Ari Peltonen

suomalainen toimittaja, kirjailija ja muusikko

Ari Pekka ”Paska” Peltonen (s. 7. huhtikuuta 1967 Hyvinkää) on suomalainen radiotoimittaja, juontaja, kirjailija ja muusikko.

Peltonen on esittänyt musiikkia yhtyenimellä Paska vuodesta 1985.lähde?

Peltonen juonsi 1990-luvun alussa ANSSI!-nimistä radio-ohjelmaa Yleisradion Radiomafia-kanavalla. Ohjelma hyllytettiin kanavalta ensin väliaikaisesti ja lopulta kokonaan. Myöhemmin Peltonen on juontanut Radio Helsingissä Paskalista- ja Mahtavaa Helsinki Mahtavaa -ohjelmia.lähde?

Peltonen on kirjoittanut myös muutamia kirjoja. Kirjassaan Pallinaama hän haukkuu entistä Yleisradion esimiestään.

Peltonen perusti vuonna 2006 Posion kunnan alueelle Valtio-nimisen pienoisvaltion. Valtion pinta-ala oli 10 × 5 metriä ja väkiluku kaksi henkeä. Valtio sijaitsee Muikkulamminpuron varrella Kännäkällä, kahdeksan kilometriä pohjoiseen Posion keskustasta. Valtion vaiheita alettiin seurata 13. lokakuuta 2006 alkaen Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä ja Radio Helsingissä.[1] 19. kesäkuuta 2007 Suomen puolustusvoimat kuitenkin valloitti Valtion takaisin Suomelle.[2][vanhentunut linkki]

Peltonen on esiintynyt myös nimillä Jeesus, Jorma ja Johnny-Blue, jotka toimivat Paskan ”lämmittelijöinä” Tavastia-klubilla. Paska-yhtyeen lisäksi Peltosella on ollut myös muita musiikillisia projekteja, joista tunnetuimpia on ”Maailman isomunaisin mies”. Kyseinen hahmo laulaa Peltosen omien sanojen mukaan ”pelkästä panemisesta” ja parodioi sellaisia artisteja kuin Frederik ja Pate Mustajärvi. Keväällä 2008 Sub esitti Peltosen luotsaaman matkailuohjelman Paskareissu, jossa Peltonen esittelee huonon maineen saaneita paikkakuntia ja koettaa löytää niistä hyviä puolia.lähde?

Kirjat muokkaa

Albumit muokkaa

  • If It Ain't The Snow It's the Mosquitos (Various artists) (1992)[3]
  • Women are from Venus, Men From Anus (2005)[4]

Lähteet muokkaa

  1. Helsingin Sanomat, Nyt-liite, 13.10.2006
  2. Ruotuväki
  3. Discogs
  4. noise.fi, desibeli.net

Aiheesta muualla muokkaa