanhemmat erosivat kun Arlo oli nuori, mutta hän pysyi läheisenä isänsä kanssa ja kasvoi tunnettujen muusikoiden ympäröimänä.[1]

Guthrie piti ensimmäisen konserttinsa 13-vuotiaana vuonna 1961. Hän nousi pian tunnetuksi folk-muusikoksi ja esiintyi yhdessä esimerkiksi Bob Dylanin ja Joan Baezin kanssa. Guthrie esitti 1967 Newport Folk Festivalilla suositun 18-minuuttisen omakohtaisen tarinansa "Alice's Restaurant Massacree", joka kertoo roskaamisesta ja kutsuinnoissa hylkäyksestä. Tarina tuli Guthrien esikoisalbumille Alice's Restaurant, joka julkaistiin myöhemmin samana vuonna, muutama viikko Woody Guthrien kuoleman jälkeen. Tarinasta tehtiin myös elokuva Alicen ravintola (1969), jossa Guthrie itsekin esiintyi. Albumi teki Guthriesta tähden ja 1960-luvun vastakulttuurin ikonin.[1]

Guthrien toinen albumi Arlo (1968) ja kolmas Running Down the Road (1969) olivat myös menestyksiä. Guthrie esiintyi Woodstockissa 1969. Hän levytti hitin ”City of New Orleans” vuonna 1972.[1] Juha Vainio käänsi kappaleen suomeksi ja Karma-yhtye levytti sen nimellä ”Hyvää huomenta, Suomi”.

Guthrien ura oli huipussaan 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa, mutta hän on jatkanut levyttämistä ja konsertointia senkin jälkeen. Hän perusti oman levy-yhtiön nimeltä Rising Son Records. Guthrie on myös näytellyt televisiosarjoissa. Hän osti Massachusettsista kirkon, jossa toimii nyt Guthrie Center, joka tarjoaa paikallisia ja kansainvälisiä sosiaalipalveluja HIV-tuesta meditointikeskukseen.[1]

Helmikuussa 2008 Guthrie ilmoitti kannattavansa presidenttiesivaaleissa republikaanista Ron Paulia,[2] joka muun muassa kannatti veroviraston ja tuloverotuksen sekä julkisen sosiaaliturvan ja kehitysavun lakkauttamista.[3] Hän perusteli sitä sanomalla: ”Hän vaikuttaisi olevan ainoa presidenttiehdokas, joka oikeasti uskoo maamme perustuslakiin”.[2]

Guthriella on vaimonsa Jackien kanssa neljä lasta. Jackie kuoli 2012.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Arlo Guthrie Biography (Arkistoitu – Internet Archive), Biography.com
  2. a b Nordenstreng, Markus: USA:n muusikot kampanjoivat demokraattien puolesta Helsingin Sanomat. 4.2.2008. Viitattu 7.8.2010.
  3. Tarjolla USA:n johtoon Helsingin Sanomat. 9.1.2008. Viitattu 7.8.2010.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.